25. huhtikuuta 2012

Tofuwokkia fenkolilla



Sizuanpippurilla, chilillä ja inkiväärillä maustettua tofuwokkia jossa valkokaalia, fenkolia, porkkanaa ja lanttua. Tofuwokki fenkolilla on muillekin kuin ainoastaan vegaaneille sopivaa nopeaa arkiruokaa.

Vaikka meillä vegaanisyöminen on jatkunut, on se viime aikoina tupannut vähän luisumaan keskiviikoista johonkin viikon toiseen päivään, eniten muitten menojen ja juhlapyhien lomassa mutta ajattelin palauttaa rytmin takaisin siihen oikeaan viikonpäivään, keskiviikkoon ja tänään on vuorossa fenkolilla höystetty tofuwokki. Me syömme usein arkipäivinä wokattua ruokaa koska se on niin helppoa ja nopeaa saada pöytään. Se vain vaatii hieman taitoja vihannesten kuorimisessa ja pilkkomisessa ja tästä syystä se on hyvä tapa harjoitella niitä veitsitaitoja. En itsekään ole mikään haka mutta saan nykyään ne vihannekset pilkottua useimmiten pätkimättä sormenpäitä pahemmin.

Fenkolin puolikas
Meidän perhe on määrättyjen asioiden suhteen aika taikauskoinen ja yksi asia on ettei veitsiä saa antaa lahjaksi. Tästä syystä kun viimeksi systeriltä sain hienon juuri käteeni sopivan sveitsiläisen kokkiveitsen syntymäpäivälahjaksi, jouduin siitä maksamaan nimellisen rahasumman, oliko se nyt viisikymmentä senttiä mutta veitsen mukana tuli aimo määrä laastaripakkauksia hyvästä syystä. 

Olen ennen ollut aika haka saamaan sormeni johonkin vetisen alle väliin jossa niiden ei missään tapauksessa olisi kuulunut olla. Onneksi olen parantanut tapojani ja veitsenkäyttötaitojani ja nykyään haavoja tulee harvemmin mistä pääsenkin asiaan. Laastaria voi olla hyvä olla keittiössä, jotta kun leikkaa haavan saa siihen nopeasti laastarin päälle, eikä ruokaan eksy verta. Aluksi tietysti talouspaperista voi olla hyvää apua, mutta laastarin on verraton apuvälien jotta ruoanlaittoa voi jatkaa ja saadaan ruokaa pöytään.

Pilkotut porkkanat
Valmistan nopeat wokatut vihannekset wokkipannulla mutta jollei sinulla ole wokkia voit paistaa kaiken tavallisella paistinpannulla. Tämä ruoka sopii harkinnanvaraisesti myös karppaajille ottaen huomioon sen että sekä lanttua on porkkanaa kypsennetty ja että niissä on enemmän hiilareita kuin raakana, mutta myös sokerin jota on hyvin vähän. Tässä niiden on tarkoitus olla hieman alikypsiä joten ne sisältävät jonkin verran hiilareita muttei yhtä paljon kuin keitettyinä. 

Jos jahtaat hiilareita lisää porkkana ja lanttu sekaan vasta viime tipassa ja kypsennä niitä muita vihanneksia vähemmän. Näin ne jäävät rapeammiksi ja sisältävät vähemmän hiilareita. Huomaa myös että soijakastike normaalisti sisältää gluteenia. Tässä ruoan ideana oli sen nopeus, ja että vihanneksia oli montaa eri lajia jotta ravintoaineita olisi monesta eri lähteestä. Wokin saa helposti pöytään alle puolessa tunnissa ja tässä saat ruokaa neljän hengen perheelle tavalliseen tapaan kun tarjoilet wokin keitetyn riisin tai nuudelien kera.

Tofuwokkia fenkolilla
300 g tofua
1 sipuli
2 porkkanaa
1 fenkoli
200 g valkokaalia
1 pieni lanttu
1 kesäkurpitsa
1 valkosipulinkynsi
½ tl chilitahnaa tai tuoretta chiliä
1-3 rkl vaaleaa soijakastiketta
2-4 cm tuoretta inkivääriä
ripaus ruokosokeria
½ tl Sezuanpippuria
öljyä paistamiseen

Kuori lanttu ja porkkanat. Pese vihannekset joita ei tarvitse kuoria, kuten kesäkurpitsa ja fenkoli. Anna niiden kuivahtaa lävikössä. Kuori inkivääri ja raasta inkivääri hienosti tai leikkaa se veitsellä ohuiksi tulitikuiksi. Suikaloi sekä kaali että fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa terävällä veitsellä kaikki porkkanat ja lanttu ohuiksi tikuiksi. Halkaisen kesäkurpista pituussuunnassa ja leikkaa se vielä puliksi samansuuntaisesti. Leikkaa kesäkurpitsasta ohuita viipaleita. Valuta Tofusta neste ja leikkaa se kolmioin muotoisiksi paloiksi. Lämmitä wokpannu kuumaksi ja lisää siihen loraus öljyä. Paista ensin chiliä ja hienoksi raastettua inkivääriä parisen minuuttia jotta maut irtoavat öljyyn. Lisää hienoksi silputtu valkosipuli ja anna sen paistua pari minuuttia ennen kuin lisäät tofun. Paista tofua koko ajan sekoittaen kunnes se on saanut vähän väriä. Nosta maustunut tofu sivuun ja pidä se lämpimänä. Lisää pannulle sipuli, porkkana, lanttu ja kaali. Lisää pannulle loraus öljyä jos tähän on tarvetta. Paista vihanneksia aika ajoin sekoittaen kunnes ne ovat saaneet vähän väriä pintaan. Lisää sekaan tofu wokin sekaan. Murskaa morttelissa Sezuanpippurit ja mausta wokki vaalealla soijakastikkeella oman makusi mukaan. Lisää sekaan omenaviinietikkaa ja ripaus sokeria ja sekoita kaikki kunnolla. Tarkista wokin maku ja mausta lisäsuolalla jos sille on tarvetta. Tarjoile wokkia keitetyn riisin tai nuudelien kera jollet satu karppaamaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...