Sekä Beaujolais Nouveau että Beaujolais Villages ovat kummatkin tarkoitettu tuoreena, noin kuukauden, parin ja korkeintaan puolen vuoden sisällä juotavaksi eikä niitä kannata säilyttää tai varastoida pidempään koska ajan kanssa ne menettävät mehukkuutensa ja hedelmäisyytensä.
Aluksi uuden Beaujolaisin maistaminen opiskeluaikoina oli vain yksi hyvä syy lisää juhlia ystävien kera, mutta vuodesta 1999 olen pitänyt niistä lukua mustassa viinikirjaani, Joistakin viineistä olen tunnollisemmin kirjoittanut tietoa ja vaikutelmiani ylös, toiset taas ovat jääneet vähemmälle tekstille, kaikilla kuitenkin on samoilla periaatteilla annetut arvosanat. Käytän usein sanaa ”plonk” pöytäviinin, tai ” tavallisen punkun” yhteydessä, viini siis on keskikertaista ja se sopii ruokajuomaksi, eikä se ole mikään nautittavaa huippulaatuista viiniä.
Olen alusta alkaen arvostellut asioita asteikolla 1-5, jossa 5 on paras mahdollinen, joka tarkoittaa erittäin hyvää viiniä jota suosittelen toisillekin hyvällä miellä juon uudestaan, 1 kohdalla taas syljen viinin aikailematta ulos, jos vain seura ja paikka sen sallivat.
2014 Georges DuBoeuf Beaujolais Nouveau
Georges DuBoeuf on palannut taas kerran, ja viini on tänä
vuonna odotettua parempaa, vuoden paras Beaujolais Nouveau. Viini on väriltään
hivenen tummempaa kuin vierustoverinsa. Maku on täyteläisempi kuin tavallisesti
Beaujolais Nouveaussa. Maussa aimosti herkullista karhunvatukkaa vienoa mausteisuutta
ja se on muutenkin nautinnollista juoda. Tätä kannattaa ostaa lisää, vaikkapa
pari pulloa jouluksi.
Arvosana: 4+
2014 Chateau de Loges Beaujolais Nouveau Villages
Tämä on uusi tuttavuus en muistaakseni ole ennen maistanut
Chateau de Logesin Beaujolais’ta. Chateau de Loges on sävyltään hieman oranssimpaa
kuin sinipunertava DuBoeuf, ja maku on kirpakkakampaa, siinä on Beaujolais’sista
tuttu hieman pirskahteleva maku. Maussa tuntuu kivasti sekö mustikkaa että mustaherukkaa
ja tämä viini kestää yllättäen hieman tulisuutta chiliä.
Arvosana: 3+
2013 Georges DuBoeuf Beaujolais Nouveau
DuBoeuf on palannut taas kerran, ja viini on tänä
vuonna vähän väljähtyneen ja hieman vesitetyn makuista, siitä puuttuu
Beaujolais Nouveaun pirteä pirskahteleva, hiilihapotetty luonne, se on hieman
hapanta ja tanniinisempaa kuin tavallisesti. Viinin maku on lyhyt ja loppuu
kesken mutta sieltä löytyy se tavanomainen vadelman marjaisa sävy jostain
pohjalta.
Arvosana: 3
Tänä vuonna Alkossa ei ollut kuin yksi ainoa Beaujolais nouveau viini, mutta se on parhain vuosiin. Viini
on ihanan helmeilevää ja pirskahtahtelee kivasti suussa kun se on viileää, siinä
on lakritsimainen tai mineraalinen pohjaväre samalla kun se on kevyttä ja
hedelmäistä. Vadelmaa en nyt kyllä tällä kertaa siitä löydä, pikemminkin
karhunvatukkaa ja mahdollisesti sitä punaherukkaa. Tätä viiniä kannattaisi ostaa lisää, jos sitä vain löytyy.
Arvosana: 4
Tänä vuonna sekä Beaujolais Nouveaun että Villagesin samalta tuottajalta, Les Grands Chais de France. Nouveau viini oli muovipullossa, ja voin vain todeta että ikävöin vieläkin viinikorkkia. Tämä oli toista villagesia täyteläisempää, ja tässä oli se Beaujolaisin kuuluva pieni helmeilevä hiilihappo ja uuden viinin hapokkuus joka on Beaujolaisille tyypillistä. Tämä hapokkuus ja helmeily eivät kuitenkaan saa olla liian pistäviä ja läpitunkevia. Tässäkin viinissä erottui vadelma ja se oli vuoden Villagesia miellyttävämpää.
Arvosana: 4
Hyvin
kevyt ja tällä kertaa voin yhtyä mehumaisuuteen, tyypillisen
Beaujolaisin helmeily puuttuu, kevyen vadelmainen maku, ja kevyen
mausteinen. Viini ei tällä kertaa vesitettyä ohutta litkua, vaan vähän
laimeaa. Siitä puuttuu viime vuoden täyteläisyys, ja maku oli puhdas ja
se erottui kivasti Nouveausta ja viini oli parempaa kuin viime vuonna.
Viinit eivät tänä vuonna olleet liian samanlaisia, kuten parina
edellisenä vuonna, vaikka tuottaja oli sama.
Arvosana: 3+
2010 Beaujolais Nouveau Mommesin
Alkon sivujen mukaan: ” Kevyt, pehmeä, vadelmainen, kevyen kirsikkainen, hennon mausteinen”. Minun mielestäni maku oli vedellä jatkettu, hapan muistuttaa salaattikastiketta ja Beaujolais Nouveaun tavallinen pieni helmeily puuttui. Kirsikan pystyin mahdollisesti jotenkin tunnistamaan ja löytää sieltä jostain perältä tai seasta, mutta vadelma meni minulta aivan ohi. Tämä ei ole mitään mehua, jollei hapanta sellaista, ja mietin mitä sen kanssa voisi syödä, joten teen tästä varmaan taas kerran punaviinikastiketta.Arvosana: 2
2010 Beaujolais Villages Pierre Dupond
Alkon mukaan. ”Kevyt, pehmeä, vadelmainen, karpalohilloinen, hennon banaaninen, kevyen mausteinen”. Minun mielestäni tämä viini oli Nouveauhun verrattuna hieman pehmeämpi ja pyöreämpi, siinä oli hapekkuutta mutta syvyys puuttui ja kuten edellisessä, Beaujolais Nouveaun tavallinen pieni helmeily puuttui. Vadelma meni tästäkin jotenkin minulta ohi, karpalon voin tunnistaa ja banaania? Jos minun pitäisi valita näistä kahdesta yksi, suosittelisin kuitenkin tätä. Voin sitä hyvin juoda ja tarjoilisin sitä jopa vieraille.Arvosana: 3
2009 Beaujolais Nouveau Mommessin
Viini on kivan hapokasta jossa ihana, vadelman maku, pieni herukkainen vivahde ja sieltä löytyy mausteinen, aromaattinen pohjanvire.Arvosana : 3
2009 Beaujolais Villages Nouveau Honoré Lavigne
Kevyt, marjainen viini jossa maistuu vadelmaa ja kirsikkaa. Tämä on parempi Beaujolais Villages viini kuin viime vuonna.Arvosana: 4+
2008 Beaujolais Nouveau L’esprit primeur
Tämä oli vähän lässähtänyttä, muistuttaa viime vuoden Beaujolaisista, muttei yhtä helmeilevään, eikä niin hedelmäistä vaikka kurkusta menee pakottamatta alas.Arvosana: -4
2008 Beaujolais Villages Nouveau Chateau de Loges
Jostain luin että tämän viini rypäleet ovat käsin poimittuja, muuten ei mitään merkillistä viinissä, aivan tavallista Beaujolais’ta.Arvosana: 3
2007 Beaujolais Nouveau
Vähemmän helmeilyä kuin tavallisesti, samantapaisia kuin viime vuonna, muttei ihan yhtä hedelmällisiä.Arvosana: 3
2007 Beaujolais Villages Nouveau Silk
Ostin tänä vuonna tämän kyseisen Alkon kaksi ensimmäistä pulloa Beaujolais nouveuta kun olin Alkon lakon takia jonottanut ovella kymmenisen minuuttia. Kummatkin skruuvikorkkeja, ikävöin pullon avaamista kun korkki plopahtaa auki.Arvosana: 4
2006 Beaujolais Nouveau Paul Beaudet
Helmeilevää, juotavaa muttei ei mikään huippu, nautittiin hyvän ruoan kanssa.Arvosana: 3
2006 Beaujolais Villages Nouveau Joseph Drouhin
Hyvää, nautinnollista, en valitettavasti ehtinyt osta toista pulloa tänä vuonna, oli ilmeisesti muittenkin mielestä hyvää koska se myytiin heti loppuun Alkosta.Arvosana : 4+
2005 Beaujolais Nouveau Lupé-Cholet
Kumpi on kumpi? Olipas taas niin samanlaiset viinit ettei niitä taas oikein erota toisistaan sokkona. Täyteläisempiä kuin normaalisti, tavallinen Beaujolais. Just ordinary plonk.Arvosana : -3
2005 Beaujolais Villages Nouveau Natural
Olivat kummatkin niin samanlaisia etten niitä melkein edes erottanut toisistaan. Harmittavaa kun kumpikin viini voisi olla samasta pullosta ja saman tuottajan.Arvosana : -3
2004 Beaujolais Nouveau Georges Duboeuf
Ensimmäistä kertaa duboeuf on Mommesiniä parempaa, ihanaa, kuin Beaujolaisin pitää olla, jos jotain säästän jouluksi, niin se on tätä.Arvosana : 4+
2004 Beaujolais Villages Nouveau Mommessin
Maistuu ihan mullalle, paljon hiilihappoa, ei ole hyvää. Tästä tulee kastiketta. Olen hyvin pettynyt tämän vuoden laatuun, ensimmäinen kerta kun ei ole aitoa korkkia. Kävin Alkossa vaihtamassa uuteen pulloon, muttei se kuitenkaan ollut parempaa, vaikka edellisessä aivan ilmeisesti oli jotain vikaa. Ei hyvä vuosi Mommesinille.Arvosana : 1+
2003 Beaujolais Nouveau Georges Duboeuf
Missä on se mainittu banaanin maku? Hapanta, ei hyvää, plonk.Arvosana : -2
2003 Beaujolais Villages Nouveau Mommessin
Ihanaa vadelmaa, helmeilevää viiniä kuten pitääkin, hyvää taas kerran.Arvosana : 4+
2002 Beaujolais Villages Georges Duboeuf
Tratilla kaadettuna se menee kurkusta alas, en tykkää. Tästä tulee keskenkertaista punaviinikastiketta.Arvosana : 2
2002 Beaujolais Nouveau Mommessin
Ihanaa, maukasta, on iloa juoda tätä, pitää muistaa hakea lisää.Arvosana: 5+
2001 Beaujolais Nouveau Joseph Pellerin
vadelmaa, aivan ihanaa! ostin lisä pullon, ei ihan yhtä hyvää kuin viime vuoden Cave de Bully.Arvosana : -4
2001 Beaujolais Villages Georges Duboeuf
Ei mitään erikoista tai mainittavaa. Ordinary plonk.Arvosana: -3
2000 Beaujolais Nouveau Vignerons de la cave de Bully
Mmm, ihanaa, pidän. Loppui valitettavasti kesken Alkosta, olisin halunnut ostaa lisää pulloja varastoon vaikkei niitä kannata säilyttää pitkään.Arvosana : 4+
2000 Beaujolais Villages Georges Duboeuf
Tavallisesta Beaujolaista, ei mitään mainittavaa. Just ordinary plonk, näin olin merkinnyt tämän beuajolais'in mustaan viinikirjaani.Arvosana : -3
1999 Beaujolais Villages Nouveau P. Ferraud et Fils
Parhain vuoden viineistä joita maistoin, ja säästin vain tämän ilman mitään kommentteja. Arvosanan olin kuitenkin merkannut muistiin mustaan viinikirjaani.Arvosana: 4+