Näytetään tekstit, joissa on tunniste intiasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste intiasta. Näytä kaikki tekstit

5. kesäkuuta 2013

Kevätsipulibhajjit kurkkuraitalla


Mahtavaa sormiruokaa oluen tai drinkkien kera, kivoja mausteisia tapaksia intialaisella tavalla. Bhajit ovat gluteenittomia ja laktoosittomia vegaaneillekin sopivaa pikkupurtavaa.

Bhajji on intialaista uppopaistettua hyvin suosittua katuruokaa ja sormiruokaa. Bhajjit valmistetaan gran tai besanjauhoista jotka ovat kahviherneistä jauhettuja jauhoja joissa ei ole gluteenia ja ne sopivat myös karppaajille hyvin matalan hiilihydraattipitoisuutensa takia.

Granjauhoja pussissa

Gluteenitonta naposteltavaa

Vehnäjauhot olen näissä menestyksekkäästi vuosine mittaan korvannut maissi tai riisijauhoilla, joten keliaakikotkin voivat syödä näitä saamatta mitään oireita kun bhajjit eivät sisällä gluteenia. Alkuperäisessä reseptissäni näihin bhajeihin myös käytettiin olutta nesteenä, mutta sen voi hyvin korvata myös vedellä samasta syystä. Vesi voi olla tavallista kraanavettä mutta suosittelisin kuitenkin kuplivaa mineraalivettä jotta taikina saa samanlaisen koostumuksen kuin oluella ja sen hiilihapolla.

Bhajeissa on runsaasti sipulia, ja mausteita, ja näiden on tarkoitus olla mausteisia muttei tulisia, joten jos haluat tulisia bhajeja lisää cayennepippurin osaa. Cayennenpippurin sijaan tähän voi myös käyttää tuoretta tai kuivattua chiliä oman makunsa mukaan.

Bhajjit öljyssä kypsymässä
Öljynä Intiassa käytettäisiin maapähkinäöljyä joten jos sinulla ei ole sitä sen voi korvata kookosrasvalla tai jolloin neutraalimman makuisella öljyllä kuten esimerkiksi rypsiöljyllä, auringonkukkaöljyllä tai viinirypäleensiemenöljyllä muttei kuitenkaan oliiviöljyllä jolla on liian voimakas oma maku. Tässä on tarkoitus saada pinnalta rapea ja sisältä kypsynyt ja hieman pehmeäksi jäänyt bhajji.

Kurkkuraitaa lisukkeeksi

Bhajjit tarjoillaan kurkkuraitan kera ja raita on intialainen jogurttikastike jonka tarkoitus on sammuttaa ruoan pahinta tulisuutta, ja tässä se on vain kiva pieni lisä koska nämä bhajjit eivät ole liialti tulisia, niissä on vain pikkuriikkisen potkua. Löydät sen reseptin kirjoituksestani tandoorikana jossa se on jo kerran esiintynyt lisukkeena ja tässä raastoin kurkun jogurtin sekaan ja jos haluat annoksesta vegaanin käytä vegaania jogurttia tai kookoskermaa raitakastikkeeseen.

Kurkkuraitaa kevätsipulibhajjin kera
Lisää sormiruokana tarjottavaa on esimerkiksi sikuria artisokkamajoneesilla ja Crudites chiliaïolilla. Näiden lisäksi löydät lisää pientä sormiruokaa blogista tunnisteilla sormiruoka, tapakset tai naposteltavaa. Tällä reseptillä saat noin reilun tusinan jopa parisen kymmentä bhajjia josta riittää neljästä kuudelle jollei muuta naposteltava tarjoilla.

Bhajjit kevätsipulilla

90 g gran tai besanjauhoja
2 tl riisijauhoja
1 rkl korianterin siemeniä
1 tl jeeran siemeniä
1 tl suolaa
½ tl cajennpippuria tai kuivattua chiliä
½ tl Nigellan siemeniä
180 g kevätsipulia
3-4 rkl tuoreita korianterinlehtiä
1-1½ dl vettä
öljyä keittämiseen
kurkkuraitaa lisukkeeksi

Valmista kurkkuraita ohjeen mukaan. Huuhtele kevätsipuli ja korianteri huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa. Jauha korianteri, jeera, suola morttelissa. Leikkaa sipuli karkeasti melko isoiksi paloiksi ja silppua korianteri karkeasti. Siivilöi jauhetut mausteet isoon kulhoon, lisää sekä jauhetut mausteet, Nigellan siemenet, korianterin silppu ja leikattu sipuli kulhoon. Siivilöi kulhoon näiden päälle granjauhot sekä riisijauhot. Sekoita kaikki kunnolla ja lisää olutta tai vettä ohuena norona koko ajan sekoittaen taikinaa. Jatka sekoittamista kunnes olet saanut tasaisen ja sileän juoksevan taikinan. Huomaa että jauhoista riippuen kaikkia jauhoja ei välttämättä tarvitse käyttää. Lämmitä keitinöljy paksupohjaisessa padassa 165 asteiseksi. Öljy ei saa olla liian kuumaa jotta sipuli ja granjauhot kypsyisivät läpikotaisesti ja bhajjin pinta ei pala liian tummaksi. Tiputtele isolla ruokalusikalla sopivan suupalan kokoisia bhajeja kiehuvaan öljyyn. Keitä bhajjit pienissä erissä noin neljästä viiteen minuuttiin kunnes ne ovat kauniin kullan ruskeita ja rapeita. Nosta bhajjit reikäkauhalla talouspaperille hetkeksi valumaan liiat rasvat ja jatka keittämällä uusi erä bhajeja. Tarjoile bhajjit lämpiminä raitan kanssa sormiruokana tai tapaksena.

20. maaliskuuta 2013

Naanleivät




Intialaiset Naanleivät. Uunituoreet intialaiset helposti ja vaivattomasti leivottavat Naanleivät tandoorikanan kurkkuraitalle syömisvälineeksi.

Tänään nyt olisi pitänyt olla vegaanikeskiviikko mutta kun tämä resepti unohtui eilisestä jossa sitä oli lisukkeena ajattelin laittaa sen tänään, vaikka se sisältääkin jogurttia. Intialaiset, vaikka ovat kasvissyöjiä, eivät välttämättä ole vegaaneja, vaan he käyttävät sekä kanamunia että maitotuotteita ruokaan. Ja koska Naanleivät myös sisältävät kananmunia ei niitä valitettavasti voi valmistaa vegaanina versiona.
 
Intialaista ruokaa, varsinkaan Tandoorikana ei olisi sama ilman Naanleipää, ja kokemuksella voin sanoa että ne ovat parhaimmillaan juuri uunilämpiminä ja tuoreina. Ja nämä leivät ovat se millä tätä ruokaa syödään, siihen ei tarvitse mitään haarukkaa. On hauskempaa syödä sormin. 

Taikina jaettu kuuteen Naanleipään

Naanleipä parasta tuoreena

Naanleipiä ei kuitenkaan kannata tehdä pitkään etukäteen koska ne eivät maistu ollenkaan samalle. Eiliset ovat jo koppuraisia ja pahasti kovettuneita ja koska niiden valmistus ole mikään pitkä koko päivän projekti, pitää vain osata ennakoida milloin pistää taikina nousemaan ennekuin kaulitaan ja leivät uuniin paistumaan jossa ne kypsyvät minuuteissa, jotta ne ovat valmiita samoihin aikoihin tandoorikanan kanssa.

Takina onnistu parhaiten jos muistat antaa jogurtin ensin temperoitua huoneenlämpöiseksi ennen taikinan tekoa, mutta jogurtin voi antaa myös lämmetä taikinan seassa. Tällöin taikinan nostaminen kuitenkin kestää pidempään ensin lämmetä huoneenlämpöiseksi ja alkaa nousemaan koska jogurtti on suoraan jääkapista kylmää. 

Naanleipien reseptissä käytetään sekä tuorehiivaa että leivinjauhetta, samoin kuten vanhan ajan laskiaispullien reseptissä. Tässä käytetään myös samalla tavalla öljyä, ja sen tulee olla neutraalinmakuista kuten esimerkiksi maapähkinäöljy, viinirypäleen siemenöljy tai rypsiöljy. Oliiviöljyllä on liian voimakas maku eikä sitä perinteisesti käytettäisi Naanleipiin.

Supisuomalainen puikula avuksi
Karjalanpiirakoiden kaulimiseen käytetty puikula on meillä todettu erinomaiseksi apuvälineeksi jotta saadaan hyvän muotoisia Naanleipiä ja ne pyörivät aivan samalla tavalla kuin karjalanpiirakoiden kuoret jauhotetulla pöydällä.

Korianteria vai Nigellan siemeniä

Naanleipiin opin käyttämään tuoretta korianterinlehtiä mutta niiden puutteessa jollei, kuten tänään kaupasta löytynyt korianteria voit käyttää kuivattuja korianterinlehtiä, tai kuten itse, kuivattuja korinterin kukintoja niiden hentoine kärkilehtineen. Myös korianterin siemenet käyvät, ja vaihtoehtoisesti Naanleivän voi myös maustaa mustan Nigellan siemenillä tai seesamin siemenillä. 

Mustan Nigellan siemenet
Nämä mausteet kannattaa sekoittaa taikinaan sen sijaan että ne ripotellaan leipien päälle. Siemeniä voi kuitenkin ripotella lisää naanleipien päälle mutta ne pysyvät siinä hyvin huonosti jollei leipää sivele kananmunalla tai vedellä.

Tällä reseptillä saat kuusi Naanleipää jota voit kastaa tandoorikanan kastikkeeseen. Leipä on aina parhaimmillaan uunituoreena ja koska se on niin helppoa tehdä ei sitä kannata pakastaa tai muuten ennakoida vaan tehdään vasta samana päivänä kun sille on tarvetta.

Intialaiset Naanleivät

1 tl tuorehiivaa
1 ¾ dl jogurttia
1 dl maitoa
1 tl ruokosokeria
1 kanamuna
1 rkl öljyä
3½-4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
1 tl korianterinlehtiä
1-2 rkl Nigellan siemeniä

Ota jogurtti ulos jääkaapista ja anna sen temperoitua huoneenlämpöiseksi. Sekoita kosteat ainekset keskenään kulhossa ja anna niiden olla parikymmentä minuuttia. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne nousseeseen kosteisiin raaka-aineisiin. Sekoita kunnes olet saanut aikaiseksi taikinan, joka on kiiltävä ja notkea, noin kymmenisen minuuttia. Laita taikina kulhoon ja peitä puhtaalla keittiöliinalla ja anna taikinan nousta tunnin verran. Pistä uuniin pelti ja lämmitä uuni pellin kanssa 300 asteeseen. Uunin tulee olla niin kuuma kuin vain mahdollista. Voit myös panna grillinvastuksen päälle mutta se pitää muistaa kytkeä pois päältä ennen kuin leivät menevät uuniin kypsymään. Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli niistä pyöreitä littanoita leipiä, samankokoisiksi kuin pitaleivät. Laita leivät kuumalle pellille ja kypsennä ne uunissa 2-3 minuuttia. Leipiä ei tarvitse kääntää, riittää että ne saavat väriä vain yläpuolelle. Kun leivät ovat nousseet ja pullistuneet, sekä saaneet kaunista ruskean paahtunutta väriä pintaan ovat ne kypsiä ja ne voi ottaa uunista ulos. Peitä leivät puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja anna niiden jäähtyä peiteltyinä kunnes on aika syödä. Tarjoile uunituoreita hivenen jäähtyneitä mutta vielä lämpimiä Naanleipiä lämpimän tandoorikanan, keltaisen mausteriisin, mangochutneyn, kurkkuraitakastikkeen ja salaatin kanssa.

19. maaliskuuta 2013

Tandoorikana




Intialaista tandoorikanaa, raitakastiketta ja aromaattista keltaista mausteriisiä. Savun makuista marinoitua mausteista paahdettua kanaa  raikkaan jogurttikastikkeen ja keltaisen riisin kera. Kanaa melkein kuten intialaisessa tandooriuunissa valmistettuna kurkuraitakastikeella ja mausteisen aromaattisen keltaisen basmatiriisin kera.

Tandoori ja tagine

Intialaisella Tandoorilla on marokkolaisen Taginen kanssa yksi yhteinen asia, kummatkin ovat tapa jolla ruoka valmistetaan, ei itse ruoan nimi. Marokkolainen Tagine on tötterömäisellä kannella varustettu saviastia, kun taas tandoori on intialainen saviuuni jossa ruoka valmistetaan avotulella. Vaikkei ole tandooriuunia voi sitä silti saada aivan kelvollisen tandoorin aikaiseksi, ja alkamalla ruoanlaiton marinoimisen jälkeen savustaen sen viimeistellen ja varmistaen kanan kypsyyden kuumassa uunissa, ja saa aikaan oikeanlaista aivan kotikonstein. 

Tandoorikanan jogurttimarinadin mausteet
Kana saa myös sen rapsakan ja paahtuneen pinnan jota se usein kaipaa vain uunissa valmistettuna. Jollei tietenkin ole puulämmitteistä uunia jossa ruokaa valmistaa ja jossa se saisi oikean savuisen maun, grillissä se ei oikein samalla tavalla onnistu. Ja sähköinen lämminsavupönttöni vaatimalla vaatii jotain tekemistä eitä se voi olla vain tyhjän panttina koko talvea parvekkeella. Tarkoitus kuitenkin on saada savuisen maun aikaiseksi jonka jälkeen ruoka kypsytetään loppuun ja viimeistellään saaden paahteisen rapsakan pinnan uunissa.

Tämä on resepti joka on jäänyt eloon niiltä ajoilta ennen Internetin yleistymisen ja esikoisen aikoja jolloin sen jostain englannista poimin mukaani. Silloin täällä pohjoismaissa vielä oli hankalaa saada niin itsestään selviä raaka-aineita kuin muun muassa esimerkiksi tuoretta korianteria, inkivääriä, minttua sekä tuoretta chiliä. Tässä ruoassa kuitenkin yhdistyy kuivat mausteet kosteaan jogurttiin jolla on hyvä marinoida jääkaapissa yön yli ja useimmat mausteet löytyvätkin nykyään useimmasta ruokakomerosta.

Vuorokauden marinoitunut kana menossa savustimeen

Tandoorimarinadi

Resepti on periaatteessa alkuperäisessä muodossaan. Tähän voit hyvin käyttää vain kuivattua mausteita, ja melkein kaikki ovat nykyään ihan tavallisia ja löytyy periaatteessa mistä ruokakaupasta tahansa. Itse en sekoita muita mausteita valmiiksi kuin Garam masalan, jonka ohjeen löydät reseptistäni kananuggetit aikuiseen makuun, sekä marokkolaisen ras el hanoutin. Muuten sekoitan pääsääntöisesti kaikki tarvitsemani mausteet juuri silloin kun niille on tarvetta. 

Maustelista on pitkä mutta Garam masalassa on joitakin muuten tässä tandoorimarinadissa käytettyä maustetta, joten niitä korostetaan tähän tarkoituksella, asia jota olen joskus jossain tekstissäni täällä blogissa käsitellyt. Ainoa mauste jota ei välttämättä kaikkialta löydä on intialainen laakerinlehti, mutta voit korvata sen tavallisella laakerinlehdellä hätätapauksessa. Tätä kyseistä intialaista laakerinlehteä myydään joskus Suomessa etnisissä kaupoissa virheellisesti laakerinlehtenä. Se eroaa tavallisesta laakerinlehdestä sillä tavalla että kanelille sukua olevalla intialaisella laakerinlehdellä kolme lehtiruotia sen yhden sijaan. Mutta tietenkin myös maku eriää tavallisesta meille tutusta laakeripuun lehdestä.

Olen tähän samaan marinadiin kerran epähuomiossa käyttänyt ruokalusikallisia teelusikallisten sijaan, jolloin ensimmäisen kerran huomasin että maustesekoituksissa on se outo asia että kunhan vain niiden suhteet pysyvät samoina se ei vaikuta niiden tulisuuteen. Itse pidän tulisemmasta kuin alkuperäisessä reseptissäni oli, joten lisään sitä aina tuoreena tai oman kotitekoisen chilitahnan muodossa marinadin sekaan jotta saan siitä tarpeeksi tulista.

Kuivattua minttua ja kurkkua raitakastikkeeseen

Jogurttia marinadiin

Jogurtti juoksettuu niin kivasti sitruunan kanssa, ja jos sinulla on kiire voi tätä marinoida vain nelisen tuntia, mutta silloin jotta kana saisi tarpeeksi makua kannattaa sen pintaan viillellä noin sentin välein jotta mausteet saavat nivoutua yhteen sen kanalihan ja rasvan kanssa, jolloin tulos on paras mahdollinen.Jogurttina voit käyttää joko tavallista lehmän maidosta valmistettua jogurttia tai kutunmaidosta valmistettua jogurttia.
Sanon kuitenkin että kaikista parasta tästä tulee, vaikka tämä on kuivista mausteista tehty marinadi kun annat kanan marinoida vähintään vuorokauden jääkaapissa, mielellään jopa kaksikin. Ei kuitenkaan tämän pidempään koska tämän jälkeen mausteiden maut alkavat muuttua ja hukkua jogurttiin, vähän tietenkin riippuen miten tuoreita tai vanhoja mausteita tähän käytät.

Olen aina ravintoloissa nähnyt vain punaista tandoorikanaa mutten koskaan ole sitä itse saanut aikaiseksi kotona ilman mitään keinotekoisia värejä. Vaikka paprikajauheen kanssa liioittelisi ei se anna oikeaa väriä marinadille, ja mausta tulee liian paprikamainen ja kuiva, jos käyttää liikaa paprikaa suhteessa muihin mausteisiin. Käytän tähän sekä kuivattua minttua, että tuoretta koska ne antavat näille ruoille mintun kokonaisemman ilmeen. Sekä sen kuivatun jossa mintun maku on tiivistynyt mutta hieman muuttunut, ja tuoreen mintun raikkaus ja freesiys.
Tuoreella mintulla viimeistelty raitakastike

Raitakastike kurkulla

Raita on kastike, ei siis raita kuvio vaan intialainen raita-jogurttikastike, asia joka minulla suomeksi usein menee aivan sekaisin. Raitaan käytetään jogurttia, samoin kuten marinadiin ja sen tarkoitus on viilentää tandoorikanan tulisuutta, ja tämän se tekee koska siinä on minttua, sekä kuivattua minttua että tuoretta minttua. 

Kurkun kuorin raitaan, varsinkin nyt talvella kun kurkun kuoret ovat niin paksuja ja kalttaan myös tomaatit. Kiehauta vettä pienessä kattilassa, ja upota tomaatit sinne pariksi minuutiksi, kalttaa ne jotta kuoret lähtevät helposti irti. Tomaatit voi myös olla kalttaamatta jos niin haluaa, itse taas haluan että myöskin tomaatit ovat kuorittuja kuten kurkkukin, varsikin nyt talvella. 

Aromaattista basmatiriisiä

Mausteisen keltaisen riisin kuullottamiseen käytetään tietenkin gheetä, intialaisittain kirkastettua voita, jonka valmistustavan löydät reseptistäni Kedgeree, mutta jos sinun on noudatettavan laktoositonta dieettiä, voit korvata Gheen neutraalin makuisella kasvisöljyllä kuten esimerkiksi kookosöljyllä tai viinirypäleensiemen öljyllä.

Sipuli ja mausteet kuullotetaan gheessä
Suosin tandoorikanaan maukkaampia koipireisipaloja kananrinnan sijaan, mutta tämän voi hyvin tehdä myös kokonaisesta kanasta jonka paloittelet pienempiin annospaloihin. Olen käsitellyt linnun paloittelua muun muassa resepteissäni fasaania perunaletulla sekä viinin hukutettu kukonpoika, viinikukko.

Tällä reseptillä saat isoista koipireisipaloista ruokaa sopivasti kuudelle, tai pienemmistä vain neljälle kun tarjoilet ruoan keitetyn riisin, mangochutneyn, tuoreiden naanleipien sekä raitan kera. Alkuruokana ja sormiruokana johon se myös sopii siitä riittää jopa kymmenelle, mutta muista vain pilkkoa kana jo ennen marinointia. Tällä tavalla valmistettu kana on herkullista myös kylmänä.

Tandoorikana

1 kg kanaa
1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
½ tl kajennepippuria
2 rkl korianteria
2 tl sitruunamehua
1-2 rkl kuivattua minttua
1 tl jeeraa (juustokuminan siemeniä)
1 tl kurkumaa
1 kuivattu chili
1 tl suolaa
1½ tl curryjauhetta
1½ tl paprikajauhetta

Aromaattinen keltainen basmatiriisi

3 dl basmatiriisiä
2-3 rkl gheetä
2 valkosipulinkynttä
½ tl jeeraa
4 kokonaista neilikkaa
1 tl kurkumaa
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 kanelitanko

Raitakastike kurkulla

10 cm kurkkua
2 rkl tuoretta minttua
2 tomaattia
½ tl jeeraa
1 veitsenkärjellinen kajennepippuria
1 tl suolaa

Tandoorikana
Paahda korianteri ja jeera kuivalla pannulla kunnes niiden tuoksu on levittäytynyt keittiön ilmaan. Anna mausteiden jäähtyä ennen kuin jauhat ne morttelissa. Kaada kanalle sopivaan kokoiseen astiaan jogurttia, jauhetut ja paahdetut mausteet, inkiväärin, kurkuman, Garam masalan, paprikajauheen, chilijauheen kanssa.  Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne ja lisää marinadiin suolan kanssa. Purista päälle sitruunamehua ja sekoita. Lisää chilitahnaa marinadiin jos haluat tandoorikanasta oikein tulista. Lisää kana marinadiin ja sekoita kunnes kaikki kana on marinadin peitossa. Peitä tiiviisti muovilla ja pane jääkaappiin maustumaan. Sekoita kanaa kerran, pari marinoinnin aikana jotta kaikki mausteet sekoittuvat toisiinsa ja maustavat kanan kokonaisvaltaisesti. Nosta kanapalat sähköiseen lämminsavustimeen ja anna niiden savustua siellä tunnin verran. Nosta kanapalat ulos savustimesta ja pane ne uunivuokaan. Kaada päälle loppumarinadi ja kypsennä kana loppuun uunissa 200 asteessa. Voit kääntää kanapaloja uunivuoassa kypsennyksen aikana jotta ne saavat kauniin kuorrutuksen uunissa joka puolelle. Nosta lämpö 250 asteeseen lopussa ja varmista ettei kanapalat pala uunissa. 

Raitajogurttikastike
Kaada jogurtti kahvisuodatinpaperiin suodattimessa tai siivilässä ja anna jogurtin valua tunnin parin, tai yön yli jos se on oikein ohutta ja juoksevaa. Huuhtele minttu ja anna sen kuivahtaa. Kuori kurkku ja viipaloi se ohuen ohuelti, hienonna minttu. Kiehauta vettä pienessä kattilassa, ja upota tomaatit sinne pariksi minuutiksi, kalttaa ne jotta kuoret lähtevät helposti irti. Tomaatit voi myös olla kalttaamatta jos niin haluaa, itse haluan että myöskin tomaatit ovat kuorittuja kuten kurkkukin. Poista tomaattien kuoret ja leikkaa ne lohkoiksi neljään tai kuuteen osaan. Fileoi tomaatit ja poista niiden siemenet ja kalvot, leikkaa ne pieniksi kuutioiksi ja lisää kurkun sekaan kulhoon. Mausta kurkkua ja tomaatit mausteilla ja laita kulho jääkaappiin tiivisti peitettynä maustumaan. Sekoita valunut jogurtti tomaattien ja kurkun sekaan ja anna raitakastikkeen tekeytyä pari tuntia ennen sen tarjoilua. Tarjoile raitakastike jääkaappikylmänä tandoorikanan kera.

Aromaattinen keltainen riisi
Huuhtele basmatiriisi huolellisesti ja anna sen liota kylmässä vedessä parisenkymmentä minuuttia. Kuori ja silppua sipuli hienoksi. Kuori myös valkosipulinkynnet ja silppua ne hienon hienoksi. Lusikoi gheetä kattilaan ja lisää sipuli sinne. Kuullota sipuli pehmeäksi ja läpikuultavaksi keskilämmöllä. Sipulin ei pidä saada mitään väriä. Lisää lopussa mausteet ja valkosipuli. Paista mausteita Gheessä koko ajan sekoittaen kunnes valkosipulin herkullinen tuoksu on levinnyt keittiöön. Valuta riisistä sen liotusvesi kunnolla ja lisää riisi kattilaan, murra kanelitanko sekaan ja lisää vesi ja sekoita kunnolla. Keitä riisiä miedolla lämmöllä kannen alla 15–20 minuuttia. 

Tarjoile tandoorikanaa raikkaan kurkkuraitakastikkeen, mintulla maustetun mangochutneyn, aromaattisen keltaisen basmatiriisin sekä uunituoreiden naanleipien kera.

17. huhtikuuta 2012

Lammascurry idätetyillä mothpavuilla



Keltaista aromaattista lammascurryä jossa idätettyjä pieniä mothpapuja. Pääsiäislampaan tähteistä valmistettua maukasta curryllä maustettua lammaspataa jossa idätettyjä mothpapuja ja kookoskermaa.

Viime kerran kun täällä Tampereella sanatarkasti eksyin uuteen etniseen kauppaan jossa en ollut ennen asioinut vaikka kauppa ilmeisestikin on ollut olemassa jo jonkin aikaa, pisti hyllystä silmään pienen pienet kerman vaaleat pavut, nimeltään mothpavut. Ostin niitä puolikiloa ja kotiin tultuani Googlasin tietysti heti mothpavun ja luin siitä liudan tietoja, muun muassa tutkimuksen jossa verrattiin mothpavun eri käsittelytapoja miten paljon ne sisälsivät parkkihappoa, saponiineja, lektiinejä ja fytiinihappoa. Nimellä moth ei ole mitään tekemistä koin kanssa, moth ei tarkoita koita, toiselta nimeltään matbean, matpapu, tai turkkilainen gram mikä ymmärtääkseni tarkoittaa papua. 

Mothpavut itämässä
Intiassa ja Pakistanissa Mothpapu käytetään sen suuren proteiini pitoisuuden takia ja niitä syödään eniten vähätuloisten kesken maanviljelysalueilla. Mothpavut joko keitetään kokonaisina tai halkaistuina, mutta myös mothpavun siemenkodat voi keittää ja syödä, samalla tapaa kuin mange-tout-herneet, suomessa niitä kai kutsutaankin sokeriherneiksi ja myydään myös pakasteena. Moth papuja käytetään myös suolaisiin naposteltaviin.

Luettuani kaiken tämän innostuin tietenkin idättämään mothpapuni ja koska minulla on pienen pieni (lue mammutti-iso) taipumus liioitella asioita, varsinkin ruoanlaitossa tavalla tai toisella, liotin ja samalla idätin näitä ensimmäisiä mothpapuja kolme vuorokautta kylmässä suolattomassa vedessä huoneenlämmössä, vaihdoin veden kolmekin kertaa vuorokaudessa tänä aikana. Liotuksen jälkeen keitin pavut keitettiin kypsiksi, noin puolisen tuntia, kaksikymmentä minuuttia kunnes ne olivat pehmeitä. Verrattaessa tavallisiin vain normaalisti liotettuihin ja keitettyihin mothpapuihin oli nämä idätetyt pavut vieläkin makeampia, ja mothpavut ovat makeahkoja jo itsessään.

Jollei mothpapuja idätä riittää niille kuuden tunnin liotus ennen niiden keittämistä ja 1 dl papuja tarvitset noin saman verran vettä liotukseen. Huomaa että reseptissä mainitaan valmiiksi liotettujen ja kypsäksi keitettyjen papujen määrä. 

Pilkottua munakoisoa
Tavalliseen tapaan liotetut ja kypsiksi keitetyt mothpavut maistuvat makealla, syötäviä pieniä vaalean ruskeita tai punertavia papuja. Ne itävät jo yön yli liottaessa ja käytetään tämän jälkeen salaatteihin, tämä netistä poimittu toteamus voisi vihjailla ettei Mothpapu olekaan papu, vaan oikeasti linssi, mutta käsittele sitä papuna joka on ennen sen syömistä keitettävä kunnes jostain saan uutta ja parempaa varmaa tietoa. 

Tämä mothpapupata syntyi kun pääsiäisen lampaasta piti tehdä jotain muuta kuin sitä mitä pääsiäisenä syötiin ja viime aikoina on munakoisoa ollut lautasella muodossa tai toisessa, tämä johtuu siitä että pidän hyvin paljon munakoisosta, kuten täältä viime aikoina on huomannut ja sitä vain on sattunut lähtemään mukaan kotiin kaupasta ostoksilta tällä kertaa kesäkurpitsaa seuranaan.  Sekä munakoisoa että kesäkurpitsaa paahdetaan kunnes ne ovat saaneet herkullisen paahtuneen maun mutta älä kuitenkaan liioittele niiden paahtamisella jotteivät ne häviä curryn sekaan kun niistä on haihtunut kaikki kosteus. 

Suikaloitua lampaanviulua
Tähän käytin tähteeksi jäänyttä lampaan lihaa joka oli jo kerran kypsennettyä, tämä tarkoittaa sitä ettei sitä tarvitse kypsentää vaan se lämmitetään vain uudestaan ruoan seassa ja se vähentää roimasti ruoan valmistukseen kuluvaa aikaa.

Sen ylijääneen pääsiäisen lammaspaistin lisäksi tähän voisi käyttää muutakin tähteiksi jäänyttä lihaa tai paistia, miksei joulukinkkua joulun jälkeen mutta myös varta vasten ruskistettu jauheliha sopii. Ja jos haluat ruoasta vegaanin voit liha sijasta käyttää tähän joko soijarouhetta, tai lisätä padan sekaan kikherneitä ja punaisia linssejä ja ruoan proteiinipitoisuus on kattavampi. 

Maustoin ruoan tietenkin curryllä, jotta siitä tulisi curryä, ja jonka sekaan lisäsin vielä jeeraa antamaan ruoalle vähän enemmän maanläheisiä säveliä, kurkumaa jotta se saisi kirkkaamman keltaisen värin, mutta myös jotta kurkuman terveydelle hyväksi todetut vaikutukset saisivat vaikuttaa. Papucurryn ei ollut tarkoitus olla tulista syötävää, mutta jos siitä sitä haluat kannatta padan sekaan sipulin kuullotusvaiheessa lisätä joko chilitahnaa tai tuoretta hienonnettua chiliä.

Maitotuotteitahan tämä ruoka ei sisällä ja se sopii laktoosille herkille henkilöille jollet siihen itse käytä hapankermaa kookoskerma sijaan ja hapankerma sopisi tähän erittäin hyvin tasapainottamaan muuten hieman makeahkoa ruokaa. Gluteenia curryssä ei ole joten se sopii myös keliakikoille. Curry kannatta valmistaa joko padassa, tai sen puutteessa paistinpannulla jonka jälkeen kaikki ainekset siirretään kattilaan kiehumaan kokoon vähäksi aikaa. Tällä reseptillä saat riittoisasti ruokaa tavalliseen tapaan sille neljän hengen normiperheelle. 

Lammascurry idätetyillä mothpavuilla
400 g idätettyjä moth papuja
300 g lampaan lihaa
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
2 dl kookoskermaa
2 tl curryä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl jeeraa
1 tl kurkumaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa
(chiliä)
öljyä freesaamiseen
tuoreita korianterinlehtiä viimeistelyyn

Liota papuja runsaassa vedessä kolme vuorokautta. Vaihda vettä pari kolme kertaa tämän ajan aikana. Ota liha ulos jääkaappista noin tunti ennen sen käyttöä jotta se on huoneenlämpöistä kun se lisätään curryn sekaan. Anna liotettujen papujen valua lävikössä ja keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä keskilämmöllä, noin kaksikymmentä minuuttia, puolisen tuntia. Huutele tuore korianteri ja anna sen kuivahtaa talouspaperilla. Huuhtele munakoiso ja kesäkurpitsa huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa lävikössä. Kuori sipuli ja valkosipuli. Hienonna sipuli pieneksi ja kuullota se paistinpannulla tai padassa kauniin läpinäkyväksi tilkassa öljyä miedolla lämmöllä. Pilko sekä kesäkurpitsa että munakoiso samankokoisiksi noin sentin kuutioiksi. Rouhi korianterin siemenet morttelissa. Hienonna valkosipuli ja lisää se sipulin sekaan curryn, korianterin, jeeran ja kurkuman kanssa. Sekoita sipuliseosta kunnes valkosipulin ja mausteiden aromaattinen tuoksu on levittäytynyt keittiöön. Lisää pannulle tai pataan kesäkurpitsa ja munakoiso ja anna niiden saada vähän kaunista paahtunutta väriä pintaan. Paloittele liha pieniksi suikaleiksi. Valuta pavuista pois keitinvesi lävikössä ja lisää pavut lihan ja kookoskerman kanssa currypataan. Anna curryn kiehua kokoon kymmenisen minuuttia kunnes kaikki ainekset ovat täysin lämmenneet ja ovat kuumia. Tarkista curryn maku ja mausta se oman makusi mukaan suolalla. Tarjoile lammascurryä joko keitettynä riisin kanssa tai pitaleipien täytteenä vihreän salaatin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...