Herkkusuusta


Kuva: Minna Jalovaara
Ruoka on minulle pakkomielle, ruoanlaitto intohimo ja syy miksi olen.

Olen 1960-luvun puolessa välissä syntynyt nainen jonka lapsuuden kodissa ruoka valmistettiin kotona alusta lähtien. Sekä isä että äiti olivat ravintola-alalla, jossa itsekin toimin, ja meillä ei kotona syöty mitään eineksiä tai valmisruokia.

En edelleenkään syö valmisruokia tai eineksiä. Haluan valikoida mistä raaka-aineista, ja miten, ruokani on valmistettu ja valmistan periaatteessa kaiken ruoan kotona alusta alkaen itse. Ruoka, mistä ja miten se tehdään on minulle pakkomielle.

Olen koulutukseltani luontaisterapeutti ja olen hyödyntänyt villejä yrttejä ja kasveja ruoassa jo vuodesta 1989 lähtien. Aloin kokata jo 4-vuotiaana ja vietin suuren osan lapsuudesta keittiössä, voisin melkein sanoa syntyneeni ravintolakeittiössä. Ruoanlaitto on minulla verissä ja intohimo.

Suosin vanhaa perinteistä kotiruokaa. Haluan ruoassani maistaa raaka-aineiden omat maut mutta lisään niihin usein oman twistin esimerkiksi villiyrttien muodossa ja työstän jatkuvasti reseptejä jotta saisin niistä joskus täydellisiä.

Reseptit ovat kotona vuosien mittaan jo moneen kertaan kokeiltuja ja hyväksi todettuja. Työstän jatkuvasti reseptejä jotta saisin niistä täydellisiä. Osa resepteistäni sukupolvelta toiselle luovutettuja perhesalaisuuksia, toiset taas ovat jostain matkan varrelta mukaan poimittuja.
 
Voin kokemukseslla sanoa, että kotona alusta alkaen valmistettu ruoka ei ole vaikeaa, se vaatii vain hieman etukäteen suunnittelua ja ajanhallintaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...