31. elokuuta 2012

Kanervakuorrutetut munkit




Perinteisiä munkkirinkilöitä hieman epätavallisemmalla kuorrutuksella, vadelmanmakuisella sokerikuorrutuksella jossa tuoreita kanervankukkia.

Vapun munkkirinkilät

Olen pienestä tytöstä lähtien ollut hyvin heikko munkeille, siis niille syötäville leivoksille tai pullille joita kutsutaan munkeiksi ja käsittelin jo vappuna suurimman heikkouteni, Berliinin munkit, vadelmahillolla täytetyt herkulliset öljyssä keitetyt hillomunkit ja nämä munkit ovat oikeastaan jatke samalle teemalle koska käytän näiden kuorrutukseen vadelmamehua tomusokerin kanssa. Joten vadelmamehu on oivallisen herkullista näiden munkkien kanssa, ne ovat toisilleen luodut kumppanit. Jos etsit vappuherkkuja kannatta sinun lukea tekstini vapun herkut josta löydät lisää munkkireseptejä, simaa ja tippaleipiä.

Kanervalla kuorrutetut munkit
En osaa sanoa onko hillomunkit tai munkkirinkilät työläämpiä, mutta olen huomannut että minulla on synnynnäinen lahjakkuus munkkirinkilöiden pyörittämisessä, asia joka oikeastaan on aika harmillista, koska tulee keitettyä munkkeja liiankin usein ja yritän kovasti välttää munkkeja liian usein. Vaikka olisin miten väsynyt tahansa, enkä enää jaksaisi tehdä mitään, jaksan aina kuitenkin pyörittää pari rinkilää, ja kun olen päässyt vauhtiin menee loput vain itsestään.

Munkkirinkilöiden valmistus

Vaikka minua kokeneempi munkin keittäjä voi olla erimieltä neuvostani, olen huomannut että on hyvä antaa taikinan nousta kaksi kertaa. Tämä siksi että munkit kuitenkin niitä keittäessä nousee kiehuvan öljyn lämmöstä, munkeista tulee kuohkeampia ja ilmavampia kaksi kertaa ne nostamalla. Olen jopa jonkun kertaa unohtanut munkkitaikinan liian pitkään nousemaan (lue useaksi tunniksi) jolloin munkeista tulee erityisen kuohkeita ja ilmavia, joten siirryin nostamaan niitä pidempään. 

Munkit kääntämättä
Nosta munkit yksi kerta taikinana, toinen kerta leivottuna ja munkkirinkilöiksi pyöritettynä jonka jälkeen ne vielä nousevat uudelleen ja kuohkeutuvat lisää kypsyessä öljyssä. Nämä rinkilät vain eivät käänny itsestään kuin pyöreät munkit, joten ne ovat jokainen yksitellen käännettävä reikäkauhalla jotta ne kypsyvät kummaltakin puolelta.

Nesteenä voit taikinaan käyttää piimää, vettä, kerma-maitoa, tai jopa hapanta kermaa tai maitoa, jota et muuten käyttäisi sinällään. Keitettynä hapanta maito ja kermaa voi käyttää sekä ruoanlaittoon että leipomiseen.

Rinkilänliitos

Kanervakuorrutus munkeille

Tässä kuorrutan munkit valdelmalla maustetulla kuorrutuksella ja viimeistele ne tuoreilla kanervankukilla, mutta voit niiden puutteessa korvata ne kuivatuilla kanervan kukinnoilla kun kanerva ei kuki. Kanervalla on hyvin mieto ja huomaamaton maku jonka paremmin maistaa teenä ja tässä niiden tarkoitus onkin enemmän esteettinen kuin aromaattinen. 

Kanervateellä on kuitenkin rauhoittava vaikutus joten sitä ei kannatta juoda kuin iltaisin, ja se on hyvä vaihtoehto kamomillateelle jolla myös on miedosti rauhoittava vaikutus. Lisää siitä millä tavalla ja mistä kanervaa kannatta kerätä voi tlukea teksistäni villit yrtit ja kasvit talteen.

Tällä munkkireseptillä saat noin kaksi tusinaa kanervamunkkeja vähän riippuen miten suuria, tai pieniä munkkirinkilöitä haluat tehdä. Munkit säilyvät parhaiten huoneenlämmössä säilytettynä tiiviissä rasiassa säilytettynä pari, kolme päivää jos pysyvät turvassa munkkiputkeen päässeiltä syöpöiltä.

Perinteiset munkkirinkilät

1½ dl piimää tai maitoa
2 rkl hiivaa
2 kanamunaa
2 rkl sokeria
½ tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl voisulaa
375–400 g vehnäjauhoja
öljyä keittämiseen

Vadelmainen kanervakuorrutus

3-6 rkl tomusokeria
kanervankukkia

Munkkirinkilät

Pane voi sulamaan kattilaan. Lisää neste kattilaan ja lämmitä kaikki kädenlämpöiseksi.
Kaada maitoseos isoon taikinakulhoon ja lisää hiiva. Sekoita lämmin maito ja hiiva isossa taikinakulhossa kunnes hiiva on liuennut ja lisää jonkin verran jauhoja kardemumman kanssa. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sekoita ne löysään taikinaan. Lisää puolet jäljellä olevista jauhoista ja sekoita. Lisää loput jauhoista ja vaivaa taikinasta tavallinen pullataikinatuntuinen taikina. Anna taikinan nousta puoli tuntia kulhossaan puhtaalla keittiöliinalla peitettynä. Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä yhdestä taikinanosasta kerrallaan pitkä pötky jauhotetulla pöydällä, leikkaa pötkö kuuteen osaan. Ota yksi taikinapala ja pyöritä sitä edelleen ja yhdistä pötkylänpäädyt käden alla pöytään vasten ja pyörittele munkkirinkilän päät yhteen pyörittelemällä sitä pöytään vasten. Näin saat taikinapötkön päädyt kiinni toisiinsa munkkirinkiläksi. Asettele rinkilät voipaperille pellille nousemaan ja peitä liinalla. Keitä rinkilät kuumassa rasvassa kunnes ne ovat saanet kauniin vaalean ruskean värin, käännä ne reikäkauhalla ja anna niiden kypsyä toiseltakin puolelta. Nosta munkit ylös reikäkauhalla ja anna niiden jäähtyä hieman talouspaperilla.

Kanerva kuorrutus

Mittaa vadelmamehu pieneen kulhoon, lisää tomusokeria ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan kuorrutetta sekoittaen. Sekoita kuorrutus tasaiseksi tahnaksi, lisää tomusokeria kunnes kuorrute ei ole liian löysää ja on hieman tahmeaa ja sitkeää mutta kuitenkin vielä valuvaa. Kaada kuorrute pursotinpussiin ja kuorruta sillä munkit, tai lusikoi kuorrutetta munkkien päälle, voit myös kastaa munkit kuorrutteeseen. Ripottele kanervankukkia munkkirinkelien päälle ennen kuin kuorrute on kuivunut kokonaan.

30. elokuuta 2012

Pihasaunio-mansikkalikööri



Makea kauniin punainen tukevasti mansikalle ja vienosti ananakselle sekä aprikoosille maistuva likööri. Kesän marjasadon tuoreita mansikoita villinä kasvavan pihasaunoin kanssa talteen kauniin läpikuultavan mansikkaliköörin muodossa, pulloon säilöttyä kesää ja auringonpaistetta talvea piristämään sen pimeinä ja koleina iltoina.

Pihasauniota, mansikkaa ja aprikoosia

Pihansaunio Huvilakadunkujalla

Ihmettelin pienenä tyttönä jo 1970-luvun alussa Huvilakadun takaisella kujalla pienen pientä päivänkakkaran keskustaa muistuttavaa vihreää mitätöntä kasvia, ja ihmettelin miksi siitä puuttui valkoiset terälehdet, mitä sille oli tapahtunut kun siitä jostain syystä oli hävinnyt terälehdet. 

Vasta isompana ymmärsin että kasvi oli eri, Pihasaunio ja se on päivänkakkaran Aasialaista Suomeen vasta 1800-luvulla laivojen mukana tullut sukulainen ja että se sittemmin satamista myös levinnyt sisämaahan ja kasvaa nyt yleisesti koko maassa. Hassua on että muistan niin tarkasti juuri tämän kasvin, koska se on se kasvi josta aikoinaan huomasin kiinnostukseni kasveihin ja villeihin yrtteihin.

Tuore pihasaunio
Kuulin joskus jostain vuosia sitten että Pihasaunion ananasmainen maku sopii erittäin hyvin mansikan kanssa ja valitsin sen siitä syystä tähän liköörin. Eniten makua on pihasaunion kukinnoissa tiivistettynä joten sitä kannatta suosia ja voit tähän yhtä hyvin käyttää tuoretta pihasauniota, kuin kuivattuakin. Muista vain että pihasaunion määrä on suurempi jos käytät tuoretta yrttiä. 

Olen tässä reseptissä maininnut tuoreen yrtin määrän ja jos käytät kuivattua yrttiä on sen määrä noin neljäsosa tuoreesta. Yrtit kutistuvat kuivuessaan ja niiden sisältämät makuaineet tiivistyvät. Käyttäessä tuoretta yrttiä on huolehdittava yrtin puhtaudesta, liota sitä runsaassa vedessä jotta kaikki mahdollinen lika vajoaa astian pohjalle, ja kuivata yrtti ennen sen likööriin lisäämistä. Voit lukea tästä enemmän tekstissäni luonnon yrtit ja sienet talteen, jossa olen syventynyt asiaa enemmän. 

Mansikat ja pihasaunio rommissa

Liköörin valmistus

Olen tähän liköörin toistaiseksi vain käyttänyt tuoreita mansikoita mutta voin jo reilun parin vuosikymmenen kokemuksella sanoa että kuivatut mansikat soveltuvat myös likööriin, pakastettuja sen sijaan en suosittele. Alkoholin valitseminen on usein tärkeää liköörin valmistuksessa, ja jos innostus itse valmistamaan liköörejä tai snapsia luonnossa villinä kasvavista kasveista ja yrteistä kannatta sinun lukea reseptini Limoncello jossa olen selittänyt alkoholiprosentin vaikutuksen liköörin ja snapsin valmistukseen. Mutta lyhyesti, mitä enemmän karvasaineita raaka-aine sisältää sitä miedompaa alkoholia tulee käyttää. 

Mansikoissa ei ole pahemmin karvasaineita joten tähän voi tavallisen 32 % sijaan hyvin käyttää 40 % alkoholia. Tästä syystä valitsinkin tähän Pihasauniolla maustettuun mansikkalikööriin tavallisesta tavastani poiketen tummaa rommia, koska ajattelin että se voisi sopia hyvin yhteen mansikoiden ja pihasaunoin kanssa ja säestää niiden makuja kauniisti. Mutta jotta pihasaunoin hieman ruohoinen sivumaku ei ottaisi yliotetta liköörin mauista lyhensin tekeytymisajan kuukaudesta kahteen viikkoon.

Mansikat luovuttaneet värinsä
Liköörin valmistus ei ole vaikeaa, kaikki raaka-aineet vain puhdistettuun lasipurkkiin ja ikkunalaudalle auringonvaloon tekeytymään. Ja mitä enemmän likööri saa olla auringonvalossa ikkunalaudalla, sitä kauniimpi väri sille tulee. Mansikat, kuivatut aprikoosit sekä Pihasaunio sen sijaan haalistuvat luovuttaessaan kauniin punaisen värinsä liköörille.

Makeutusaineeksi valitsin tähän ruokosokeria korostamaan ruokosokerista valmistettua tummaa rommia ja aprikoosia lisäsin liköörin tasapainottamaan ja sitomaan makuja paremmin yhteen, mutta myös natamaan liköörille lisää hedelmäisyyttä ja syvyyttä sen makusinfoniaan. Tällä reseptillä saat pullollisen kauniin punaista Pihasaunio-mansikkalikööriä.

Pihasauniolla maustettu mansikkalikööri

1 dl pihasauniota
1 l mansikoita
2 kuivattua aprikoosia
5-7 dl tummaa rommia
2 dl ruokosokeria

Huuhtele mansikat vedessä ja anna niiden kuivua kokonaan. Pilko yritit pienemmiksi paloiksi, halkaise mansikat ja leikkaa aprikoosit pieniksi paloiksi. Lisää huolellisesti puhdistettuun valkoiseen lasipurkkiin rommia kunnes purkki täyttyy sillä. Siirrä lasipurkki ikkunalaudalle ja anna liköörin tekeytyä auringonvalossa kahden viikon ajan. Muista hölskyttää lasipurkkia kerran päivässä kun menet sen ohi. Siivilöi mansikat ja yrtit pois puhtaan harsokankaan läpi ja kaada likööri kauniiseen sopivan kokoiseen huolellisesti puhdistettuun lasipulloon. Tarkista liköörin maku ja jollei se sinusta ole tarpeeksi makea lisää hieman sokeria. Hölskytä pulloa aika ajoin kunnes sokeri on liuennut jos lisäsit sokeria liköörin sekaan. Tähän määrään voit lisätä noin desin verran, pari lisäsokeria sitä ensin keittämällä ja liuottamalla veteen. Säilytä likööri suojassa auringonvalolta, auringonvalo haalistaa liköörin kauniin värin. Likööri säilyy hyvänä jopa vuosia, mutta ajan kanssa sen kauniin punainen väri haalistuu ja aromaattinen maku vaimenee joten suosittelen sen juomista vuoden, korkeintaan parin vuoden sisään.

29. elokuuta 2012

Härkäpapukvenellit avokadokastikkeella



Tuoreista härkäpavuista valmistettuja juustokuminalla ja tuoreella inkiväärillä maustettuja öljyssä paistettuja rapeita kullan keltaisia pyöryköitä tai kvenellejä thaibasilikalla maustetun avokadodippikastikkeen kera.

Härkäpavut palkoineen
Vegaanin keskiviikon kunniaksi päätin valmistaa härkäpapukvenellejä silkkisellä avokadokastikkeella koska nyt saa vielä ihania tuoreita härkäpapuja, ja muidenkin papujen aika alkaa jo nyt valitettavasti olla ohi mutta vielä ehtii nauttia sadon antimista. Jollet vielä tiedä niin puolison pyynnöstä meillä syödään vegaania ruokaa keskiviikkoisin jo toista vuotta, mutta olin vuosikausia nuoruudessani kasvissyöjä ennekuin siirryin takaisin syömään lihaa. 

Härkäpavut
Isäni oli aikoinaan hyvin huolissaan kasviruokavaliostani, varsinkin kun odotin esikoista ja tällöin hän osti minulle kasviruokaa käsitteleviä keittokirjoja ja nämä härkäpapukvenellit ovat variaatio reseptistä joka oli yhdessä kirjassa. Olen käyttänyt tätä reseptiä sen saatuani lukuisia kertoja ja se on monen monta kertaa hyväksi todettu ja monella eri tavalla ja montaa eri tuoretta palkokasvia hyödynnetty sama perusresepti jonka voi itse maustaa omien makutottumuksiensa mukaan. 

Mutta tosiasia on että häkäpavut toimivat erittäin hyvin juuri basilikan tai rakuunan kanssa, mutta myös jeera, siis juustokumina sopii härkäpapujen kumppaniksi, tulisuutta saat käyttämällä joko chiliä, tuoretta chiliä tai valmista tahnaa kuten reseptissäni Pop’s Pimen tai raastamalla kvenellitaikinan sekaan tuoretta inkivääriä. Kvenellit, siis pyörykät voivat olla juuri niin tulisia kuin itse haluat, mutta pidä dippikastike kuitenkin neutraalina jotta sillä voi vaimentaa kvenellien tulisuutta. Tuoreita härkäpapupalkoja tarvitse tähän noin kaksinkertaisen painon palkoineen, reseptissä härkäpapujen määrä on silvottuja härkäpapuja.
Pavut sipulin kanssa soseutumassa
Kvenellit sisältävät riisijauhoja ja riisijauhojen tarkoitus on pitää pyörykkätaikina paremmin koossa mutta jos käytät vanhoja, liottamalla nesteytettyjä härkäpapuja voi niiden tarvittava määrä olla pienempi. Käytin tähän dippikastikkeeseen vihreää thaibasilikaa jota ei kannatta sekoittaa punaiseen basilikaan jota myös saa sekä thaiversiona että tavallisena punaisena basilikana. 

Nämä kvenellit voit dippikastikkeineen syödä sormin välittämättä ruokailutavoista suoraan lautaselta tai servietistä kokkareilla drinkin seurana mutta voit myös valmistaa tästä isompia pääruoaksi sopivampia pihvejä tai pyöryköitä. Muista vain että härkäpapukvenellit, varsinkin tuoreista härkäpavuista valmistetut ovat parhaimmillaan tuoreina, juuri öljyssä keitettyinä eikä niitä kannatta valmistaa päiviä etukäteen vaan korkeintaan tunti, pari ennen niiden tarjoilua. 

Soseutettu kvenellitaikina
Voit tietenkin myös valmistaa nämä kvenellit kuivatuista härkäpavuista jotka olet ensin liottanut runsaassa vedessä yön yli. Voit halutessasi keittää kvenellejä puolet ajasta, ja viimeistellä ne keittämällä ne uudestaan lämpimässä öljyssä juuri ennen tarjoilua jolloin ne kypsyvät valmiiksi, eivätkä enää sisällä lektiinejä, ja myös lämpenevät.

Tällä reseptillä saat tuttuun tapaan lämmintä vegaania ruokaa salaatin kera tarjoiltuna tai kuudelle hengelle naposteltavaa ruokaa. Härkäpapukvenellit sopivat hyvin tapaksena tai muuten naposteltavana ruokana kun mukana on vegaaneja tai laktoosille herkkiä henkilöitä, ja riisijauhojen takia ne sopivat myös erinomaisesti keliakioille.

Härkäpäpukvenellit
500 g tuoreita härkäpapuja
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1-2 tl jeeraa
suolaa
1 tl leivinjauhoja
2-5 rkl riisijauhoja
mustaa pippuria
(chiliä tai tuoretta inkivääriä)
 1 tl korianterinsiemeniä
oliiviöljyä keittämiseen

Basilikalla maustettu avokadodippi:
1 sitruuna
1 avokado
2-3 oksaa Thaibasilikaa
2-5 cm tuoretta inkivääriä
suolaa

Basilikalla maustettu avokadodippi:
Huuhtele basilika ja anna sen kuivahtaa. Halkaise avokadot ja poista niiden siemen. Kuori avokadot ja paloittele ne astiaa jossa aito soseuttaa ne. Halkaise sitruuna ja purista siitä mehua avokadon sekaan. Riivi basilikanlehdet varsista ja hienonna ne karkeasti ja lisää avokadon sekaan. Kuori tuore inkivääri ja raasta sen hienosti ja lisää se avokadon kanssa kulhoon. Lisää tässä kohtaa myös chili. Soseuta avokado mausteiden kanssa tahnaksi ja mausta suolalla oman makusi mukaan. Lisää sitruunamehua tahnan sekaan jos tahna on mielestäsi liian paksua. Peitä dippikastike tiivisti muovilla ja pane se jääkaappiin tekeytymään vähäksi aikaa.

Härkäpapukvenellit:
Silvo tuoreet härkäpavut paloistaan ja jauha pavut monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Kuori ja hienonna sekä sipuli että valkosipuli. Murskaa korianterin siemenet morttelissa. Lisää papujen joukkoon hyvin sipuli, valkosipuli, jeera, jauhetut korianterin siemenet, jauhot ja leivinjauhe. Jauha vielä massaa tasaiseksi. Lisää jauhoja jollei taikina pysy koossa. Kaada taikina kulhoon ja peitä kulhon muovikelmulla ja jätä taikina tekeytymään noin puoleksi tunniksi huoneenlämpöön. Muovaa taikinasta kahdella isolla lusikalla kvenellejä ja paista ne kuumassa öljyssä kunnes ne alkavat saada väriä reunoilta. Käännä ne ja jatka keittämistä toiselta puolelta. Kvenellien on tarkoitus olla rapeita ja kauniin kullan värisiä. Nosta kypsät kvenellit talouspaperille jotta niistä imeytyy liika rasva paperiin. Tarjoile pyörykät vihreän salaatin ja juuri valmistetun avokadodipin kera.

28. elokuuta 2012

Paistettu lohi uusilla perunoilla



Uusia perunoita ja paistettua lohta salaatin kanssa, tässä hyvä tapa syödä kalaa kerran viikossa. Kevyt ja nopea perinteinen kalaruoka mutta uudessa olomuodossa.
Paistettu lohi keitetyillä perunoilla ei kuulosta mitenkään innostavalta, mutta kun lohen leikkaa kuutioiksi ja asettelee kauniisti lautasella salaatinlehtiä kanssa perunoiden lomaan ja viimeistelee voisulalla on asian aivan toinen. Pidän rapeasta lohesta vaikka ravintoloissa se jätetään mielestäni puoliraa’aksi, no ei nyt ihan, vaan sen annetaan kypsyä loppuun lämpimällä lautasella mutta pinnalta rapeaksi paistettu lohi on herkkua, ja uusille perunoille ei moni asia vedä vertoja.

Lohikuutiot pannulla
Perunat harjattiin vain ja keitettiin kypsiksi miedosti suolatussa vedessä, lohi paistettiin tuoreella basilikalla maustetussa voissa jota lusikoitiin annosten päälle ja annokset viimeisteltiin salaatilla ja mustan Nigellan siemenillä jotka miedosti maistuvat sipulille. Voiko arkiruoka olla nopeampaa ja vaikka se kuitenkin näyttää hyvälle. 

Voit myös tässä hyödyntää tähteeksi jääneitä uusia perunoita jotka paistuvat herkullisiksi ja rapeiksi lohen paistorasvassa, muista vain pitää lohta lämpimänä jos valitse paistaa perunat. Tällä reseptillä saat tuttuun tapaa lämpimän ruoan neljän hengen perheelle.

Lohta uusilla perunoilla

400 g lohta
400 g uusia perunoita
10 tuoretta basilikan lehteä
2-3 rkl voita tai öljyä paistamiseensuolaa
valkopippuria
suolaa
Lisäksi:
1 nippu viinisuolaheinää
1 nippu villirucolaa
1 rkl vaaleaa balsamietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
Viimeistelyyn:
1-2 rkl mustan Nigellan siemeniä

Ota lohi ulos jääkaapista temperoitumaan noin puoleksi tunniksi ennen sen kypsennystä. Huuhtele basilikalehdet huolellisesti ja anna niiden kuivua kokonaan jottei ne ole kosteita kun panet ne pannulle. Huuhtele salaatti ja anna niiden kuivahtaa tai linkoa ne salaattilingossa. Harjaa uudet perunat huolellisesti kuoristaan. Lisää uudet perunat kiehuvaan veteen ja niiden kiehua kypsiksi. Leikkaa lohi tasakokoisiksi kuutioiksi, mausta suolalla ja valkopippurilla. Lämmitä pannu kuumaksi ja sulata sillä voi. Lisää pannulle basilikanlehdet ja nosta ne ylös talouspaperille odottamaan kun ne ovat kurtistuneet kokoon. Valuta kypsät perunat keitinvedestä ja anna niiden höyryyntyä kuiviksi lämpimässä kattilassa. Lisää lohikuutiot pannulle ja ruskista ne joka puolelta kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Mittaa kulhoon etikka ja öljy ja mausta ripauksella suolaa sekä pippuria, lisää salaatinlehdet ja sekoita kunnolla. Asettele lohikuutiot lämpimille lautasille ja asettele perunoita kuutioiden väleihin. Ripottele sinne tänne lautasella salaatinlehtiä ja asettele paistettuja basilikalehtiä lohikuutioiden päälle. Lusikoin paistinpannusta paistinrasvaa ohuena norona annosten päälle ja viimeistele ne ripottelemalla Nigellan siemeniä annosten päälle. Tarjoile annokset heti oitis kuumana.

Viinisuositus:Rawson’s Retreat Riesling valkoviini.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...