Tänä vuonna Alkossa on taas tarjolla kaksi Beaujolais’ta tarjolla,
jo edellisiltä vuosilta tutun tuottajan Georges DuBoeufin Beaujolais Nouveau
sekä Doudet-Naudin’in Beaujolais Villages Nouveau jotka piti heti korkata ja
maistella nyt jo pitkään ennen iltaa kun ne nautitaan.
Useampina vuosina
Beaujolais’t ovat olleet hyvin samankaltaisia mutta niin ei kuitenkaan tänä
vuonna ole, nyt kannattaa kokeilla kumpaakin. Beaujolais Nouveau’t ovat tarkoitettu
tuoreena, noin kuukauden, parin ja korkeintaan puolen vuoden sisällä,
juotavaksi eikä niitä kannata säilyttää tai varastoida pidempään koska ajan
kanssa ne menettävät mehukkuutensa ja hedelmäisyytensä. Tänä vuonna en säästä viiniä jouluun kuten olen joinakin
vuosina tehnyt.
Maistele Beaujolais nouveau’ita juustojen, piirakan, pateen
tai laadukkaiden ilmakuivattujen makkaroiden ja salaattien kera. Beaujolais
Nouveau sopii myös oivallisesti ranskalaisen sipulikeiton, kananpojan tai
kevyiden liharuokien kera. Lisää Beaujoalsi
Nouveau’ista vuodesta 1999 lähtien voit lukea sivultani joka käsittelee
asiaa.
Beaujolais Nouveau’t ovat tarkoitettu tuoreena, noin
kuukauden, parin ja korkeintaan puolen vuoden sisällä, juotavaksi eikä niitä
kannata säilyttää tai varastoida pidempään koska ajan kanssa ne menettävät
mehukkuutensa ja hedelmäisyytensä.
Arvostelen viinit asteikolla 1-5, jossa 5 on paras
mahdollinen, joka tarkoittaa erittäin hyvää viiniä jota suosittelen toisillekin
hyvällä mielellä juon uudestaan, 1 kohdalla taas syljen viinin aikailematta
ulos, jos vain seura ja paikka sen sallivat.
Doudet-Naudin Beaujolais Villages Nouveau 2015
Viinissä on pienen pieni salmiakkiin ja kitkeriin yrtteihin viittaava pohjavire, se
on hennosti mausteista mutta sen suurin maku koostuu metsämarjoista kuten
mustikasta ja karpalosta.
Arvosana: 4
Georges DuBoeuf Beaujolais Nouveau 2015
Viini on kivasti hennon helmeilevää kuten Beaujolaisin on
tapana, viini on kivan kevyttä ja siitä löytyy kivasi kirsikkaa ja vadelmaa
sekä punaherukan sävyjä. Ja vihdoinkin maistuu se mainittu banaani.
Arvosana: 4