30. joulukuuta 2013

Joulun makuiset vuokaleivokset




Tämä on tämän vuoden viimeinen kirjoitus ennen Uutta Vuottajoten toivotan kaikille blogin lukijoille ruokaisaa ja Onnellista Uutta vuotta 2014! 

Samalla tämä on resepti jolla osallistun Myllärin Luomuleivontakilpailuun jonka edistymistä voit seurata Myllärin Luomun Facebook-sivuilta. 

Maut ovat jouluisimmat mahdolliset, ja aiheena nyt joulukuussa oli tietenkin jouluiset maut ja olen tämän leivontakilpailun suhteen ollut aika viime tingassa ulkona joka kerta kuten taas nyt. Tämän syksyä blogiin kirjoittaminen on työkiireitten takia kärsinyt, asia josta olen hyvin pahoillani. mutta ensi vuoden puolella toivon että saan kirittyä oman kirjoitustahtini taas kiinni. 

Ei ole ollut tarkoitus laiminlyödä blogiani, en vain ole ehtinyt kirjoittaa vaikka olenkin miettinyt aiheita ja tapani mukaan valokuvannut kaiken mitä olen syönyt ja kokannut. Siksi resepti sopii hyvin syksyn teemaan, ajanpuutteeseen kuin oikaistaan jouluisten makujan kanssa käyttäen valmista glögiä. Jos halut itse valmistaa glögiä voit tehdn sen seuraamalla reseptiäni joulun punaiset glögit jossa on kivasti makua joka välittyy myös näihin vuokaleivoksiin.

Vuokaleivokset jäähtymässä ennen kuorrutusta
Resepti on jo moneen kertaan hyväksi todettu resepti jolla voi leipoa joko isoja muhkeita Amerikan muffinsseja tai pienempiä vuokaleivoksia tai kuppikakkuja joiksi niitä myös sanotaan. Tässä reseptissä saat helpolla tavalla hyödyntäen jo valmiita ja oikaisemalla joulumakuja glögistä saat nopeasti ja vaivattomasti leivottua jouluiset vuokaleivokset.  Löysin vielä kaupasta suloisia jouluisia muffinssivuokia joissa on tonttuja ja kuusia joihin nämä vuokaleivokset tein. Kuorrutin tietenkin ne myös jouluiselle kuorrutuksella jossa on glögiä pohjana ja joka korostaa kuppikakkujen jouluisia makuja. Tällä reseptillä saat joko kaksitoista isoa Amerikan muffinssia tai parisen kymmentä kuorrutettua kuppikakkua.
 

Joulumuffinssit tai vuokaleivokset

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 ½ dl jauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl glögiä
1 dl rusinoita

Vuokaleivosten glögikuorrutus

50 g voita
250 g tomusokeria
125 g Philadelphiajuustoa
2-3 rkl glögiä

Muffinssit ja vuokaleivokset

Leivät muffinssivuokaan paperiset vuoat jos leivot muffinsseja, jos leivot kuppikakkuja levitä uunipellille parisen kymmentä tavallista paperista muffinssivuokaan. Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon huoneen lämpöiset munat yksitellen ja hyvin vatkaten. Lisää ruokalusikallinen jauhoja jo munat alkavat juoksettua. Sekoita keskenään loput jauhot, rusinat, leivinjauhe ja vaniljasokeria ja lisää ne taikinaan hyvin sekoittaen. Älä vaivaa taikinaa liikaa. Lisää glögi taikinaan ja sekoita. Täytä paperivuoat noin kaksi kolmasosaa jotta niillä on tilaa nousta. Vuokaleivoksiin vuoat voi täyttää reiluun puoleenväliin. Paista isoja muffinsseja 225 asteen uuninlämmössä keskitasolla 15–20 minuuttia, pieniä noin 12–15 minuuttia vähän riippuen uunista. Tarkista muffinssien kypsyys ja anna niiden jäähtyä hiukan ennen tarjoamista. Jos valmistat vuokaleivoksia, anna niiden jäähtyä kokonaan ennen niiden kuorruttamista.

Jouluinen glögikuorrutus

Ota voi ja Philadelphiajuusto ulos jääkaapista ja anna niiden temperoitua huoneenlämpöön. Pane pehmennyt voi ja juusto kulhoon, lisää glögi ja tomusokeri ja sekoita kaikki keskenään huolellisesti. Lisää tomusokeria jos kuorrute on liian löysää. Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja pursota kuorrutetta vuokaleivoksien päälle aloittamalla sen reunoilta ja edeten kuorrutteen pursottamista vuokaleivoksen keskelle johon jätät sen pystyyn. Viimeistele vuokaleivokset joulun kimaltavilla pienillä kuulilla oman makusi mukaan ja tarjoile ne kahvin kanssa.

30. marraskuuta 2013

Juureva näkkileipä jouluksi




Näkkileipää, ohuen ohutta pastakoneella veivattua laiskan emännän tyyliin. Perinteen mukaan ennen vanhaan leivottiin tuoretta leipää vain kerran vuodessa, joten lopun vuotta sitä sai pärjätä tällä kuivalla, kovalla näkkileivällä joten tässä on nyt loppuvuodelle herkullinen ohuen ohut näkkileipä.



Myllärinluomuleivonta kilpailu etenee ja marraskuussa aiheena oli ”juuresta se alkaa” ja päädyin leipomaan rapeaa ohuen ohutta näkkileipää koska sille on lähestyvien joulun alusaikoina piakkoin tarvetta. En kuitenkaan ehtinyt kirjoittamaan kyseistä tekstiä kuin vasta nyt, marraskuun viimeisenä päivänä. Käytin näkkileipään Myllärin kuituista talonleipäainesta joka sisältää taikinajuurta sekä hiivaa ja annoin sen vain olla tekeytymässä keittiönpöydällä päivän ajan ennen kuin leivoin, tai pikemminkin veivasin sen ohuiksi levyiksi pastakoneella.


Juuresta se näkkileipä alkaa
Olen tehnyt näkkileipää ennen, sekä maltaista tummempaa taikinajuuresta leivottua näkkileipää että vaaleampaa vehnäisestä taikinajuuresta leivottua näkkileipää. Tällä kertaa sain kuitenkin aihetta käyttää pastakonettani, näkkileivän ohueksi veivaamiseen. Olen täällä aikaisemmin käyttänyt pastakonetta myös oikeaan tarkoituksensa, siis pastan tekemiseen kuten reseptissäni Pasta fresca, myös vegaaneille sopivaa pastaa ilman kanamunaa, Tattarista valmistettua tagliatellia vuohenputkella sekä reseptissäni Nokkoscapellinia Gorgonzolakastikkeessa

Pastakonetta käytin myös kun epätoivoissani hikoilin joka vuosittaisen hyvin vaikeasti leivottavan suvun perinnepiparkakkutaikinan parissa, reseptissä jossa joka joulu kolmen sukupolven naiset miettivät ongelman ratkaisemista, perinteiset vanhan ajan joulupiparkakut.

Pastakoneella se helposti veivaantuu ohueksi
Näkkileivän voi tietenkin myös leipoa ilman pastakonetta, kunhan vain kaulii taikinan tarpeeksi ohueksi, mutta pastakoneella se tapahtuu vaivattomammin ja saat kaikista leipälevyistä tasapaksuisia kunhan vain muistat miten ohuiksi ne veivasit. Omalla koneellani hyvä ohut näkkileipä tulee 4:llä tai 5:lla. 

Näkkileivät asetellaan voipaperille uunipellille ja kypsennetään kuumassa uunissa. Uunin lämmön pitää olla tarpeeksi kuuma että näkkäristä tulee tarpeeksi rapeaa mutta se is kuitenkaan saa olla liian kuuma jotta näkkärit palavat karrelle, varsinkaan jos leivot näkkileipää ensimmäistä kertaa. 

Uunin lämpötila myös vaihtelee uunista toiseen, joten ensimmäisellä uunipellillisellä eivät näkkileivät välttämättä vielä onnistu vaan joten ensimmäinen uuniin menevä erä voi olla pienempi koe-erä jolla säädellään uunissa oloaika ja lämpötila. Tällä reseptillä saat reilusti herkullisen rapeaa taikinajuuresta leivottua näkkileipää joulun juustotarjottimelle.

 
Näkkileipää voilla

Rapean juureva näkkileipä


4 dl vettä
5 dl Myllärin kuituista talonleipäainesta
1 tl hienoa merisuolaa
2 rkl rypsiöljyä
3-4 dl Myllärin hienoja vehnäjauhoja

Keitä vesi ja anna sen jäähtyä kokonaan. Lisää jäähtyneen veden sekaan suola ja öljy ja lisää talonleipäainesjauhot. Sekoita kaikki kunnolla ja anna taikinan tekeytyä puhtaan keittiöliinan alla huoneenlämmössä yön yli, tai vähintään pari tuntia jotta se on saanut maukasta taikinajuuren makua. Lisää jauhoja löysän taikina sekaan kunnes olet saanut aikaiseksi tavallisen leipätaikinapallon. Leikkaa taikinapallosta paloja ja veivaa ne pastakoneessa ohuiksi levyiksi. Sijoita jokainen näkkileipälevy voipaperilla peitetylle uunipellille vieriviereen limittäin muttei kuitenkaan päällekkäin. Paista näkkileipälevyt uunissa 225–250 asteen lämmössä noin 5-7 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin kullan ruskean hieman pilkukkaan pinnan ja on tullut rapeaksi. Nosta levyt ritilälle ja anna näkkileivän jäähtyä kokonaan. Murra jäähtyneet levyt sopivan kokoisiksi paloiksi ja säilytä ne tiiviissä rasiassa. Anna näkkileivän jäähtyä ritilällä ja säilytä sitä tiiviissä rasiassa, jossa se säilyy jopa vuosia.

21. marraskuuta 2013

Beaujolais Nouveau 2013




Tänään on taas uuden Beaujolais Nouveaun päivä, marraskuun kolmas torstai. Blogini on viime aikoina odottanut parempia aikoja työkiireiden takia, ja nyt alan taas olla ajan tasalla. Uudessa työpaikassa aloittaminen vie aina oman aikansa ennen kuin saavat rutiinit paikalleen ja pääsee taas harrastuksistaan kiinni. 

Tänään onnistuin saada vapaata ja pitää jo melkein kolmekymmentä vuotta kestäneestä perinteestä kiinni. Kiiruhdin aamulla heti muiden ostosten sivussa paikalliseen alkoholiliikkeeseen, muta päivän muiden askareiden takia ehdin vasta nyt kirjoittamaan mitä mieltä olen tämän vuoden Beaujolais Nouveausta.

Aloitan samalla kuin viime vuonna, on harmillista että Alkossa on vain yksi Beaujolais Nouveau eikä yhtään Beaujolais Villagesia kuten aikaisempina vuosina. Tänä vuonna sadosta povattiin erinomaista mutta on todettava että petyin taas kerran. Beaujolais’han on enemmän vuosittainen myyntijippo kuin mitään muuta, ja koska verrokkeja ei ole on tulos vähän laihanlainen.

Georges DuBoeuf on palannut taas kerran, ja viini on tänä vuonna vähän väljähtyneen ja hieman vesitetyn makuista, siitä puuttuu Beaujolais Nouveaun pirteä pirskahteleva, hiilihapotetty luonne, se on hieman hapanta ja tanniinisempaa kuin tavallisesti. Viinin maku on lyhyt ja loppuu kesken mutta sieltä löytyy se tavanomainen vadelman marjaisa sävy jostain pohjalta. Tämä on taas kerran vuosikerta josta en säästä pulloakaan jouluksi kuin hyvistä vuosikerroista minulla on tapana.

Tällä vuosikerralle annan taas kerran vain keskinkertaisen arvosanan koska se ei mielestäni mitenkään erotu edellisistä Beaujolais Nouveausta Suomessa vuodesta 1999 lähtien joihin sitä tapani mukaan vertaan.

Arvosana: 3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...