27. maaliskuuta 2010

Tonnikala-tahnaleivät


Tonnikalatahna leivälle. Aito Seychelliläinen majoneesinen tonnikalalevite leivälle. Nopea lounas tai välipala jonka voi tarpeen vaatiessa syödä tietokoneen ääressä.

Toisinaan kun tekee mieli jotain herkullista juuri kun oma lähikauppa sulkeutuu eikä halua lähteä pidemmälle, on lohduttavaa tietää että jotain herkkua löytyy ihan kotoakin. Leipää, munia, viinietikkaa, öljyä ja sinappia on usein kotona vaikka jääkaappi muuten olisi tyhjillään. Tonnikala on mahtava yhdistelmä leivän kanssa joten tässä helppo ja nopea herkku laiskalle televisioillalle. Alkuperäisessä versiossa Seychelleillä leipä oli aina kerrosleipä joka oli valmistettu valkoisesta paahtoleivästä mutta se sopii myös hyvin hapanleivälle tai moniviljapaahtoleivälle.

Tonnikalatahna
1 prk tonnikalaa
½ sipulia
6 rkl majoneesia
suolaa
valkopippuria

Valuta tonnikalasta vesi- tai öljy pois. Silppua sipulin puolikas hienoksi (jos pidät sipulista voit käyttää kokonaisen) ja sekoita se kulhossa majoneesin ja tonnikalan kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä ruisleivälle tai paahtoleivälle.

21. maaliskuuta 2010

Kotitekoinen majoneesi


Aito majoneesi, vain kananmunaa, sinappia, suolaa, valkopippuria ja öljyä. Kotona alle minuutissa valmistettu majoneesi. Ei mitään lisäaineita tai säilöntäaineita, vain raaka-aineet, ei mitään sen enempää kuin ehtaa majoneesia.

Muun muassa majoneesi on jotain mitä usein tarvitsee ja se on mitä helpointa tehdä itse. Kun majoneesin on tehnyt tarpeeksi monta kertaa se valmistuu oikeilla välineillä parissa minuutissa. Majoneesi on vaivattominta tehdä sauvasekoittimella koska silloin ei edes tarvitse erotella kananmunan valkuaista keltuaisesta.

Meillä käytetään kohtalaisen paljon majoneesia ja yritän siksi vaihdella siinä sisältyvää öljyjä jotta saisimme eri öljyhappoja. Esimerkiksi oliiviöljy ei sovellu majoneesiin karvaan läpipistävän makunsa takia mutta öljynä voi siis olla jokin maultaan mieto, esimerkiksi ruokaöljy joka on sekoitus,tai  rypsi-, rapsi-, auringonkukansiemen- tai maissiöljy. Suomesta on valitettavasti vaikeaa saada edullista viinirypäleensiemenöljyä tai Safloriöljyä, jotka kummatkin olisivat oivallisia majoneesiin. Pellavansiemen öljy taas on terveellistä sen sisältävien omega-3 öljyhappojen vuoksi mutta siinä on pistävä maku. Joskus kuitenkin käytän sitä osana öljyä majoneesiin, hieman lisäten sen ”terveellisyyttä” (miten nyt majoneesi voi olla terveellisempää?)lisäten niillä kerroilla sinapin osuutta reseptissä jotta se ”peittää alleen” pellavansiemenöljyn maun.

Viinietikkana suosin omenaviinietikkaa mutta valkoisesta Balsamietikasta saa hieman erilaisen vivahteen siihen samaan vanhaan majoneesiin. Ainoana sääntönä on että viinietikan on oltava vaaleaa, muuten saa aika karmean näköistä majoneesia. Maultaan se kylläkin voi olla aivan herkullista, muttei ulkonäöltään ole muille tarjoiltavaa. Tämän videon avulla opit valmistamaan majoneesia kotona alle minuutissa, aikaa vievin asia on raaka-aineiden mittaaminen ennen sauvasekoittimella sekoittamista.

Majoneesi
1 kananmuna
2 tl omenaviinietikkaa
1 rkl Dijonsinappia
hieman valkopippuria
hieman suolaa
2 dl neutraalin makuista öljyä

Tämä ohje koskee vain jos käytät sauvasekoitinta; kaikki majoneesin ainekset vain samaan kulhoon ja sekaisin. Tuloksena ihanaa majoneesia joka säilyy noin viikon ajan jääkaapissa.


18. maaliskuuta 2010

Punajuurisalaatti paahdetuilla saksanpähkinöillä


Punajuuri salaatti alkuruoaksi. Paahdettuja saksanpähkinöitä, marinoituja punajuuria rucolan kera. Helppo ja näyttävä alkuruoka.

Olen hyvin viehtynyt punajuureen mutta sen käyttö on usein rajoittunut vain Bortskeittoon josta valmistan myös keltaisen bortskeiton käyttämällä keltajuurta punajuuren sijaan, maustepunajuuriin ja satunnaisiin uunissa paahdettuihin punajuuriin, Joulun perinteiseen rosolliin ja uunissa paahdettuihin valkosipulilla maustettuihin puanjuuriin. Mutta olen myöhemmin myös käyttänyt punajuurta hapanleipään, suklaiseen punajuurikakkuun ja joulun mausteiseen punajuurikakkuun.

Tässä on vaihteenvuoksi helppo ja nopea salaatti jossa maku tulee marinoidusta raa'asta punajuuresta. Tämä salaatti sopii mainiosti joko alkuruoaksi tai kesällä grillatun lihan tai linnun lisukkeeksi. Jollei sinulla ole Saksanpähkinäöljyä kotona voit sen sijasta käyttää oliiviöljyä ja Balsamietikkaa vadelmaviinietikan sijasta.

Punajuurisalaatti:
4 punajuurta
1 nippu Rucolaa
kourallinen saksanpähkinöitä
mustaa pippuria

Salaattikastike:
4 rkl saksanpähkinäöljyä
1 rkl hunajaa
merisuolaa
1 valkosipulinkynsi

Paahda Saksanpähkinät kuivassa paistinpannussa ilman öljyä miedolla lämmöllä ja anna niiden jäähtyä. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi, sekoita viinietikkaan, hunajaan ja öljyyn. Kuori raa’at punajuuret ja leikkaa ne niin ohuiksi viipaleiksi kuin mahdollista joko veitsellä tai juustohöylällä. Punajuuri sekoitetaan kulhossa salaatinkastikkeeseen johon se saa jäädä huoneenlämpöön marinoitumaan ½ tunnista tuntiin. Nosta punajuuren viipaleet kulhosta toiseen kulhoon, jättäen liian kastikkeen pohjalle ja sekoita ne pestyn Rucolan kanssa. Aseta lautaselle tarjolle ja koristele saksanpähkinöillä. Ripottele annoksen päälle karkeaa suolaa ja rouhittua mustaa pippuria. Lisää salaattikastiketta joka on jäänyt yli marinoinnista jos tarvitsee mutta varo hukuttamasta salaattia siihen.

14. maaliskuuta 2010

Maksapihvit sipulikastikkeessa


Paistettua maksaa sipulikastikkeessa. Paistettuja maksaviipaleita ihanan herkullisessa kermaisessa sipulikastikkeessa.

Olen aina pitänyt maksasta, ihan lapsenakin vaikka muu perhe luuli että minulla on maksan kanssa suuria ongelmia,  koska söimme sitä säännöllisesti. Ei itse maksa mutta sen kalvot ovat mielestäni edelleenkin inhottavia mutta onneksi olen oppinut miten ne helpoiten poistetaan jotta nykyään pystyn nauttimaan maksapihveistä, ne pari kertaa vuodessa kun niitä teen. Maksa kannattaa ostaa kokonaisena palana jotta kalvon saa irrotettua. Sen irrottaminen onnistuu helpoiten siten että tunkee vain sormet kalvon alle ja vetää sen irti, ja ne irtoavat ihan helposti. Sipulikastikkeen voit myös vaihtohetoisesti valmistaa sipulintäyteisen sipulikastikkeen ohjeen mukaan. Tällä reseptillä ruokaa riittää neljän hengen perheelle.

Maksapihvit sipulikastikkeessa
600 g maksaa

Sipulikastike

5 sipulia
2 dl kermaa
1 tl timjamia
1-2 rkl vehnäjauhoja
suolaa
valkopippuria

Tarvitset noin 150 g maksaa ruokailijaa kohden. Kuoritut ja viipaloidut sipulit ruskistetaan voissa pannulla, maustetaan suolalla ja mustalla pippurilla. Lisätään joukkoon teelusikallinen timjamia ja parisen desiä kermaa jonka jälkeen kerman annetaan kiehua kokoon sopivan paksuksi kastikkeeksi. Kalvojen irrottamisen jälkeen maksa leikataan ohuiksi siivuiksi. Kuivaa pihvien pinta talouspaperilla ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Pihvit jauhotetaan vehnäjauhoilla ennen kuin en paistetaan voissa miedolla lämmöllä pannussa. Maksan pitää olla läpikypsää joten kun ne ovat saaneet kauniin värin ne voi pistää sipulikastikkeen sekaan muhimaan kypsiksi. Meillä maksapihvit tarjoillaan kastikkeessaan kukkakaalin ja puolukkasurvoksen kera mutta perunamuusikin on maukasta sen kanssa.

10. maaliskuuta 2010

Kukkakaalisosekeitto



Kukkakaalikeitto, soseutettu kukkakaalikeitto. Valkoinen, pehmeän sammettinen soseutettu kukkakaalikeitto. Lempeää soseutettua kukkakaalia keiton muodossa, mitä ihaninta lämmittävää syötävää varsinkin talvella. 

Tässä helppo kukkakaalisosekeitto, ainoat taidot joita vaaditaan on että saat keitettyä kukkakaalit ja perunat kypsiksi ja soseuttaa ne, joten tähän ei ole väliä vaikka keittäisikin perunat sekä kukkakaalit ylikypsiksi ja muusiksi. Tässä voi käyttää myös kukkakaalin kantaa koska se soseutetaan.Käytin keitossa vain vettä nesteenä, mutta halutessasi voi myös valmistaa lisäämällä hieman vihanneslientä keitinveteen. Sosekeitot ovat hieman hankalia lämmittää uudelleen, ne palavat hyvin herkästi pohjaan, joten suosittelen että keittoa valmistetaan vain sen verran kuin kerralla syödään. 

Kukkakaalisosekeitto

pari perunaa
1 iso kukkakaali
suolaa
valkopippuria 
voinokare

Kuori perunat ja kukkakaali: paloittele ne hieman pienemmiksi paloiksi. Keitä ne kattilassa suolatussa mutta niukassa vedessä.  Keitinvesi otetaan talteen, vihannekset soseutetaan voinokareen kanssa. Kun vihannekset ovat soseutetut lisätään keitinvettä/lientä kunnes saadaan haluttu koostumus keittoon. Keiton ei pidä olla liian paksua ja tönkköä (kuin perunamuusi) eikä liian ohutta ja juoksevaa (kuin vesi). Mausta keitto oman makusi mukaan suolalla ja valkopippurilla. Tarjoile keitto heti lämpimästä keittokulhosta rapean leivän kera.

6. maaliskuuta 2010

Potkäs


Potkäs tai ruukkujuusto. Juustoa, kypsytettyä juustoa ja homejuustoa, kaikki ruukussa sekaisin ja juustontähteet uusiokäyttöön.

Juusto on yksi heikkouksistani ja en osaa vastustaa hyvää juustolautasta, joten juustokauppiaalla tulee käytyä aika ajoin. Onnekseni juustokauppiaamme tietää mistä pidämme ja siten osaa suositella juuri silloin parhaimmillaan olevat juustot.

Juustotarjottimen kokoonpanoon on monta ohjetta, ja myös mitä juustojen kanssa tarjota puhumattakaan mitä sen kanssa juoda ja kehno viini valinta voi pilata nautinnon. Sanotaan ettei juustojen kanssa saisi tarjota viinirypäleitä jos tarjoaa viiniä, kuitenkin niitä on melkein aina tarjolla. Omenat ja päärynä ovat klassikkoja juustotarjottimella ja voileipäkeksit hitti. Uusin innostukseni on kvitten hilloke joka sopii mainiosti hieman kypsyneemmän kovan kutunmaitojuuston kanssa.

Aina ei saa syötyä kaikkea juustoa mutta juuston jämistäkin saa ihan hyvää syötävää ja kaikkein jännittävintä on ettei koskaan saa tehtyä samanlaista toista kertaa kun ei ole samoja juustoja. Juuston palat voi hyvin pakastaa kunnes niitä on koossa tarpeeksi ja montaa eri lajia jotta kannattaa tehdä siitä Potkäsiä. Potkäs tarkoittaa Ruukkujuustoa ja voit tämän version lisäksi kokeilla Potkäsiä mauskotinkukalla maustettuna.

Perinteinen Potkäs

60 g sinihomejuustoa
240 g muita juustoja
1 tl kirkasta viinaa
1  tl jauhettua fenkolin siementä
1 tl jauhettua kuminan siementä
1-2 rkl sulatettua voita

Muussaa homejuusto ja raasta juustonpalat kulhoon. Lisää mausteet, viina ja kaada päälle sulatettu voi ja sekoita. Voit käyttää sekä maustettua että maustamatonta viinaa mutta sen kannattaa olla väritöntä. Kaada Potkäs kauniiseen purkkiin tai ruukkuun ja anna maustua jääkaapissa vähintään yön yli. Potkäs kannattaa ottaa ulos jääkaapista hyvissä ajoin ennen tarjoilua jotta se pehmenee. Se säilyy parisen viikkoa jääkaapissa ja maistuu voileipäkeksien päällä.

4. maaliskuuta 2010

Borts-keitto






Punaista täyteläistä vihanneskeittoa nimeltään Borštškeitto. Porkkanaa, sipulia, kaalia ja punajuurta, tällä kertaa sosutettuna tavallisten suikaleiden sijaan.

Joka syksy kun on saatavilla tuoreita punajuuria teen ison satsin Bortskeittoa pakkaseen jotta sitä on koko talven ajan laiskoille päiville, niille päiville kun ei oikein huvita laittaa ruokaa. Bortsia on helppo valmistaa, on vain vaivauduttava pilkkomaan vihannekset suikaleiksi, ns Julienneksi. Tähän voit ottaa avuksesi monitoimikonetta, säästyy aikaa ja sormenpäitä, vaikka tulos ei ole yhtä hienoa kuin käsin pilkottu. Vihanneksten pilkkominen on hyvä tapa aloittelijalle harjoitella veitsenkäyttöä, ja harjaantuneemmalle kokeille teroittaa vetisen hallintaa.

Keitto paranee parin päivän päästä

Bortskeitto ei yleensä ole yhtä hyvää samana päivän kuin sen keittää. Koska se vain paranee jos se saa seisoa jonkun päivän ajan jääkaapissa jonka jälkeen se lämmitetään uudestaan. Se siis kannattaa valmistaa päivän, pari etukäteen. Sen voi myös suosiolla pakastaa jolloin sen maut jalostuvat entisestään. Keiton voi myös soseuttaa, kuten tässä, jolloin sama vanha keitto onkin aivan uudenlainen.

Bortskeitto
Soseutettuna Bortskeitto on myös hyvä apu painonhallinnassa ja sen voi myös toteuttaa keltajuuresta joka on punajuuren keltainen versio. Resepti löytyy nimellä perinteinen Bortskeitto keltajuuresta. Ja jos jätät makkaran pois keitosta se sopii myös kasvissyöjille. Tällöin kannattaa myös käyttää vihanneslientä mainitsemani lihaliemen sijaan. Smetanan voit itse valmistaa helposti, löydät ohjeen reseptistäni pihvi Stroganoff.

Borštškeitto
500 g punajuuria
3 porkkanaa
1 sipuli
kaalin kerä
lihalientä
Chorizo makkaraa
1-2 tl timjamia
2 laakerinlehteä
1 rkl kuminaa
mustaa pippuria
suolaa

Tarjoiluun:
smetanaa

Punajuuri, porkkana, sipuli kuoritaan ja suikaloidaan kaalin kanssa ohuiksi suikaleiksi. Sipulia pehmennetään ensin oliiviöljyssä, se ei saa ruskistua. Lisätään muut vihannekset ja vettä kunnes vihannekset peittyy. Lisää lientä ja mausta keitto suolalla, kuminalla, mustalla pippurilla, timjamilla ja laakerinlehdellä. Sekaan pistetään myös kiehumaan jonkun maustetun makkaran suikaleita, esimerkiksi Chorizomakkara on tähän oivallista. Sopan annetaan kiehua pari kolme tuntia. Lisää keittoon hiukan viinietikkaa juuri ennen sen tarjoilua ja tarksta maku. Lisää suolaa ja pippuria jos se mielestäsi sitä tarvitsee. Tarjoile keitto höyryävän kuumana smetanatilkan ja hapanleivän kanssa.

1. maaliskuuta 2010

Munakas



Munakas tai omeletti, lämpimällä pannulla paistettu munakas. Aamiaiseksi lämmintä kullankeltaista samettisen pehmeää munakasta. Niin helppoa mutta samalla oikukasta valmistaa oikein, jollei tiedä mitä tekee.

Munakas on hyvää ja helppoa ruokaa, ja me syömme sitä aika usein. Sekä omeletin että munakkaan maun määrää sen tärkein raaka-aine, se minkä laatuisia kananmunat ovat, mutta myös se miltä kananmunat maistuvat vaikuttaa tulokseen, joten sinun kannattaa lukea tekstini kananmunista.

Munakokkeli

Munakokkeli eroaa omeletista sillä että se ei ole saanut yhtään väriä, munakokkelin tulee olla kermaista ja vaaleankeltaista, toisin kuin munakas joka on saanut hieman väriä pintaan, tai oikeastaan pohjaan. Omeletin kuuluu ranskalaisten mukaan olla vielä valuvaa ja hyllyvää (tai lievästi raakaa) sisältä, siis pinnalta, ja munakas taitetaan kolmeen osaan, kummatkin omeletin sivut sen keskelle sen päälle. Joten oikeaoppisesti omeletin täyte pistetään sen pinnalle, jolloin se taittamisen jälkeen jää omeletin sisään. Ja kaikessa helppotekoisuudessaan on munakas monen kokeneenkin kokin kompastuskivi, sellainen ruoka josta kokin oikean taidon tason parhaiten näkee.

Munakas

Munakkaat ovat huokeaa, usein ylenkatsottua ruokaa yksinkertaisuudessaan mutta monesti tasokkaiden ravintoloiden huippukokit vaativatkin työhön pyrkiviltä kokeilta työkokeena juuri omelettia. Munakas sisältää paljon proteiinia, ja rasvaa sen mukaan mitä siihen käytät, joko vettä, kermaa tai voita. Mutta ravintokuituja siinä ei ole nimeksikään, joten sitä kannattaa aina syödä leivän, vihreänsalaatin tai vihannesten kera. Toistaalta leivän kera munakas ei sovi karppaajille. Voit myös tavallisen munakokkelin lisäksi kokeilla reseptiäni pinaattimunakas sekä Tortilla à la Provencale.

Minulle opetettiin ettei munakkaaseen koskaan saa käyttää maitoa, munakas ei silloin onnistu, ja jollei sinulla ole kermaa, vesi on tähän parempi vaihtoehto. Myöskään munakokkeliin ei pidä käyttää maitoa, vaan samat vaihtoehdot pätevät nesteen suhteen sekä munakokkelissa että omeletissa. Maito jostain syystä tekee sekä munakokkelin, että omeletin, kokkareiseksi ja pahimmassa tapauksessa neste valuu kokkelista (ja omeletista) ulos sen kypsyessä.

Munakokkeli

Ranskalainen munakokkeli

Ranskalainen munakokkeli eroaa tavallisesta munakokkelista siten että siihen ei nestettä lisätä ollenkaan, vaan rikkivispattu munaseos sekoitetaan sulan voin sekaan pannulla koko ajan sekoittaen. Tämä voi ajaa saman asian nesteenä kuin tavalliseen munakokkeliin lisätty kerma (tai vesitilkka.) Jos lisäät vettä, tai kermaa on nesteen määrä ruokalusikallinen jokaista kanan munaa kohden. Ranskalainen munakokkeli on raskaampaa kuin perinteinen munakokkeli, se sisältää aina enemmän rasvaa kuin kermaan valmistettu munakokkeli. Voita munakokkelin sekaan suhteessa munien määrään, ja liika voi valuu kypsyessään ulos munakokkelista rasvan muodossa. Myös munakkaalla on korkein määrä rasvaa jonka se pystyy pitämään sisällään rasvan erottumatta sen seasta.

Sekä munakkaasta että munakokkelista saa oikein pienirakeista jos munia ei vispaa rikki, vaan ne lisätään pannulle ja vispataan kermaa ja voita sekaan niitä kypsentäen, alussa koko ajan sekoittaen. Tasaisempaa ja isompirakeista siitä tulee kun kananmunat vispaa ennen pannulle lisäämistä keskenään kerman kanssa. Kuvasta näkee miten liika rasva valuu ulos munakokkelista.

Pidän sulaneesta juustosta ja olen kokeillut miten parhaiten saisin juuston pysymään munakokkelissa, ja tässä tulee eteen sama ongelma kun jos munien sekaan lisää liikaa rasvaa, osa sekä juuston että voin ja /tai kerman rasva valuu sitä kypsentäessä ulos munakokkelista. Jos haluat maustamattoman munakkaan sijasta juustomunakkaan, lisää juustoraastetta munakkaan pinnalle vähän sen jälkeen kun munakas on pantu pannulle, jotta juusto ehtii sulaa mutta munakkaan sisus kuitenkin jää vähän löysäksi ja valuvaksi. Munakasta ei kannata valmistaa liian kovalla lämmöllä ettei se pala pohjasta. Jos valmistat munakasta ensimmäistä kertaa suosittelen että aloitat miedolla lämmöllä, kunnes hallitset sen voit nostaa lämpöä jolloin munakas valmistuu paljon nopeammin.

Lisää kuvateksti
Suola on elintärkeää munakkaan maulle, ja mamma oli ensimmäinen joka osasi opettaa minulle suolan ja sokerin tärkeyden makean ruoan onnistumiselle. Maistoin tämän ensikertaa suolaisessa omeletissa joka oli aivan taivaallisen herkullista jälkiruoaksi, lounaaksi tai välipalaksi makean vadelmahillon kera.

Tässä on perusmunakkaan resepti laskettuna yhdelle hengelle ja jos teet enemmän kuin yhden annoksen, kertaa resepti joka syöjää kohden ja lisää vielä yksi kananmuna sen lisäksi paistinpannulle. Samat määrät pätevät myös munakokkelille.

Perusmunakas yhdelle

2 kananmunaa
2 rkl kermaa (tai vettä)
suolaa
valkopippuria
voita tai öljyä paistamiseen

Vispaa kerma ja munat sekaisin, mausta suolalla ja pippurilla. Sulata voita ja/tai öljyä kuumassa paistinpannussa. Voi ei kuitenkaan saa tummua, sen pitää edelleen olla vaaleankeltaista. Kaada munaseos pannulle ja paista sitä miedolla lämmöllä. Munakas ei saa tarttua pohjaan kiinni, ja sitä pitää pari kertaa sekoittaa jotta kaikki paikat hyytyvät tarpeeksi paljon. Paista munakasta kunnes se on hyytynyt reunoilta mutta sen keskusta kuitenkin on vielä lievästi valuvaa. Taita munakkaan reunat sen päälle ja kaada se lämpimälle lautaselle. Jos haluat tarjoilla sen ylösalaisin voit kaataa ”väärinpäin” lautaselle. Tarjoile munakas heti aamiaiseksi lämpimältä lautaselta, tai lounaaksi salaatin ja vihannesten kera tai lämpimänä jälkiruokana vadelmahillon kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...