17. maaliskuuta 2014

Lampaanlihapyyt nopeammin kuin Taginessa




Marokkolaistyylisen pikaiset lampaanlihapyyt yrttisessä tomaatti papumuhennoksessa.
Mausta tinkimättä on pari tapaa saada se herkullinen ruoka pöytään alta aika yksikön. Itse käytän kahta pataa tai pataa sekä paistinpannua kuten tässä tapauksessa.

Ruoan idea alkoi marokkolaisesta Taginessa jota haudutetaan tunteja mutta arkiruokaa ei aina jaksa odottaa, tästä syystä paloiteltu lampaan liha sai tehdä tilaa lampaan jauhelihalle mutta sinulla on aikaa voit hauduttaa ruoan myös padassa joko liedellä tai uunissa savipadassa tai marokkolaisessa Tagine padassa jos sinulla sellainen on esimerkiksi viikonloppuna.
Ruoan aikaa vievin vaihe on papujen liottaminen ja niiden kypsiksi keittäminen ja tässä kohdassa onneksi löytyy oivallista apua ruokakaupasta josta saa ostettua valmiiksi kypsiä tölkkipapuja. Papuja on jos minkälaisia joten valitse niitä joista itse pidät kuten esimerkiksi mustia papuja, kidneypapuja tai mistä pavuisa sitten pidätkään.

Lampaanlihapyyt muhennoksessa
Ja jos itse liotat ja keität papuja ovat ruusupavut, härkäpavut tai mothpavut joita harvemmin olen Suomessa löytänyt tölkissä, oivallisia tähän . Jos käytät mustia papuja kannatta sinun kuitenkin huomioida että ruoan väri muuttuu tummaksi, miltei mustaksi eikä ole enää yhtä kauniin punertava vaikka se sisältääkin tomaattia.

Myös linssit sopivat tähän ruokaan ne kypsyvät nopeammin kuin pavut ja niitä ei tarvitse liottaa.
Toinen tapa jolla usein oion ruoanlaitossa on tomaattimurska, ja tämä siksi että tomaatit säilötään juuri silloin kun ne ovat parhaimmillaan ja sesongissa ja varsinkin talvella suomalaiset tomaatit ovat hyvin kalpeita ja valitettavan mauttomia.

Kaali ruskistetaan sipulin kanssa ja saa kiehua tomaattimurskan kanssa samaan aikaan kun lampaanlihapyörykät ruskistetaan ja ne lisätään loppuvaiheessa pataan mukaan kypsymään lisää, tässä voit itse valita miten kypsää haluat lihapyöryköistä, joko annat niiden vain saada lämpöä ja makua muhennoksessa tai annat niiden lämmetä läpi ja kiehua muhennoksen mukana täysin kypsiksi. Itse pidän enemmän rapsakoista lihapyistä joten jätän niiden ajan muhennokseen minimiksi.

Kuivatut Mothpavut ennen liottamista
Tässä olen käyttänyt lampaan jauhelihaa, ja sen voi korvata kilin tai vuohen lihalla joka myös sopii hyvin tähän marokkolaiseen ideaan, tai häränlihalla jos siitä paremmin pidät etkä ole niin seikkailunhaluinen. Chilin määrä vaihtelee sen mukaan miten tulista ruoasta haluat, jos kaikki ruokailijat ovat aikuisia voit käyttää enemmän chiliä kuin jos ruokailijoiden seassa myös on lapsia joille ei liian tulinen ruoka sovi.

Yrttien määrä on tässä reseptissä mainittu kuivattuna, mutta voit yhtä hyvin käyttää tuoreitakin yrttejä jos sinulla niitä on saatavilla. Tällöin yrtin määrä on noin kaksin- tai jopa kolminkertainen kuivattuun verrattuna. Sama pätee sipuliin, voit vuoden aikojen vaihdella sipulista ja punasipulista kevätsipuliin silloin kun niitä on saatavilla.

Suikaloitua kaalia Mothpapupataan
Lammaspyyt marokkolaisittain voi tarjoilla ihan sellaisenaan vain muhennoksen kanssa tai tarjoilla sen lisukkeeksi ilmavien keitettyjen kuskusryynien kera. Tällä reseptillä saat riittävästi ruokaa neljän hengen perheelle ja josta jää pahan tai laiskan päivän varallekin jääkaapissa ruoka säilyy viikon, pakastettuna kolme kuukautta.

Marokkolaiset lampaanlihapyyt

600 g lampaanjauhelihaa
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl aniksen siemeniä
½ tl jeeran siemeniä
½ tl mustapippuria
1 tl kuivattua chiliä tai kokonainen tuore
1 tl korianterin siemeniä
1-2 tuoretta chiliä
1 valkosipulinkynsi

Tomaattinen Mothpapuhennos

2 porkkanaa
½ kg kaalia
1 pala selleriä (tai 1 fenkoli)
1 sipuli
2 tlk tomaattimurskaa
1-3 valkosipulinkynttä
3 dl Mothpapuja
1-2 tl merisuolaa
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
2 laakerinlehteä
2-3 tl jeeraa
2 dl viiniä

Viimeistelyyn
tuoretta minttua

Liota Mothpapuja vähintään kuusi tuntia, vaihda liotusvesi pari kertaa liotuksen aikana. Valuta pavut ja keitä ne uudessa suolattomassa vedessä kypsiksi. Kuori sipuli, valkosipuli, porkkana ja selleri. Paloittele porkkana ja selleri (tai fenkoli jos käytät sitä) karkeiksi sormenpään kokoisiksi paloiksi. Leikkaa kaalista puolen sentin paksuisia suikaleita ja hienonna sipuli. Kuullota porkkanaa, selleriä ja sipulia padassa tai Taginessa tilkassa oliiviöljyä kunnes sipulista o tullut läpikuultavaa. Lisää valkosipuli ja odota kunnes sen tuoksu levittäytyy keittiöön. Lisää kaali ja kuullota muhennosta koko ajan sekoittaen kunnes kaali on saanut vähän väriä pintaan. Lisää mausteet, tomaattimurska ja viini muhennokseen ja anna sen hautua kannen alla pari kymmentä minuuttia. Mittaa kaikki lihapyiden mausteet paitsi valkosipuli mortteliin ja hienonna ne. Kuori ja murskaa hienosti valkosipuli ja pane se kulhoon. Lisää lampaanjauheliha ja mausteseos ja sekoita huolellisesti. Muovaa kosteilla käsillä lihapyitä ja rukista ne kuumalla pannulla oliiviöljytilkassa kauniin rapean ruskeiksi. Lisää muhennokseen kypsät keitetyt Mothpavut ja lihapyyt ja anna hautua lempeästi miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Huuhtele tuore minttu ja anna sen kuivahtaa. Nostele lautasille linssimuhennosta ja nosta lihapyitä päälle, viimeistele minttusilpulla ta nauti hyvän punaviini n kera. Käytä tähän mieluiten samaa viiniä kuin muhennokseen niin ne sopivat taatusti yhteen.

11. maaliskuuta 2014

5:2 paaston Tian-kanaa




Olen ollut kauan julkaisematta mitään vaikka koko ajan olen miettinyt mistä seuraavaksi kirjoittaa, ja totesin tänään että 5:2 paastosta en ole viime aikoina ehtinyt kirjoittaa vaikka sitä on koko ajan harrastettu. Tänään helppoa Tian-kanaa jossa kaikki valmistetaan samassa vuoassa uunissa, voisiko olla helpompaa? Ja kaikista parasta, tähän ei lisätä mitään rasvaa van kana saa kypsyä vihanneksista muodostuneessa nesteessä. Annos on niin pieni kalorimäärältään että sen jälkeen päivälle mahtuu muitakin herkkuja. Chili ja valkosipuli jakautuvat koko ruokaan jos valmistaa sitä koko perheelle joten ota huomioon tämä laskiessa annoksen kalorimääriä.

Lisää 5:2 paastokokemustamme voit lukea kirjoituksistani 5:2 paastoruokia, possua ja linssimuhennosta, paperiuunilohi fenkolilla ja parsalla, grillattua possunulkofileetä fenkolisalaatilla, merisuolalla pariloitua lohta ja pinaattia paastopäivänä. Teksteistä löytyy paasto aikana tehtyjä huomioita sekä muuta hyvää tiedettävää 5:2 paastodieetistä. 

Paastin Tiankana valmiina uuniin
Hakusanalla 5:2 paasto löydät blogista ruokia jotka helposti ovat muunneltavissa ja vaa’an avulla käyttökelpoisiksi ja tähän pätkäpaastoon sopiviksi. Punnitset vain raaka-aineet vaa’alla yksitellen ja kerrot niiden kaloripitoisuuden sillä ja lasket yhteen koko annoksen kalorit. Muista vain aina punnita ruoat kypsinä ja ilman rasvaista nahkaa. 

Tässä yhden naisen annos jota helposta saat myös muulle perheelle ruokaa, paastoavalle puolisolle isompi annos, ja lapsille sama ruoka joko keitetyn riisin, pastan tai perunoiden kera.


Vaivatonta Tian-kanaa
/100 g
g/ml
Naiselle
kcal
105
95
kananrintaa
100
30
70
paprikaa
21
20
65
tomaattia
13
31
5
herneenversoja
2
137
10
valkosipulia
14
40
5
chiliä
2
18
80
kesäkurpitsaa
14


Jäljellä:
-335


Päivän maksimi:
500

Paaston Tian-kana

Huuhtele kesäkurpitsa, chili, paprika, tomaatit ja herneenversot ja anna niiden kuivahtaa. Halkaise kesäkurpitsat pituus suunnassa ja paloittele ne pitkiksi tangoiksi. Halkaise tomaatit ja leikkaa ne isoiksi lohkoiksi. Kuori valkosipuli ja hienonna se, tee samoin chilille, poista chilistä siemenet ja valkoiset kalvot jollei pidä liian tulisesta ruoasta. Pane valkosipuli ja chili uunivuokaan ja lisää vihannekset päälle. Mausta suolalla ja mustalla pippurilla. Sekoita vuoassa kaikki keskenään jotta mausteet leviävät joka paikkaan. Musa kananrinnat suolalla ja mustapippurilla ja asettele ne uunivuokaan vihannesten sekaan ja alle. Peitä vuoka foliolla ja kypsennä uunissa 175 asteen lämmössä 30–40 minuuttia. Kanan kypsentämisaika vähän riippuu kanarintojen koosta joten jos olet epävarma tarkista kypsyys mittarilla, se tulee olla 75 astetta. Asettele vihanneksia lämpimälle lautaselle, asettele kananrinta niiden päälle, lusikoi annoksen päälle pari ruokalusikallista nestettä vuoasta, mausta mustapippurilla ja viimeistele annos herneenversiolla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...