4. joulukuuta 2010

Kurpitsakeitto


Valean keltainen kurpitsakeitto. Soseutettu tryffeliöljyllä maustettua sammettisen pehmeää keittoa jossa keltaisia, läpikuultavia kurpitsakuutioita, paahdettuja kurpitsan siemeniä sekä rapeaksi paistettua pekonia. 

Jokunen vuosi sitten katselin jossain ulkomailla kun maailman kuulu Michelintähti keittiömestari Paul Bocuse valmisti televisiossa kurpitsakeittoaan. Sain jo silloin kirjattua muistiin miten hän sen teki, ja variaatio hänen keitostaan keitto meillä ollut jo vakiona syksyisin ja usein myös itsenäisyyspäivän kalkkunaillallisen alkuruokana. 

Paul Bocusen kurpitsakeittoa alkuruoaksi

Suureksi ilokseni löysin nyt tämän Paul Bocusen kurpitsakeiton reseptin myös netistä ja tämä on se resepti josta olen lähtenyt tekemään meillä kotona kurpitsakeittoa. Alkuperäisestä poiketen en ole koskaan tarjonnut keiton kanssa krutonkeja, joista en millään ole oppinut pitämään, enkä myöskään ole koristellut keittoa kirvelillä vaikka kuitenkin olen sen sillä maustanut ja ole vaihdellut paljonkin sen koristelua ja maustamista. 

Sosekeitto

Keiton väri riippuu suuresti siitä mitä kurpitsaa siihen käyttää, ja meillä keitto yleisesti on hyvin vaalea, sitä voisi jopa luulla peruna-purjo-sose-keitoksi mutta sitä se ei ole. Keittoa voi myös ”jatkaa” suuremmalla määrällä perunaa jos tulossa on iso määrä syöjiä, vain väri voi tästä toimenpiteestä hieman kärsiä, maku pysyy aika ennallaan. Kurpitsan mausta ei voi erehtyä, ja usein lisään soseen sekaan joko pienen pieniä tai hieman isompia keitetyn kurpitsa kuutioita ja pinnalle rapeaksi paistettua pekonia ja kurpitsan siemeniä. Keiton voit valmistaa joko tuoreesta kurpitsasta sen ensin keittämällä ja lisäämällä sen sekaan perunoita ja kanalientä tai pakastetusta jo valmiista kurpitsa-soseesta. Suhde hyvää keittoon on noin 2/3 kurpitsasosetta ja 1/3 soseutettua perunaa. Katso täältä miten paahdat kurpitsan siemeniä, lipulin, siis hillotun kurpitsan, kurpitsa muffinssit ja uunissa paahdettu kurpitsan.

Kerkullinen kurpitsakeitto

1/3 perunoita
suolaa
valkopippuria
hyppysellinen kirveliä
loraus kermaa
Viimeistelyyn:
tryffeliöljyä

Sulata kurpitsaseos ja kuutio vuorokausi jääkaapissa. Kuori perunat ja kuutioi ne. Mitä pienempi kuutio, sitä lyhyempi keittoaika. Ota kurpitsakuutiot huoneen lämpöön lämpiämään. Lisää perunoiden päälle niin vähän vettä että ne juuri ja juuri peittyvät. Keitä perunat valmiiksi suolattomassa vedessä. Kun perunat ovat kypsiä, vähennä lämpö aivan pieneksi ja lisää kurpitsasose ja kanalientä. Anna soseen lämmitä jonka jälkeen soseutat perunakuutiot kattilassa sauvasekoittimella. Mausta keitto kirvelillä, suolalla ja pippurilla. Lorauta keittoon tilkka kermaa ja sekoita hyvin. Suikaloi pekoni, paista se rapeaksi ja anna sen liiat rasvat valua talouspaperilla. Aseta syvälle lautasella kurpitsakuutioita jonka päälle kaadat keittoa, ja koristele paahdetuilla kurpitsan siemenillä parilla tipalla tryffeliöljyä ja rapealla pekonilla. Tarjoa keitto joko alkuruokana tai arkipäivänä lämpimänä ruokana rapean ranskanleivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...