15. huhtikuuta 2012

Paahtoleipä ja tähtimunaleivät pekonilla



Kotona leivottua paahtoleipää, paistettua pekonia ja munia uudella tavalla aamiaiseksi. Paistettuja tähden muotoisia munia rapeaksi paistetussa itse valmistetussa paahtoleivän palassa rapeaa savupekonia, niin vaikuttava aamiainen kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta hieman ajatusta vaativaa toteutuksessaan.

Tähtimunaleivät ja pekonia pannulla
Idean tähtileipiin taisin saada jostain 1980-luvun lopun tai 1990-luvun alun Cher filmistä, jossa paistettiin munia aamiaiseksi, en muista enää minkä muotoisia leivän reiät olivat, mutta olemme syöneet tähtimunaleipiä ajoittain siitä lähtien kun esikoinen syntyi ja nämä paistetut aamiaismunat pujahtivat taas mieleeni, pääsiäisenä kun tuli vähän syötyä munia enemmän kuin tavallisesti. Varsinkin esikoinen oli aikoineen erittäin mieltynyt tähän muotoon pekonia ja munia, pienenä vaikkei sitä välttämättä enään muistakaan. 

Tähtireikä paahtoleivässä
Itse haluan kananmunat valuvalla kullan keltaisella keltuaisella vaikka valkuaisen on kuitenkin oltava kokonaan hyytynyt. Leivän taas pitää olla oltava rapeaksi paistettua, muttei se kuitenkaan saa olla karrelle mustaksi käristettyä pohjasta, samalla kuin munakaan ei saa tulla liian rapeaksi paistetuksi ja tummaksi pohjasta. 

Tämä tarkoittaa että tämä aamiaisen valmistus vaatii kahta lähestymistapaa, joko kaikki paistetaan samalla isolla paistinpannulla tai otetaan käyttöön kaksi pannua, ja jollei ole kuin yksi paistin pannu on tämä se tapa jolla homman saa hoidettua. Jos on kaksi paistinpannua käytössä pekonit paistetaan rapeaksi omalla pannullaan, tähtileivät taas omalla pannullaan. 

Tuoretta paahtoleipää
Paahtoleivän voit leipoa joko taikinajuurta käyttämällä, ja antaa taikinan hapattua yön yli, tai jättää taikinajuuren pois ja leipoa leivät samana päivänä niitä hapattamatta. Resepti toimii kummassakin tapauksessa. Jauhojen määrä riippuu siitä miten vanhoja jauhot ovat joten niiden määrä vaihtelee kerrasta toiseen. Paahtoleipä pysyy pehmeänä koska se sisältää rasvaa, ja sen annetaan myös jäähtyä liinalla peitettynä. Leikkaa leivästä terävällä sahalaitaisella leipäveitsellä hieman tavallista paksumpia viipaleita, jotta muna mahtuu reikään. Myöskään leipään tehty reikä ei saa olla liian pieni, jottei muna valu yli äyräiden, sen on tarkoitus pysyä omassa reiässään.

Paahtoleipä nousemassa
Leipäviipaleet paistetaan keskilämmöllä, jonka jälkeen ne käännetään ja muna rikotaan niiden sisään. Lämpö on nyt alennettava, jottei munien ja leipien alapinta tummu liikaa, ja munan valkuainen kuitenkin kypsyy ja hyytyy valkoiseksi eikä enää ole läpinäkyvää, jos munaa paistaa liian kauan, hyytyy myös keltuainen eikä se enää ole herkullisen valuvaa ja sillä ei saa kostutettua paistamalla herkulliseksi paahtunutta paahtoleipää.

Jos paista sekä pekonin että leivät samalla pannulla, nostetaan pannun lämpöä jotta pekonit saavat tarpeeksi kuuman pannuna ja paahtuvat rapeiksi. Leivät voi myös nostaa pannulta pois, tämä taas ei ole mikään haaste edes aamutuimaan unenpöpperöisenä.

Pidä munat lämpiminä, tai jätä ne pannulle ja käristä pekonit rapeiksi. Tarjoile pekoni ja munaleivät lämpimiltä lautasilta. Suosittelen tätä lämpimänä pitämistä jos ruokailijoita on pari kolmea enemmän, tällöin homma hoituu paremmin. Laske yksi leipäviipale ja muna jokaista ruokailijaa kohden, ahneemmille syöpöille riittänee kaksi.

Paahtoleipä
3 rkl taikinajuurta
Paahtoleipätaikinapallo
50 g hiivaa
50 g voita
5 dl maitoa
2 rkl suolaa
1 rkl sokeria
700–900 g vehnäjauhoja

Murenna hiiva taikinakulhoon. Sulata voi miedolla lämmöllä pienessä kattilassa, lisää kattilaan maito kun voi on sulanut. Anna maidon lämmetä kädenlämpöiseksi, voit myös mitat lämmön lämpömittarilla jottei se ole korkeampi kuin 37 astetta. Kaada maito kulhoon ja sekoita kunnes kaikki hiiva on liuennut maitoon. Lisää maitoon suola, sokeri (sekä taikinajuuri jos isät käytät) ja 2/3 osaa jauhoista. Sekoita kunnolla kunnes olet saanut kimmoisan taikinan ja anna taikinan hapattua jos käytät taikinajuurta, tai anna taikinan vain nousta reilu puoli tuntia kulhossa, puhtaalla keittiöliinalla peitettynä. Nosta leipä jauhotulle pöydälle ja vaivaa taikinasta kaksi sileää leipää. Pane kummatkin kevyesti voilla tai öljyllä voideltuun leipävuokaan. Peitä vuoat liinalla ja anna niiden nousta 20–30 minuuttia. Paista leipiä 200 asteen lämmössä, noin puolituntia uunin alatasolla. Tarkista leivän kypsyys pistämällä sitä tikulla, tikku on pois vetäessä kuiva jos leipä on kypsää. Sivele leivät lämpimällä vedellä jossa on pieni voi nokare kun ne tulevat uunista. Anna leipien jäähtyä ritilällä liinalla peitettyinä jotta ne pysyvät pehmeinä. 

Tähtimunaleivät pekonilla
1 paahtoleipäviipale
1 kananmuna
voita paistamiseen
suolaa
valkopippuria

Leikkaa leivästä paksuhkot viipaleet, ja ota muotilla tähdet sen keskustasta. Paista rei’itettyä leipää voinokareessa miedolla lämmössä pannussa ja käänne se kun se on saanut kauniin paahtuneen ruskean pinnan alta. Käännä leipä ympäri ja riko kananmuna sen reikään. Jatka paistamista kunnes munan valkuainen on hyytynyt kokonaan. Paista pekoni rapeaksi toisella pannulla. Mausta tähtileivän suolalla ja valkopippurilla. Aseta tähtileipä lämpimällä lautasella ja aseta sen viereen rapeaa pekonia. Tarjoile aamiaiseksi tai brunssilla heti lämpimänä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...