22. joulukuuta 2010

Joulun perinteinen rosolli


Perinteinen joulurosolli, punajuurisalaatti joulupöytään. Meheväksi maustunutta rosollia miedon vaaleanpunaisen piparjuurikerman kanssa tarjoiltuna. Se perinteinen lisuke joulun kylmälle kalalle lisukkeeksi.

Joulu perustuu niin monesta muustakin osatekijästä ruoan lisäksi. On jouluvaloja, koristeita, jouluohjelmia, hyasinttien tuoksua, glögiä, piparkakkuja, uunissa paistuva kinkku ja muu ruoantuoksu ja tietysti musiikki. Joulumusiikki vain jotenkin on itsestään selvä, sitä kuuluu joka lävestä kaupassa, radiossa ja televisiossa mutta nämä eivät ole niitä minun perinteisiä joululaulujani, niitä joita minä ole tottunut "tuutin täydeltä" kuuntelemaan jouluna.

Kymmenisen vuotta sitten, ennen kuin mp3-soittimet olivat yleistyneet, meidän CD-soitin oli epäkunnossa ja ei ollut muuta vaihtoehtoa. Minä en ollenkaan sinä vuonna kuullut "minun tavallisia" joululaulujani. Television suomalaiset joululaulut eivät valitettavasti luo minulle aivan samaa tunnelmaa, vaikka olin musiikkiluokalla ja edelleen osaan kaikki vanhat perinteiset laulut ulkomuistista. Kyllä joulu sinäkin vuonna tuli taloon, lopulta ja pitkän odotuksen jälkeen, mutta kaikki sitä edeltävä joulun valmistelu tuntui tavallista työläämmältä ja vaivalloisemmalta. Sinä vuonna se joulun odotus puuttui, joulu vain jotenkin yllättäen tulla tupsahti ovesta sisään ja en kokenut sitä tavallista joulun ”esiin loihtimista” vaan se piti ”manata esiin” sieltä jostain kaappien perukoilta. Nyt minulla onneksi on kaikki joulumusiikki kätevästi pienessä muodossa mp3-soittimessa joka kulkee aina mukana.

Rosollin aineksia
Rosolli kuuluu meillä erottamattomana osana jouluun, se versio ilman silliä. Naapurimaassamme Ruotsissa rosolli kulkee nimellä sillisalaatti ja siihen on lisätty juuri sitä minkä nimestäkin ymmärtää, silliä ja useimmiten siihen käytetään Matjessilli-fileitä. Tämä on ihan hyvää, vaikken siitä jouluksi juuri perusta. Katselin tässä juuri joulukuun alussa televisiosta kokki Kolmosen ideoita joulun ruoista. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan lähiruoan suosimisen suhteen mutta en kuitenkaan ole, ainakaan vielä tänä vuonna, valmis luopumaan joulun riisipuurostani ohrapuuron sijaan.

Aito perinteinen rosolli

Kokki Kolmosen mainitsi, että ensin valmistetaan rosollia vain punajuuresta, porkkanasta ja perunasta Jouluaatoksi. Joulupäivänä sen sekaan lisätään kalaa ja sipulia, ja Tapanina taas lisätään lihaleikkeitä. Tällä tavalla rosollin maku muuttuu päivästä toiseen, se on vaivaton tapa saada vaihtelua rosolliin, jouluna kun sitä syö kolme päivää peräkkäin. Mutta, minun mielestäni rosolli on täydellistä jo omana itsenään, se ei vaadi mitään vaihtelua kun sitä syö vain nämä kolme päivää vuodessa. Tosin meillä sitä tuppaa olla sitten koko komppanialle tarjota, en oikein hallitse ”pienen määrän ruokaa” valmistamista.

En vieläkään osaa tarkalleen arvioida lukuisten eri raaka-aineiden menekkiä silputessa niitä pieniksi. Nämä ruokalajit tuppaavat paisumaan isoiksi, ja voisin usein ruokkia ”koko komppanian” mutta tästä ei sinänsä ole pahemmin haittaa juuri jouluna. Meillä on kahtena Tapaninpäivän lisäksi ”avoimet ovet” jolloin ”vakituisen kutsun” saanut väki voi ilmoittamatta tupsahtaa syömään. Syy, miksi me aina syömme samaan aikaan.

Rosolli jo sekoaisin ja maustumaan päivää ennen

Anna maustua päivän pari

Rosolli paranee vain päivästä, parista jääkaapissa. Se ei mielestäni koskaan ole parhaimmillaan samana päivän kuin sen valmistaa, se tarvitsee aikaa, jotta punajuurten liemi maustaa sen ja värjää kaikki ainekset. Rosolli voi tehdä pari päivää etukäteen ennen joulua, se odottaa kiltisti aikaansa jääkaapissa kunnes on aika syödä se ja ei tarvitse valmistaa kaikkia ruokia jouluaattona. Meillä rosolli on valmistettu säilötyistä punajuurista, itse keitettyjen tuoreiden sijaan joten tässä asiassa voisi kai sanoa että oion vähän, vaikka se kuuluu meidän perheen perinteisiin. Punajuurten lisäksi siihen tulee joko suola- tai maustekurkkua. Säilötyt punajuuret ovat aika makeita joten suolakurkku sopii paremmin tasapainottamaan rosollin makua, jottei siitä tule liian makeata. Hienovaraisen makuvivahteen saa käyttämällä valkosipulikurkkuja, jos niitä on saatavilla.

Piparjuurikerma

Rosolli syödään sääntöjen mukaan kalan kanssa, meillä sitä syödään graavikalan kanssa, ja sen kanssa tarjoillaan hennon vaaleanpunaista vispattua piparjuuri kermaa, mutta mikään ei estä sen syömistä vaikkapa kinkun kanssa, jos siitä pitää. Minä en itse halua että kerma on liian tumman punaista, joten lisää kerman sekaan vain tipan punajuurten maustelientä sen värjäämiseksi.

En muista valmistiko isäni rosollin kanssa piparjuurikerma vai olenko itse sen vuosien saatossa siihen lisännyt mutta mielestäni se sopii hyvin rosollin ja graavikalan kanssa. Jollet pidä piparjuuren mausta, jätä se lisäämättä kerma sekaan. Kermaa ei kannata koskaan vispata etukäteen, se on aina parhaimmillaan juuri kun se on vastavispattua, joten vispaa kerma mieluummin pienissä erissä jokaisena päivänä lisää se sijaan että käytät eilistä, jo vähän juoksettunutta ja jo esillä pöydällä ollutta. Ruoat pilaantuvat nopeammin kuin ne ovat esillä huoneenlämmössä, niitä ei tästä syystä saa seisottaa katettuna esille tuntikausia. Ota mieluummin esiin pieni erä ruokia, jonka jälkeen otat esiin lisää jos ne loppuvat kesken.

Omenaa vai ei rosolliin

Meillä kotona valmistetaan aina kahta rosollia, sitä aitoa ja ehtaa tavaraa, ja toista jossa allergioitten takia ei ole ollenkaan omenaa. Tämä on helppoa ennakoida jo rosollin valmistusvaiheessa, tekee sen kaiken valmiiksi samassa kulhossa lukuun ottamatta omenaa ja lisää punajuurenlientä. Jonka jälkeen ottaa osan sivuun jonka säilyttää erikseen omassa purkissa, ja lisää jäljelle jääneen sekaan omenan.

Olen nyt jo monta vuotta miettinyt lisäisinkö rosollin sekaan myös keitettyä selleriä, mutta mainittuani tästä ideastani muitten jouluna syövien kanssa, olen toistaiseksi joutunut panemaan tämän vielä hautumaan. Ilmeisesti muutkin meidän kotiväestä, minun itseni lisäksi, on vanhoillinen (vai olisiko kysymys jopa piintyneisyydestä tässä tapauksessa) jouluruokien suhteen ja haluaa sitä samaa vanhaa, sitä perinteistä mihin on jo totuttu, joka vuosi. Jos joku käyttää rosolliin keitettyä selleriä, olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksista siitä. Itse kun en pääse sitä vielä, ainakaan vähän aikaa suostuttelematta, kokeilemaan.

Omenien suhteen suosittelen että valitset jonkin lajikkeen josta pidät, älä kuitenkaan valitse liian makeata lajiketta, tähän sopii sen sijaan jokin ”hapokas” omena. Omenoita ei välttämättä tarvitse kuoria, ja jollet kuori niitä, ne on pestävä hyvin. Minä suosin kuorimattomia omenia, niistä saa kivaa purtavaa muuten rosollin pehmeiden ainesten sekaan. Rosolliin kannattaa käyttää suurin piirtein yhtä paljon porkkanaa, punajuurta ja suolakurkkua mutta tätä hieman pienempi määrä perunaa, vähemmän sipulia ja omenaa kuin porkkanaa jne.

Joulun perinteinen rosolli

3 perunaa
3 porkkanaa
1 omena
punajuuria
suolakurkkua
1 sipuli

Piparjuurikerma rosollille

2 dl vispikermaa
1-2 tl punajuuren lientä
4-6 cm tuoretta piparjuurta

Joulurosolli

Kuori porkkanat ja keitä tai höyrytä ne kokonaisina kypsiksi. Keitä perunat kuorineen. Anna jäähtyä. Kuori sipuli ja silppua se hienosti. Kuori keitetyt perunat ja leikkaa ne ja porkkanat samankokoisiksi kuutioiksi. Leikkaa punajuuri ja suolakurkku samoin. Sekoita kaikki kulhossa ja lisää punajuuren maustelientä kunnes kaikki ainekset ovat saaneet vähän väriä. Väri tummuu ja maut sekoittuvat jääkaapissa säilyttämisen aikana. Rosollin voit mielellään valmistaa jo päivän pari ennen sen syömistä. Tarjoile korianteri graavatun tai seljankukka graavatun lohen ja piparjuurikerman kera joulupöydässä.

Piparjuurikerma

Kaada kerma kulhoon ja lisää sen sekaan teelusikallinen punajuuren maustelientä. Vispaa kerma kuohkeaksi. Raasta tuoretta piparjuurta hienosti. Lisää se vispatun kerman sekaan varovasti nostamalla jottei kermaa lässähdä. Kaada kerma tarjoilukulhoon ja tarjoile se rosollin kera. Voit valmistaa piparjuurikerman jo pari tuntia ennen sen tarjoilemista, mutta säilytä se silloin kylmässä tiivisti peitettynä, jottei siihen tartu makua muista ruoista jääkaapissa säilytyksen aikana.

4 kommenttia:

  1. Hei! Vesi kielella katselen kuviasi! Koordinoin FinnFest 2012 festivaalia Tucsoniin ja tarvisisin sivustolle rosollikuvan. Saisimmeko laittaa yhden naista kuvista sinne? www.2012finnfestusa.org

    VastaaPoista
  2. hei finn fest ja kiitos kommentistasi. kuten blogini alareunassa tekijänoikeuksista näkyy tekstiä ja kuvia saa lainata kunhan vain niitä ei käytetä kaupalliseen tarkoitukseen, ja että tekijän nimi, siis blogi herkkusuun lautasella on selvästi näkyvillä ja myös että blogiin linkitetään. mutta, jos sinulla on jotain muuta mielessä (esim kuvan käyttö kaupallisessa mielessä tms) voit ottaa yhteyttä minuun sähköpostitse niin voimme keskustella asiasta lisää, löydämme varmaan ratkaisun kuvan käytölle joka sopii meille molemmille.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Luen ensikertaa blogiasi. Yllätyin aivan valtavasti !
    Olen eläkevaari ja innostunut ruoanlaitosta vasta viime aikoina, joten kaikenlainen ammattiapu on todella tarpeen jopa rosollin valmistuksessa. Nyt on ohjelmassa siis Jouluruoat ja perinteiset mallit ovat mielessä. Meillä on aina arvostettu kotona valmistettuja perinneruokia. Olemme yrittäneet tartuttaa tätä juttua myös lapsille - vaihtelevalla menestyksellä.
    Olen todella ylpeä tekemästäsi työstä perinneruokakulttuurin hyväksi sivuillasi ! Lisäksi kuvasi ruoka-annoksista ovat mahtavia ! En ole vielä ehtinyt selvitellä taustojasi, mutta tässä vaiheessa

    SUURET KIITOKSET !

    VastaaPoista
  4. hei joka ja kiitos kommentistasi sekä kehuistasi. olen itsekin yrittänyt jälkikasvulle välittää eteenpäin hyvän ja kotonatehdyn kotiruoan paremmuutta ja vaikkei se aikoinaan näyttänyt toimivan, olen nyt huomannut että kotitekoinen kuitenkin on enemmän jälkikasvun mieleen...suomalaisuus tulee tärkeämmäksi ulkomailla asuessa ja ruoka oli yksi suomalainen asia jota pystyin välittämään eteenpäin...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...