25. helmikuuta 2010

Lohikeitto


Isän lohikeitto, perinteistä kermaista lohikeittoa, kalakeittoa keittiömestarin tapaan.

Tämä on sama vanha perinteinen lohikeitto jota meillä lapsuudessani tehtiin kotona mutta sen tavallisen perunan sijaan käytin tässä fenkolia ja lanttua joten se poikkeaa hieman perinteisestä lohikeitosta, vaikka se sen pohjalle perustuukin. Periaatteessa siitä on vain poistettu peruna joten tässä versiossa se on sopivampaa syötävää karppaajallekin ja antaa vähän vaihtelua tavalliseen keittoon.

Halutessasi voit keitossa myös käyttää perunaa, tällöin noin kuusi perunaa sopii tähän määrään keittoa. Lisää kuoritut, kuutioidut perunat samassa vaiheessa kuin lanttu ja fenkoli ja anna keiton kiehua miedolla lämmöllä kunnes perunat ovat kypsiä. Meillä tämä keitto valmistetaan aina merilohesta, mutta halutessasi voit myös käyttää hieman edullisempaa kirjolohta. Keiton ainekset voi pilkkoa kahdella tavalla, jolloin sama keitto eroaa kerrasta toiseen. Suikaloi tai kuutio kaikki ainekset keittoon niin saat vähän vaihtelua sen ulkonäköön. Vaikka en pahemmin tillistä perusta, on se vain joissakin ruoissa pakollista, ja tämä on yksi niistä.

Reseptissä mainittu liemen määrä on valmista kotitekoista kalalientä jossa mukana myös vettä. Käytän kotona keitettyä kalalientä, ja hapanleivän palanen on välttämätön jotta saat keittoon sen aidon, perinteisen maun. Tähän käy hyvin sekä tuore että jo kovaksi kuivunut leivänpalanen. Pidän ruokakomerossa valmiiksi pieniin paloihin revittyä kuivattua hapanleipää juuri tämän keiton varalle. Keitto riittää tavalliseen tapaan neljälle ruokailijalle.

Perinteinen lohikeitto

400 g lohta
pala hapanleipää
1 sipuli
1 fenkoli
1 porkkana
1 pala lanttua
1 purjosipuli
oliiviöljyä/voita
3 dl maitoa
2 dl kermaa
3 dl kalalientä
suolaa
valkopippuria
tuoretta tilliä

Kuori ja suikaloi kaikki vihannekset ja leikkaa lohi kuutioiksi. Pane keittokattilaan nokare voita ja tilkka oliiviöljyä jossa ensiksi kuullotat pieniksi palasiksi revittyä hapanleipää, lisää sekaan sipuli ja purjo, kuullota ne läpikuultaviksi. Älä anna vihannesten ruskistua, niiden pitää vain pehmetä läpikuultaviksi. Lisää muut vihannekset, kaada liemi ja maito päälle kunnes vihannekset nipin napin peittyvät ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin kaksikymmentä minuuttia. Lisää lohikuutiot ja kerma ja hauduta kuutisen minuuttia. Mausta keitto oman makusi mukaan suolalla ja valkopippurilla ja leikkaa tilliä keittoon juuri ennen tarjoilua. Tarjoile keitto lämpimiltä syviltä lautasilta tuoreen hapanleivän kera.

22. helmikuuta 2010

Uunissa paahdettu grillikylki


Uunissa paahdettua porsaan grillikylkeä, samassa vuoassa paahdettuja perunoita ja porkkanoita, vaivatonta ja helppoa ruoanlaittoa. Grillikylkeä, paahdettuja perunoita ja porkkanoita, kaikki itsekseen uunissa valmistunutta.

Mitä on nopea ruoanlaitto? Miksi meillä on niin kiire ruoanlaitossa? Onko niin, että jos ruoan laittaminen kestää kauemmin kuin puoli tuntia niin sen laittaminen on vaikeaa? Jos ruoka laitetaan uuniin paistumaan, tai kattilaan kiehumaan, tunneiksi, ei se kuitenkaan välttämättä ole vaatinut pitkiä esivalmisteluja. Moni ruoka valmistuu itsestään uunissa, tai kattilassa, hetken esivalmistelun jälkeen ja tulos on mitä herkullisin. Heität vain ainekset uuniin, tai kattilaan, ja annat niiden paistua, tai kiehua, kunnes on valmista. Niin helppoa ja nopeaa joten miksi sitä ei harrasteta? Varsinkin viikonloppuisin on hyvää aikaa laittaa jotain uuniin kypsymään kun itse tekee jotain aivan muuta.

Meillä on perheessämme valmistettu grillikylkeä tällä tavalla niin kauan kuin muistan ja se on edelleen suurta herkkua jota jälkikasvu mielellään palaa takaisin kotiin syömään jos vain mahdollista. Lihan on ehdottomasti oltava maustamatonta, muuten raaka-aineiden maut eivät pääse omiin oikeuksiinsa ja usein juuri nämä ruuan perusmaut tekevät ruuasta kaikista herkullisinta, jolloin ruoka maistuu omalta itseltään eikä sen makua ole peitetty lukuisilla vahvoilla mausteilla. Tällöin ruoka on mitä maukkainta.

Lihaa kypsytetään noin tunti per kiloa lihaa kohden, ja sama sääntö pätee tässäkin tapauksessa. Minä taas henkilökohtaisesti suosin niin sanottua ylikypsää lihaa joten paahdan sitä kunnes se on aivan mureaa. Tämän näkee, mutta sen voi myös kokeilla haarukalla. Kun lihan säikeet hajoavat itsekseen sitä repimättä se on mureaa ja ylikypsää. Jollei tämä uunissa paahdettu grillikylki jostain syytä miellytä sinua tai olet valmis vähän suurempaan haasteeseen, voit kokeilla Aprikooseilla täytettyä porsaanulkofile joka vaatii hieman enemmän paneutumista ja veitsenkäyttötaitoa ennen lihan uuniin saamista.

Samalla helpolla yhden uunipellin systeemillä voit myös vaihtoehtona tavalliselle perunalle valmistaa uunissa paahdettuja keltaisia juureksia, jossa keltajuuri on pääosassa. Kesällä taas voi kokeilla ulkona grillissä Black spareribs tai tulisia appelsiiniribsejä kummatkin reseptit onnistuvat myös sisällä uunissa. Laske noin reilut kaksisataa grammaa grillikylkeä jokaista ruokailijaa kohden, ja noin saman verran porkkanaa ja perunaa yhteensä.

Uunissa paahdettu grillikylki
800 g possun grillikylkeä
400 g perunoita
400 g porkkanoita
suolaa
mustaa pippuria
voita/öljyä

Ota liha ulos jääkaapista lämpiämään noin tunti ennen sen uuniin laittamista, jotta se kypsyy lasketussa ajassa. Lämmitä uuni 175 asteiseksi ja mausta kylki reilusti suolalla ja pippurilla. Laita grillikylki öljytylle uunipellille ja älä unohda valelella sitä välillä paistoajan aikana siitä valuneella nesteellä. Kuori perunat ja porkkanat, pilko porkkanat 2-3 sentin mittaisiksi paloiksi ja kaada kyljen seuraksi uunipellille. Porkkanat ja perunat kypsyvät noin 45 minuutista tuntiin, riippuen niiden lajikeesta, ja niitä kannattaa käännellä ja valella pelille valuneella rasvalla. Kun liha on kypsää ota pelti uunista ja suolaa vihannekset. Leikkaa liha annospaloiksi ja tarjoile Cole Slaw salaatin ja Barbequekastikkeen tai mustaherukkahyytelön kanssa.

21. helmikuuta 2010

Marinoidut latva-artisokan sydämet

Marinoidut, mausteut latva-artisokat. Herkullisia valkosipulilla ja timjamilla maustettuja oliiviöljyssä marinoituja latva-artisokkia.

Latva-artisokat ovat aika työläitä työstää itse vaikka ne olisivatkin sesongissa, mutta onneksi niitä löytyy kaupasta säilöttyinä ja tähän tarkoitukseen ihan perus halpa purkki kelpaa jossa artisokat ovat suolaliemessä. Marinoidut latva-artisokat  ovat ihania pikku herkkuja joita on kiva tarjota joko pikku naposteltavina, ruoan lisukkeena tai sitten koota eri lajeja kokoon seisovaan pöytään kevään juhliin tai miksei jouluna ruokalahjana hyvälle ystävälle.

Marinoidut latva-artisokan sydämet

1 prk latva-artisokan sydämiä
1-2 valkosipulinkynttä
1 laakerinlehti
rouhittua mustapippuria
2 tl timjamia
suolaa
½ dl valkoista Balsamietikkaa

Kaada artisokat purkista siivilään valuttamaan nesteet pois. Puhtaaseen lasipurkkiin, jossa on tiiviskansi, lisätään ensiksi mausteet. Lisää pari, korkeintaan kolme, valkosipulin kynttä ohuina siivuina jonka jälkeen lisätään pari ruokalusikallista viinietikkaa. Kokonaiset artisokat purkkiin ja oliiviöljyä päälle kunnes se peittää artisokat. Purkkia ei kannata hölskyttää ettei artisokat mene rikki. Suosittelen artisokkien maustumista yön yli tai vähintään pari tuntia jos on kiire. Artisokat säilyvät noin viikon ajan jääkaapissa. Tarjoile marinoidut latva-artisokat tuoreen leivän kanssa, vaikkapa osana seisovaa pöytää.

19. helmikuuta 2010

Paistettu turska kermaisen Savoijinkaalin kanssa

Turskaa, oliiviöljyssä paistettua tuoretta turskaa ja kermassa haudutettua Savoijinkaalia. Nopea arkiruoka ilman hiilihydraatteja joten se sopii myös karppajille.

Jos joskus olen päättänyt kauppaan mennessä mitä aion laittaa ruoaksi, joudun useimmiten muuttamaan mieleni syystä tai toisesta. Näin taas viimeksi kun olin menossa Kauppahalliin ostoksille pari päivää sitten. Yllättäen Halli oli kiinni tulipalon vuoksi joten ajauduin kaiken muun kansan kanssa tungeksimaan naapurissa olevan ison tavaratalon ruokaosastolle. Asioimista siellä kellarissa hankaloittaa lisäksi paraikaa meneillään olevat laajennustyöt, mistään ei löydy mitään ja kaikki on sekaisin. Mutta onneksi löysin sieltä tuoretta Norjalaista turskaa jonka kanssa päätin kiehauttaa kermaisen Savoijinkaalin. Turska on nykyään valitettavasti niin vähissä meidän lähistöllä olevissa vesissä että sitä on hankala saada, ja siksi kannattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen kun sitä löytää. Muuten hauki tai ahven sopii hyvin tällä tavalla valmistettuna. Tällä reseptillä saat tarpeeksi kahdelle ruokailijalle.

Paistettua turskaa

250 g turskan fileitä
suolaa
mustaa pippuria
oliiviöljyä
voita

Kermainen savoijinkaali

500 g Savoijinkaalia
2 dl kermaa
(perunaa)

Ensiksi kuoritut perunat kiehumaan jos niitä haluat lisukkeeksi, noin 20-30 minuuttia lajikkeesta ja vuoden ajasta riippuen. Peruna on valmis kun se jää tikkuun kiinni jonka siihen pistää. Nokare voita kannelliseen kattilaan johon suikaloitu kaali pyöräytetään. Kansi päälle ja antaa kaalin höyryyntyä omassa nesteessään, lisätään hieman kermaa ja annetaan kiehua pehmeäksi kerman saostuessa kannen alla. Suolaa ja valkoista pippuria antamaan makua. Turskalle suolaa ja mustaa pippuria jonka jälkeen se paistetaan oliiviöljyssä. Tässä kannattaa varoa liikaa lämpöä koska tässä kalan pitää jäädä hieman kosteaksi ja ”alikypsäksi” eikä se saa paistua rapeaksi. Keko Savoijinkaalia lämpimälle lautaselle, turskaa päälle ja perunaa lisukkeeksi sille joka sitä haluaa. Kalan paistinrasva sopii hyvin perunan kostukkeeksi.

16. helmikuuta 2010

Hernerokkaa Laskiaistiistaina


Perinteinen hernekeitto keltaisista herneistä. Laskiaistiistain perinteinen mutta tällä kertaa keltainen hernekeitto, tai papari kuten puoliso sitä kutsuu.

Keskiajalla laskiaistiistai oli viimeinen päivä jolloin saatiin syödä lihaa ja muutenkin herkutella ennen paastoa, joka jatkui 40 päivän ajan aina pääsiäiseen asti. Laskiaistiistai onkin maailman kuulu liioittelusta jolloin myös vietetään karnevaaleja ja otetaan kaikki ilo irti ennen paastoa. Onneksi paaston suhteen asiat eivät ole enää nykyään näin mutta tapa syödä hernekeittoa jatkuu yhä, varsinkin läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä vielä tänäkin päivänä torstaisin syödään hernekeittoa jonka jälkiruokana on lettuja vaikkei perjantaina enään paastota tai välttämättä syödä kalaa. Itse kun en oikein välitä makeista ruoista,  jätän mielelläni väliin sekä laskiaispullan että ne letut, pannukakut sun muut vaikka tulen täällä jossain vaiheessa julkaisemaan reseptit niihin.

Meillä perinteinen hernekeitto, tai hernerokka kuten meillä sitä useimmiten kutsutaan, syntyy aina joulukinkusta, rokka ei edes saa samaa makua kuin sydän talvella näin laskiaiseksi. Jollei sinulla ole joulukinkkua niin ihan tavallinen possunpotkakin käy. Suosin yleensä keltaisia herneitä tavallisempien vihreiden sijaan ja tämä on tyypillinen resepti jota en edes halua osata tehdä vain kahdelle hengelle, teen sen yhdestä pussista herneitä tai jopa kahdesta. Soppaa kun on niin helppo tehdä isompi satsi kun jo sitä tekee ja on 10 litran kattila.

Pakastaa vain loput sopivan kokoisissa osissa niille päiville jolloin aika ei riitä tai ei pahemmin huvita tai jaksa laittaa ruokaa. Kun keiton valmistaa kinkusta, tai possunpotkasta se ei tarvitse mitään lientä vaan sen maku tulee potkasta. Olen joissain paikoissa tavannut possun savupotkasta valmistettua hernekeittoa, ja en ole oikein oppinut siitä pitämään. Savunpotkan savunmaku on liian läpipistävä minun makuuni joten onneksi oma makunsa kullakin. Voit myös kokeilla mausteista keitettyä kinkkua hernekeiton valmistukseen.

Perinteinen hernekeitto
1 ps kuivattuja herneitä
vettä
300 g Joulukinkkua potkalla tai possunpotkaa
1 sipuli
2 laakerinlehteä
1-2 tl timjamia
mustaa pippuria
suolaa

Laita herneet likoon kattilaan runsaaseen veteen yön yli. Tarkastan yleensä jos herneet tarvitsevat lisää vettä. Lisää kylmän herneen liotusveden sekaan kokonainen possunpotka jollei sinulla ollut joulukinkun potkaa pakkasessa. Jos sinulla taas on pakasteessa kinkkua niin se pitää sulattaa jääkaapissa vuorokauden ennen keiton keittämistä. Anna keiton kiehua ylös ja kiehua miedolla lämmöllä tunnin verran jonka aikana kuonat kuoritaan pois veden pinnalta. Lisää hienoksi silputtu sipuli, laakerinlehti, kokonaisia mustia pippureita ja timjamia. Suolaa oman makusi mukaan. Mieluummin hiukan vähemmän ettei tule likaa, ja anna rokan porista 3-4 tuntia jotta herneet varmasti ovat kypsiä. Makuasia on syötkö rokkasi sinapilla höystettynä, vai HP-kastikkeella, mutta ehdotan kokeilemaan pientä lämmintä punssi tilkkasta sen kanssa kyytipoikana.

15. helmikuuta 2010

Miksi aloitan ruoka-blogin?

Päätin aloittaa oman ruoka-blogin koska olen aina ollut kiinnostunut ruoasta ja sen laitosta. Tekevälle sattuu, ja minulle sattuu aina ja usein, ja tämä pätee keittiössäkin, mutta vuosien antama kokemus on vahvasti lisännyt onnistumisprosenttiani. Ruoanlaiton ei tarvitse olla vaikeaa, ja kaikista hauskinta on jos ruoan jämistä improvisoitu ruoka onnistuu yli odotusten.

Nykyään kokkaan taas vain kahdelle ja satunnaisesti isommalle joukolle, joten reseptini ovat joskus edelleen ”koko komppanialle”. Pidän perusruoista ilman mutkia ja suosin vanhaa perinteistä kotiruokaa joten isoäitini keittokirjat ovat kokkailuni peruskivi. Ruoanlaitto on hauskaa, se on minulle harrastus ja elämäntapa, yksi ehto että minä olen.

Juureni löytyy suvusta jossa ruoanlaittaminen on elämäntapa ja lapsuuden kodissani ruoat valmistettiin alusta lähtien, asia josta itsekin olen pitänyt kiinni. Haluan tietää mitä ruokani sisältää, miten se on valmistettu ja että se sisältää niin vähän lisäaineita kuin mahdollista.

Olen pienestä tytöstä lähtien keräillyt reseptejä mutta koska en alkujaan kirjannut ylös reseptien lähteitä en valitettavasti tiedä mistä ne kaikki on peräisin. Näiden reseptien kannalta otan kiitollisesti vastaan vinkkejä ja linkkejä. Osa resepteistä on omia keksintöjä tai suvussa polvelta toiselle luovutettuja salaisuuksia ja siksi summittaisia, joten juuri ne reseptit eivät välttämättä sovellu aivan kokemattomimmille keittäjille.

Kotona syömme laidasta laitaan, joskus ruoka ei maksa paljoakaan kun taas toisinaan siihen sitten tulee törsättyä siihen vähän liikaakin. Joten vain aika näyttää mitä kirjoituksia ja reseptejä täältä löytyy.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...