27. joulukuuta 2010

Kalkkuna ja kastanjapihvit


Kalkkunapihvit tähteeksi jääneestä täytetystä kalkkunasta ja sen täytteestä. Kauniin kullan ruskeaksi paistettuja, meheviä pihvejä kalkkunasta, maukasta syötävää herkullisen karpalokastikkeen ja perunamuusin kanssa.

Sekä joulun että muiden isompien juhlien jälkeen jää yleensä ruokia yli, ruokaa jota olisi kiva hyödyntää, jos vain tietäisi miten. Meillä on jo vuosia valmistettu Itsenäisyyspäivän perinteisen kalkkunaillallisen jäljelle jääneestä kalkkunasta ja sen täytteestä pihvejä. Kalkkunasta, joka jo kerran on kypsennetty sen sisällä olevan täytteen kanssa, kannattaa hyödyntää ja niistä tulee herkullisia pihvejä. Kaikki ainekset, paitsi kanan muna jota lisäät kalkkunan lihan ja sen täytteen sekaan tehdessäsi pihvejä, ovat jo kerran kypsennettyjä joten pihvit valmistuvat nopeasti ja jos sinulla on vielä jäljellä karpalokastiketta, se maistuu hyvälle kalkkunatäyte pihvien kera. Tällä reseptillä saat maukasta arkiruokaa neljälle hengelle.

Kalkkuna ja kastanjapihvit

4-6 dl kalkkunan lihaa
4-6 dl  kalkkunan kastanjatäytettä
1 kanan muna
(mausteita)
(suolaa)
oliiviöljyä (tai voita) paistamiseen

Leikkaa kalkkunan liha pienemmiksi suikaleiksi ja sekoita sitä täytteen kanssa. Sido ainekset toisiinsa raa’alla kananmunalla ja sekoita hyvin. Kalkkunantäyte on jo valmiiksi maustettua, mutta jos se jostain syystä mielestäsi nyt on liian mausteetonta voit lisätä hieman mausteita pihvien taikinan sekaan. Jos lisäät mausteita (esimerkiksi chili voisi sopia tähän hyvin) paista nyt pieni nokare taikinaa paistinpannulla ja tarkista niiden maku. Lisää mausteita jos ne sitä tarvitsevat muuten voi kosteilla käsillä muovailla pihvejä leikkuulaudalle tai lautaselle. Peitä pihvit muovikelmulla ja pane ne jääkaappiin tunniksi tekeytymään. Pihvit pannaan jääkaappiin jotta ne pysyvät paremmin koossa paistamisen aikana. Paista jääkaapista suoraan kylmät pihvit miedolla lämmöllä tilkassa oliiviöljyä kunnes ne ovat rapeita ja saaneet kauniin värin. Tarjoile kuumina rapean salaatin ja perunamuusin kera. Jos sinulla vielä on karpalokastiketta tallessa, maustuu sekin hyvälle pihvien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...