27. kesäkuuta 2014

Kesän kylmä mansikkakeitto




Mansikoita, ihania tuoreita mansikoita ja niistä herkullinen mansikkakeitto valmistuu nopeasti tuoreista mansikoista ja jogurtista. Tänä on myös hyvä tapa hyödyntää niitä vähän muusiintuneita tai pitkään poimittuina olleita nuupahtaneita mansikoita.

Jos jogurtti on hyvin paksua voi sitä ohentaa keitetyllä ja valmiiksi jäähtyneellä vedellä. Tällöin myös jogurtin määrää voi vähentää sopivaksi. Meillä käytetään tähän paksua kotona valmistettua kermaista jogurttia, ja keitosta saat helposti laktoosittoman käyttämällä laktoositonta jogurttia tai kutunmaitojogurttia.

Voit aamulla valmistaa kannun keittoa ja säilyttää sitä jääkaapissa ja juoda sen kylmänä keittona lämpimänä hellepäivänä, vaikka tulevana viikkona kun nyt taas heinäkuussa on toivoa oikealle ja lämpimälle kesälle. Mansikoista voit myös valmistaa mansikkagazpachoa sekä marokkolaista marjakeittoa. Tällä reseptillä saat mansikkakeittoa ison kannullisen josta riittää jälkiruoaksi noin neljälle hengelle. 

Tuoreita mansikoita mansikkakeittoon

Mansikkakeitto jogurtilla

5 dl mansikoita
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria
6 dl jogurttia
(1-2 dl jäähtynyttä keitettyä vettä)
2-3 oksaa tuoretta minttua viimeistelyyn

Huuhtele mansikat huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa lävikössä tai puhtaalla keittiöliinalla. Ota osa marjoista sivuun viimeistelyä varten. Paloittele isot marjat ja lado ne kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella tai survo perunasurvimella jos haluat sattumia keittoon. Lisää jogurtti mansikkasoseeseen ja sekoita. Lisää kylmää vettä tarvittaessa kunnes saat sopivan koostumuksen. Mausta keitto vaniljasokerilla ja lisää tomusokeria oman makusi mukaan ja sekoita. Kaada mansikkakeitto kulhoihin, laseihin tai kannuun. Viimeistele keitto halkaistuilla mansikoilla ja tuoreilla mintunlehdillä ja tarjoile se heti, se on parhaimmillaan juuri vasta valmistettuna.

18. kesäkuuta 2014

Juhannuksen piparjuurisilli




Juhannus ilman silliä ei olisi juhannus, ja sillin kanssa pitää olla kermaviiliä tai hapatettua kermaa ja tässä ne ovat yhdistettynä hyväksi todettuun piparjuurisilliin joka sopii enemmän lämpimille kesäpäiville kuin tämän vuoden sateiseksi ja koleaksi ennustettuna Jussina. Lisää ideoita Juhannukseksi löydät sivulta kesän herkut jonne olen koonnut kesään sopivia herkkuja.

Tuore piparjuuri on parasta, raasta se juuri ennen kuin lisät sen hapan kermakastikkeeseen. Piparjuuren määrä vaihtelee sen vahvuuden mukaan, ja miten paljon sitä itse haluat silliin. Itse rakastan piparjuurta kun taas puoliso on sen kanssa varovaisempi.

Silli kannatta maustaa yön yli kaksi kertaa, joten ehdit juuri tehdä sen viikonlopuksi, ensin mausteliemessä ja toisen kerran hapankermassa. Voit tähän käyttää sekä kermaviiliä, ranskan kermaa tai smetanaa. Kermanviili vain tuppaa ohenemaan kun sitä sekoittaa liikaa, mitä taas smetana ja creme Fraiche eivät tee.

Juhannuksen piparjuurisilli tarjolla
Käytä tähän kevytsuolattuja sillifileitä jos haluat oikaista kalan fileoinnista, kaksi 150 g sillipakettia on riittävästi tälle satsille. Tässä reseptillä saat piparjuurisilli alkuruoaksi 6-8 hengen porukalle sekä myöhäisillan huikopalaksi, jos sillilajeja on tarjolla enemmän kuin yksi on tästä riittävää vieläkin isommalle porukalle.

Juhannuksen piparjuurisilli

300 g sillifileetä


Sillin mausteliemi:


¾ dl väkiviinaetikkaa
1 sitruunan mehu
4 dl sokeria
1 sipuli
2 laakerinlehteä
5 neilikkaa
5 mustapippuria
1 tl fenkolin siemeniä

Piparjuurikastike:

1 iso (tai 2 pientä) hopeasipuli
3 dl smetanaa (tai kermaviiliä)
3-4 rkl sitruunamehua
4-8 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
ripaus valkopippuria
ripaus sokeria

Viimeistelyyn:
fenkolin lehtiä ja kukintoja

Sillin mausteliemi:

Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja etikka. Halkaise sitruuna ja purista kattilaan sen mehu. Rouhi fenkolin siemenet ja ne kattilaan muiden mausteiden kera. Kiehauta ylös ja anna liemen kiehua pari minuuttia. Anna liemen jäähtyä kokonaan, voit nopeuttaa jäähtymistä panemalla kattilan kylmään veteen tiskialtaaseen. Leikkaa filee suupaloiksi ja lado ne huolellisesti puhdistettuun lasipurkkiin tai muuhun astiaan. Kaada päälle kylmä liemi, sulje astia tiiviisti ja pane se jääkaappiin yön yli maustumaan. Valuta silli mausteliemestä siivilässä. 

Piparjuurikastike sillille:

Kuori hopea sipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. pane sipulireknaat kulhoon ja purista sitruunamehua päälle. Anna sipulin tekeytyä viitisin minuuttia.Kuori piparjuuri ja raasta se hienosti, lisää kulhoon sipulin kanssa ja lisää smetana. Sekoita kunnolla. Lisää valutetut sillipalat kastikkeeseen ja sekoita kaikki varovasti keskenään sekaisiin. Tarkista kastikkeen maku ja lisää jauhettua valkopippuria sekä ripaus sokeria oman makusi mukaan. Peitä kulho tiiviisti muovilla ja pane ne vähintään kolmeksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään, mieluiten yön yli. Tarjoile höyryävän kuumien uusien perunoiden kanssa. Piparjuurisilli säilyy jääkaapissa säilytettynä 2-3 päivää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...