Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalkkuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalkkuna. Näytä kaikki tekstit

22. syyskuuta 2013

Kookoskalkkunaleikkeet inkamarjakastikkeella



Kilpailuhenkiset reseptini jatkuvat jo toisella tänä kilpailutäyteisenä syksynä kun Cocovilta haastoi suomalaiset ruokabloggaajat valmistamaan joko lämpimän tai jälkiruoan käyttäen vähintään kahta raaka-ainetta joita oli kotiin lähetetyssä tuotepakkauksessa. Tämäkin reseptikilpailu perustuu äänestykseen, joten äänestäkää reseptiä Facebookissa, nyt Cocovin sivuilla.

Sain kilpailuun tarvittavat tuotteet kotiin toimitettuna valitettavan myöhään jotta olisi ehtinyt kehitellä valmiiksi sen reseptin jolla minulla oli aikomus osallistua kisaan, ja joka osoittautui mahdottomaksi kehitellä ja saada onnistumaan näin lyhyessä ajassa joten tämä ei ole se jälkiruoka joka minun piti tehdä vaan lämmin pääruoka jossa kalkkunan leikkeet ovat Wieninleikkeen tapaan kuorrutettu mutta korppujauhojen sijaan gluteenittomilla kookosjauhoilla ja pähkinämurskalla ennen niiden paistamista voi ja oliiviöljyseoksessa. Leikkeet on leivitetty kahteen kertaa mutta samalla seoksella jossa murskattuja pähkinöitä.

Maustettu kalkkunaleike kookosjauhoissa
Kastike taas perustuu leikkeiden paistinnesteisiin, kuivaan valkoviiniin sekä porkkanoiden vichykeitinveteen ja on maustettu tujauksella chiliä, tarpeeksi että ruoassa on potkua muttei liikaa jotta se olisi tulista. Pähkinöillä kuorrutetut leikkeet ovat jotenkin makeita joten kirpakka inkamarjakastike sopii erittäin hyvin niiden kylkeen. Makeiden haudutettujen porkkanoiden lisäksi on uunissa paahdettuja lohkoperunoita sekä omalla parvekkeella ruukussa viljeltyä sekalaista minisalaattia, joka alkaa olla tämän satokauden viimeisimpiä jos mitenkään sääennustuksiin voi luottaa.

Kookoksella kuorrutetut kalkkunaleikkeet

400 g kalkkunan ohutleikettä
2 kananmunaa
1-2 dl kookosjauhoja
1 dl pähkinämurskaa
nokare voita
loraus oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kirpakka inkamarjakastike

1 dl inkamarjoja
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 punainen chili
1 valkosipulinkynsi

Vichyporkkanat

200 g pieniä porkkanoita
25 g voita
1 plo Vichyvettä

Mini-ruohosipulisalaatti

kourallinen Rucola
kourallinen Vuonankaalia
kourallinen tammenlehtisalaattiaruohosipulia
½ nippua tuoretta ruohosipulia
4 rkl oliiviöljyä
Lisukkeeksi lohkoperunoita ohjeen mukaan

Kookoksella kuorrutetut kalkkunaleikkeet

Ota kalkkunanleikkeet ulos jääkaapista temperoitumaan huoneenlämpöiseksi noin tunti ennen niiden kypsentämistä. Harjaa perunat huolellisesti puhtaiksi ja valmista lohkoperunat samalla tavalla kuten reseptissäni kananuggetit aikuisempaan makuun jossa lisukkeena ovat Ranch tyyliset lohkoperunat kuorineen uunissa kypsytettynä. Kuivaa kalkkunan leikkeet talouspaperilla. Jos leikkeet ovat hyvin paksuja kääri ne yksitellen löysästi muovikelmuun ja lyö niitä päättäväisesti mutta hellävaraisesti lihanuijalla leikkuulautaa vastaan jotta saat niistä ohuempia. Mausta kalkkunaleikkeet suolalla ja vasta rouhitulla mustapippurilla. Murskaa desilitra sekalaisia pähkinöitä ja kaada isolle lautaselle, lisää samalle lautaselle kookosjauhot ja sekoita ne lautasella keskenään. Riko munat keittolautaselle ja vispaa ne kevyesti rikki haarukalla. Kasta leikkeet kookosjauho ja pähkinärouhesekoitukseen. Leivitä leikkeet kummaltakin puolelta ja kasta ne munaan kummaltakin puolelta. Siirrä leike takaisin kookosjauhoihin ja leivita ne toiseen kertaan. Lämmitä pannu keskilämmölle ja anna sen kuumeta. Lisää pannulle voinokare ja loraus oliiviöljyä ja paista leikkeet pari kerrallaan kunnes ne ovat saanet kauniin kullanruskean pinnan. Pidä leikkeet lämpiminä lämpimällä lautasella folion alla. Käytä pannulla olevat paistinnesteet kastikkeeseen.

Vichyporkkanat

Harjaa porkkanat puhtaiksi ja pane ne kattilaan, Lisää kattilaan nokare voita ja lisää Vichyvettä kunnes porkkanat nippa nappa peittyvät veteen. Keitä porkkanat kypsiksi vichyvedessä kaada keitinvesi pois siivilän läpi mutta ota se talteen kastiketta varten. Raaputa porkkanoista uloimmat kuoret jos ne ovat jääneet liian tummiksi. Pidä myös porkkanat lämpiminä tilkassa keitinvettä kannen alla.

Kirpakka inkamarjakastike

Huuhtele chili ja halkaise se. Poista sen sisustasta siemenet ja valkoiset kalvot ja lisää pannulle paistinnesteiden sekaan. Murskaa valkosipulinkynsi ja lisää se pannulle. Anna valkosipulin ja chili lämmetä kunnes valkosipulin tuoksu on levinnyt keittiöön. Kaada paistinpannulle viini ja porkkanoiden keitinvesi, lisää pannulle inkamarjat ja keitä nesteitä kokoon kunnes kastiketta on noin desilitra on jäljellä. Tarkista kastikkeen maku ja mausta sitä lisää suolalla ja pippurilla jos sille on tarvetta. Siivilöi kastike kulhoon ja nouki siivilästä inkamarjat ja lisää ne kastikkeen sekaan.

Annosten kokoaminen
Huuhtele salaatinlehdet ja ruohosipuli huolellisesti ja anna niiden kuivahtaa. Nosta lämpimänä pidetty kookoksella kuorrutettu kalkkunaleike lämpimälle lautaselle, nosta sen viereen lohkoperunoita. Sekoita oliiviöljy pienessä salaattikulhossa omenaviinietikan kanssa ja mausta se ripauksella suolaa ja mustapippuria. Lisää salaatinlehdet kulhoon vinaigretten kanssa ja silppua ruohosipuli päälle. Sekoita salaatti ja annostele salaattia lautasille. Lusikoi annosten ympärille ja päälle inkamarjakastiketta ja tarjoile ne oitis lämpiminä.

8. tammikuuta 2013

Maissinen kalkkunapiiras



Kalkkunapiirakkaa jossa mehevää sokerimaissia. Mehevää basilikalla sekä paistetulla sipulilla maustettua kalkkunapiirakkaa maissilla. 

Tänä kalkkunapiiras juontaa juurensa suoraan viime itsenäisyyspäivän aprikoosikalkkunasta jota tarjoilin keitetyn maissin kanssa mutta tähän sopii uusiokäyttöön yhtä hyvin mikä vain tähteeksi jäänyt valmiiksi kypsennetty kalkkuna. Kalkkunana voit hyödyntää sekä tummaa kalkkunanlihaa että sitä vaaleaa rintalihaa jota sinulla on. Itse pakastan kalkkunaa sopivan kokoisissa erissä jotta sitten voin myöhemmin ottaa niitä esiin ja hyödyntää ruokaan. 

Kypsentämättömät maissintähkät
Kaikki piirakan täytteet paitsi kanan munat ovat jo kerran valmiiksi kypsennettyjä ja näin tulee olla maissinkin laita. Maissia oli sitä samaa ylijäänyttä kalkkunaillallisesta mutta tähän voi hyvin käyttää myös joko säilykemaissia tai pakastettua maissia, noin pari, kolme desiä on hyvä määrä tähän. 

Piirakkataikinaksi suosittelen sinun käyttävän joko kana ja fenkolipiirakkaa tai tervaoluella maustettu kalkkunapiirakkaa käyttämääni reseptiä piirakkataikinalle. Mutta voit myös hyvin laiskalla tuulella oikaista ostamalla valmiin pakastepiirakkataikina kaupasta.

Valmist piirakka jäähtymässä
Idea on saada hyytelöä piiraaseen kalkkunaliemen muodossa täyttämään piirakan reikiä, ja liemen keitin itse omana ohjeen mukaan ja tässä liemessä oli sattuneesta syystä myös omenasiideriä ja sen rasvat kuorittiin pois ennen liemen käyttöä piirakkaan. Kootun tiedon liemien keittämisestä sen kaikissa muodoissa olen kerännyt tekstiini kalaliemi joka sinun kannatta lukea jos haluat itse valmistaa omat liemesi mutta jos sinulla ei ole kalkkunalientä voit tähän käyttää kanalientä joko fondina tai kuutiona ja lisätä sen sekaan liivatetta ennen sen piirakkaan kaatamista. 

Käytin tähän tuoretta basilikaa yrttinä mutta voit myös käyttää tähän kuivattua jollei sinulla ole tuoretta basilikaa. Noin teelusikallinen kuivattua yrttiä vastaa reseptissä mainittua määrää basilikaa talvella, kesällä sekä yrttiniput tai ruukut ovat kookkaampia kuin talvella.

Sopivan suupalan kokoisiksi pilkottua kalkkunaa
Laktoosia tässä piirakassa on ainoastaan juuston sekä piirakkataikina muodossa, sipulit ja maissi sen sijaan kuullotin ja ruskistin öljyssä mutta voit myös käyttää tähän voita jollei rasvalla ja sen laadulla ole väliä. Jooston kannatta kuitenkin olla jotain kypsennettyä juusto tuorejuuston sijaan (jossa on laktoosia) jotta sen antaa piirakalle lisäsyvyyttä ja aromia jota piirkasta muuten voi puuttua. Itse halusin hieman kevyemmän version ruoasta vain salaatin kanssa kun kalkkuna aikaisemmin tarjoiltiin smetanaisen karpalokastikkeen ja rasvassa paahdettujen perunoiden kera. Hyvänä vaihtoehtona tähteeksi jääneelle kalkkunalla ja tälle piirakalle on hedelmäinen kalkkunasalaatti jossa on sekä päärynää että granaattiomenaa sekä arkeen hyvin sopiva juustoinen kalkkunavuoka.

Resepti on sopiva läpimitaltaan noin 24-sentin irtorengasvuoalle jolla saat riittävästi ruokaa noin kuudesta kahdeksaan hengelle kun tarjoilet sitä raikkaan salaatin kera. Se sopii myös brunssille tarjottavana tai piknikille eväänä, piirakka tarjoillaan kylmänä ja kokonaan jäähtyneenä koska se sisältää kalkkunaliemihyytelöä. Osana seisovan pöydän muita herkkuja siitä riittää perille kolmelle hengelle näiden lisäksi.

Maissinen kalkkunapiiras
7-8 dl kalkkunaa
4 sipulia
6 oksaa tuoretta basilikaa
3 dl keitettyä maissia
200 g juustoraastetta
2 kananmunaa
1-2 tl suolaa
öljyä ruskistamiseen

Valmista piirakkataikina ohjeen mukaan. Huuhtele basilika ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä.  Kuori sipuli ja suokaloin se ohuelti ja ruskista sen öljyssä. Perkaa kalkkuna luista, rustoista ja jänteistä ja paloittele sen noin suupalan kokoisiksi paloiksi. Lisää kalkkuna sipulin sekaan pannulle saamaan vähän paahtunutta väriä reunoihin. Ota pannu lämmöltä ja anna sipulin kalkkunan kanssa jäähtyä kokonaan. Pane piirakkataikina rengasvuokaan sen pohjalle ja reunoille. Riivi basilikan lehdet irti varsista. Pinoa basilika lehdet pinoon käteesi ja kääri ne rullalle. Leikkaa basilikakäärö hienon hienoiksi suikaleiksi, chiffonade. Riko munat pieneen kulhoon ja vispaa ne kevyesti rikki. Raasta juusto hienoksi. Kaada kalkkuna isoon kulhoon ja sekaan maissia, juustoraaste sekä kanan munat ja sekoita kunnolla. Kaada täyte piirakkakuoreen ja paista piirakkaan uunissa noin 45–55 minuuttia 200 asteen uunissa kunnes piirakantäyte on hyytynyt keskeltä ja reunat ovat saaneet kauniin paahtuneen värin. Ota piirakka ulos uunista mutta anna sen jäähtyä vartin ajan. Lämmitä liemi juoksevaksi ja tarkista sen maku, mausta lientä suolalla ja pippurilla jos se mielestäsi sitä tarvitsee. Kaada liemi piirakkaan tasaisesti joka puolelle ja anna piirakan jäähtyä kokonaan vuoassaan. Peitä jäähtynyt kalkkunapiirakka muovilla ja säilytä se jääkaapissa kunnes on aika. Tarjoile kylmää kalkkunapiirasta raikkaan vihreän salaatin kera joko lounaana, huikopalana tai evään piknikillä.

7. tammikuuta 2013

Hedelmäinen kalkkunasalaatti



Mehevän hedelmäinen kalkkunasalaatti jossa kypsää makeaa päärynää ja meheviä punaisia granaattiomenarubiineja, rapeaa Rooman-salaattia sekä paahdettuja manteleita.

Aika loppuu aina kesken joulukuussa kun on kaikenlaisia jouluruokia joista on kirjoitettava eikä niiden tähteistä koskaan ehdi mitään kirjoittaa silloin joten ajattelin nyt taas tammikuussa viime vuoden tapaan syventyä siihen miten ruoantähteitä voi hyödyntää ja uusiokäyttää, varsinkin jouluruokien suhteen mutta mukaan tammikuuhun mahtuu muillekin vuoden ajoille sopivia tapoja hyödyntää sitä jääkaapin perukoille jäänyttä ruokaa sitä vähän tuunaamalla. 

Tämä on hyvä tapa hyödyntää uunissa paahdetun kalkkunan, tai kanan tähteitä. Salaatti sopii hyvin alkuruoaksi tai kevyeksi lounaaksi tuoreen ranskanleivän kanssa tarjoiltuna. Tämä salaatti sopii myös brunssille tai piknikille kunhan vain lisäät salaatin lehdet viime tingassa salaatin sekaan jotteivät ne nuudu ennen aikojaan kesä helteessä. Tämän hedelmäisen kalkkunasalaatin lisäksi voit tähteeksi jääneestä uunissa paahdetusta kalkkunasta valmistaa esimerkiksi hedelmäistä kalkkunaa villiriisillä, kalkkunarisottoa tryffeliöljyllä tai kalkkunagratiinia. Salaatin kaikkein vaikein osio on paloitella päärynä ja sipuli sekä halkaista granaattiomena sekä sitruuna, salaatinlehdet revitään tähän salaattiin.

Halkaistu granaattiomenan puolikas


Raaka granaattiomena on kova ja pyöreä ja sen kuori on kiiltävä, se maistuu kirpeän happamalle ja siemenet ovat mahdottomia saada ulos kalvoistaan. Raaka granaattiomena on myös vaalean värinen ja sen väri tummuu punaisemmaksi sen kypsyessä. Samalla granaattiomenan kuori löystyy ja se muuttuu tasaisen pyöreästä muhkuraiseksi ja epätasaiseksi samalla kun sen kuori on muuttunut himmeäksi eikä enää ole kiiltävä. Granaattiomenaa voi kaupassa varovasti koputtaa sormella ja jos sen ääni on kumea on se vielä raaka, kypsäksi muuttuessaan sen ääni muuttuu metalliseksi.

Ylikypsät granaattiomenat taas ovat liian tummia väriltään enemmän ruskean sävyisiä, kuoret vioittuvat erittäin helposti ja ne alkavat halkeilla auki itsestään. Granaattiomenat pysyvät hyvin pitkään hyvinä vaikka ovatkin jo kypsiä, jopa kuukaudesta kahteen kunhan ne säilytetään kuivassa ja vähän huoneenlämpöä viileämmässä.

Salaatin kastike koostuu vinaigretestä johon hyödynsin granaattiomenanmehun tuoreen sitruunamehun ja oliiviöljyn kanssa. Sekä päärynässä että granaattiomenassa on paljon makeutta joten salaattikastike ei välttämättä tarvitse mitään lisä makeutusta sokerin tai hunajan muodossa. Tähän kalkkunasalaattiin voit myös hyvin tehdä vanhan ajan perinteisen kermakastikkeen, joka sopii oivallisesti rapean Romainesalaatin kera sekä paahdetun linnun kanssa, ainoa on että kauniin punainen granaattiomena jää valkoisen kastikkeen peittoon. Salaattina tähän sopii myös vesikrassi tai Rucola Rooman salaatin lisäksi.

Ruukku romainesalaattia ikkunalla
Sipulina käytin tähän hopeaispulia mutta sen puutteessa voit korvata sen joko salottisipulilla tai purjosipulilla. Mantelilastut jotka voit joko paahtaa tai olla paahtamatta oman makusi mukaan, antavat salaatille vähän rapeaa puruvastetta joka on kivana kontrastina salaatin muille pehmeille ainesosille. Ja kalkkunana tähän käytin ylijäänyttä aprikoosikalkkunaa jota perinteisesti valmistin itsenäisyyspäiväksi, mutta tähän voi yhtä hyvin käyttää kaupasta valmiina ostettua tai itse savustettua kalkkunanrintaa kunhan vain kalkkuna on valmiiksi kypsennettyä. Tällä reseptillä saat kylmää alkuruokaa neljälle hengelle tai kevyen lounaan kahdelle ruokailijalle.

Hedelmäinen kalkkunasalaatti
2 ruukkua Romainesalaattia
200–300 g paahdettua kalkkunaa
1 granaattiomena
suolaa
valkopippuria
1 päärynä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 hopeasipuli
3 rkl mantelilastuja

Paahda mantelilastut kuivalla kuumalla pannulla kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin reunoihin, anna lastujen jäähtyä kokonaan. Halkaise granaattiomena vaakatasossa kahteen. Ota granaattiomenan puolisko käteen ja pidä leikkauspinta ison kulhon päällä ja koputtele siemenet ulos puulusikalla kopauttelemalla sen kuoreen ulkopuolelta. Kaavi viimeiset siemenet ulos lusikalla. Toista sama toisella puoliskolla ja poista siementen seasta kitkerät vaalean keltaiset kalvot. Siivilöi suurin osa mehusta pieneen kulhoon. Kuori sipuli ja suikaloi tai kuutioi se hienon hienoksi. Halkaise sitruuna ja purista siitä mehua salaattikulhoon. Lisää sekaan oliiviöljyä sekä granaattiomenansiemenet, sekoita ja tarkista kastikkeen maku. Mausta kastiketta suolalla sekä jauhetulla valkopippurilla. Leikkaa kalkkuna suuhun sopiviksi suupaloiksi ja pane sipulin kanssa kastikkeeseen maustumaan. Huuhtele päärynä ja salaatinlehdet ja anna niiden kuivahtaa. Leikkaa päärynä ohuiksi tulitikun tapaisiksi pitkiksi tikuiksi ja lisää salaattikulhoon. Sekoita päärynä varovasti kalkkunan ja sipulin sekaan. Revi salaatti hieman suupalaa isommiksi paloiksi ja lisää salaattikulhoon, sekoita kaikki kunnolla keskenään ja varmista että kastiketta on riittävästi ja myös salaatinlehdet ovat siitä kosteina. Jollei salaatissa ole tarpeeksi kosteutta lisää granaattiomenan mehua salaatin sekaan. Annostelen lautasille ja ripottele mantelilastuja päälle. Tarjoile kalkkunasalaattia tuoreen ja rapean ranskanleivän kanssa.

6. joulukuuta 2012

Aprikoosikalkkuna



Itsenäisyyspäivänä perinteistä uunissa paahdettua kalkkunaa. Aprikooseilla ja tuoreella timjamilla maustettua kalkkunaa paahdetun maissin, paahdettujen perunoiden ja sekä perinteisen karpalokastikkeen että vaalean omenasiiderikastikkeen kera.

Kalkkunaillallinen itsenäisyyspäivänä on jo pitkään jatkunut perinne ja meillä syödään tänä vuonna kalkkunaa 23. kerran itsenäisyyspäivänä. Alkuruokasi tarjoilin perinteisiä sienisalaattileipiä jotka sopivat päivän teemaan hyvin ja jälkiruokasi jo kesällä aloitettua rommiruukkua. Jotkut osat perinteisestä itsenäisyyspäivän illallisestamme pysyvät vuodesta toiseen samoina kuten esimerkiksi karpalokastike sekä paahdetut perunat joita suosimme kalkkunan kanssa.  Kalkkunan täyteen suhteen vaihtelen sen sijaan sitä useasti koska en ole vielä löytänyt sitä optimaalista ja täydellistä täytettä kalkkunalle. Ja juuri tätä täyte onkin asia joka jakaa kalkkunan valmistuksen kahteen koulukuntaan. 

Karpalokastiketta

Täytettä kalkkunaan

Pitääkö kalkkuna täyttää täytteellä vain pitääkö sen täyte valmistaa kalkkunan sivussa omassa vuoassaan. Olen kokeillut kumpaakin tapaa, ja totean että kalkkuna yleensä on mehukkaampaa kuin se on täytetty, mutta sen kypsennysaika pitenee, varsinkin jos täytteessä on kypsentämätöntä porsaanlihaa jonka on oltava läpikypsää. Suomessa on toinenkin pulma ja se on etten ole vielä löytänyt kunnollista kalkkunaa, kalkkunankasvattajia kun on niin vähän ja luomukalkkunaa en toistaiseksi vielä ole des löytänyt Suomesta kuin satunnaisesti ja ei siihen aikaan juuri ennen itsenäisyyspäivää kun minulla sille olisi tarvetta. 

Toinen suuri vaikeus on se että kalkkunat käsitellään täällä aivan eri tavalla kuin mihin olen tottunut. Niihin ei jätetä maksaa, sydäntä tai kaulaa josta kastike saa mahtavan syvän maun ja kalkkunaraukan nahka silvotaan rumasti sen sijaan että se jätettäisiin paikalleen ja sitä voitaisiin käyttää. toivonkin tähän muutosta, ja olisin erittäin kiitollinen jos joku teisti lukijoista voisi neuvoa minulle mistä Suomessa saa kunnon kalkkunaa, ja mielellään jos sitä luomukasvatettua mistään löytyy. Kalkkunaa ei useimmiten saa ommeltua kiinni siististi, ja siitä on poistettu liika nahka jonka tarvitsisin saadakseni kalkkunan täytettyä ja ommeltua kiinni kauniisti joten olen viime vuosina alkanut päätyä kalkkunantäytteen valmistuksen linnun sivussa omassa vuoassaan. Mutta tänä vuonna päätin olla valmistamatta kalkkunantäytettä ollenkaan vaan sijoitin vain kalkkunan sisälle sipulin, timjamia ja kuivattuja aprikooseja.

Kalkkuna täytetty aprikooseilla, sipulilla ja tuoreella timjamilla

Kalkkunan kypsennys

Lisää itse kalkkunan valmisteluista ja sen kypsennyksestä voi lukea teksteistäni Itsenäisyyspäivän kalkkunaillallisen esivalmistelut sekä Itsenäisyyspäivän uunissa paahdettu kalkkuna sekä appelsiinikalkkuna jossa kalkkunan täyte on valmistettu sen vieressä omassa vuoassaan.

Jos kalkkuna on täytetty lasketaan sen kypsennys sen kokonaispainon kanssa johon sisältyy täyte. Kalkkunan kypsennykseen pitää varata aikaa noin 45 minuuttia jokaista kalkkunakiloa kohden jos kalkkunan valmistaa 150 asteen uuninlämmössä, kun taas 175 asteen lämmössä kypsennys on 200 asteen lämmössä 45 minuuttia jonka jälkeen loppu aika 175 asteessa puoli tuntia jokaista kalkkunakiloa kohden. Matalammalla lämmöllä tulee mehevämpi kalkkuna, mutta joskus aika on vähissä. Kalkkuna on kuitenkin kypsää kun se on saavuttanut 74 asteen sisälämpötilan jonka voit tarkastaa lihamittarilla.

Ja perinteisen pekonin sijaan jota usein käytän kalkkunan täytteessä ja sen paistamisessa valitsinkin tänä vuonna hyödyntää sitä hanhenrasvaa jota minulla oli sekä kalkkunaan että paahdettuihin perunoihin jotka saavat tästä erityisen herkullisen ja hienostuneen maun. Sekä ankanrasva että hanhenrasva käy tähän ja voin niiden puutteessa, noin 100 grammaa riittää sekä kalkkunana valeluun ja paahdettuihin perunoihin sekä maissiin.

Vaalea omenasiiderikastike
Kun kalkkunaa kypsennetään uunissa on meillä sama ongelma kuin jouluna joulukinkkua valmistaessa. Uuni on jo täynnä koska siinä on kypsymässä se yksi iso 11-kiloinen kalkkuna jonka lisäksi uuniin ei mahdu mitään, mutta onneksi tähän on yksi ratkaisu. Kalkkuna onneksi jatkaa vielä kypsymistä sen jälkeen kun olet ottanut sen uunista ulos, ja jos vain peität kalkkunan huolellisesti foliolla ja tämän jälkeen parilla keittiöpyyhkeellä, pysyy se lämpimänä jopa tunteja. Tämä antaa tilaa valmistaa ne paahdetut perunat ja maissin samassa uunissa, ja niiden kypsennysaika kutistuu jos esikeität perunat puolikypsiksi vedessä ja viimeistelet ne uunissa paahtamalla. Itse kuitenkin pidän paremmin kokonaan uunissa paahdetuista perunoista joten varaan sille aikaa kalkkunan jälkeen uunissa. Maissina käytin sitä pakastettua maissia jonka aikaisemmin syksyllä olin ryöpännyt ja säilönyt pakastamalla. Annoin maissin sulaa hitaasti vuorokauden ajan jääkaapissa ennen sen keittämistä.

Käytin omaa omenasiideriä sekä kalkkunan paistinnesteenä sekä lisäsin sitä vaaleaan kastikkeeseen jonka valmistin kalkkunasta uunivuokaan valuneista nesteistä. Tämä kalkkuna ei sisällä ollenkaan gluteenia eikä laktoosia joten sekä keliaakikot että laktoosille herkät voivat sitä huoletta syödä. Tällä reseptillä täytät yhden kalkkunan sille antavilla mausteilla, ja linnusta riittää vähintään kahdeksalle hengelle lisukkeineen sekä tähteeksi jääneestä kalkkunasta lisää ruokaa kuten esimerkiksi kalkkunapihvit kastanjoilla, tai hedelmäistä kalkkunaavilliriisillä tai kalkkunarisottoa tryffeliöljyllä.

Aprikoosilla täytetty kalkkuna

5-7 kg kalkkuna
1 sipuli
1 nippu tuoretta timjamia
1 dl kuivattuja aprikooseja
suolaa
valkopippuria
1 prk hanhen tai ankanrasvaa
2 valkosipulinkynttä

Vaalea siiderikastike

vuokaan valuneet nesteet
3-4 rkl maissijauhoja
valkopippuria
suolaa

Lisukkeeksi:
keitettyä maissia

Ota kalkkuna huoneenlämpöön pari tuntia ennen sen paistamista. Huuhtele timjami ja anna sen kuivahtaa. Kuori sipuli ja paloittele se karkeasti isoihin lohkoihin. Kuivaa kalkkunan sekä sisältä että ulkopuolelta. Mausta kalkkuna sekä suolalla ja valkopippurilla ulkoa ja sisältä jollet ole nesteyttänyt sitä tai se on tuore. Täytä sen sisusta sipulilla, aprikooseilla, tuoreella timjamilla ja valkosipulinkynsillä. Sulata noin puolet hanhenrasvasta miedolla lämmöllä ja sivele voita pullasudilla joka puolelta lintua. Kalkkuna on jo suolattu mutta älä unohda pippuroida sitä joka puolelta. Pane kalkkuna uunivuokaan rinta ylöspäin ja peitä se alumiinifoliolla jonka olet sivellyt hanhenrasvalla ja aseta voipuoli linnun rintaa vasten. Kaada vuokaan pullollilen omenasiideriä. Muista tarkistaa kypsennyksen aikana ettei nesteet lopu ja lisää vettä jos sille on tarvetta. Pane kalkkuna uunin 150 asteeseen ja kypsennä kalkkunaan 45 minuuttia jokaista kiloa kohden. Posta folio viimeisen paistotunniksi, jotta rinta paahtuu kauniin kullan ruskeaksi. Valele kalkkunaa siitä valuneilla nesteillä sen kypsentämisen aikana noin puolen tunnin kahden kymmenen minuuttia välein jotta siitä tulee oikein mehevä. Tarkista sen kalkkunan kypsyys. Jos lintu on kypsää ota se ulos uunista ja anna sen vetäytyä vähintään puoli tuntia tarjoiluvadilla folion alla ennen sen leikkaamista. Jos käytät paistimittaria, kalkkuna on kypsää kun se on 74 astetta. 

Vaalea siiderikastike:
Kaada kalkkunan paistovuokaan valuneet nesteet kattilaan. Kuori pinnalta suurin osa rasvasta ja lisää linnun sisällä olleet mausteet nesteiden sekaan kattilaan ja lisää pullo siideriä. Keitä kastiketta kokoon kunnes noin puolet tai vähintään kolmas osa on tallella. Siivilöi pois kaikki mausteet ja kaada kastike takaisin kattilaan. Liuota maissijauhot pieneen kulhoon tilkkaan vettä ja kaada kattilaan. Sekoita jauhot huolella kastikkeeseen. Maista kastiketta suolalla ja pippurilla jos se sitä tarvitsee. Siivilöi kastike kastikekulhoon jos se ei ole tasaista ja tarjoilet sitä kalkkunan kanssa.

Esillepano:
Paahda perunat ohjeen mukaan mutta käytä voin sijaan hanhenrasvaa. Keitä maissi kypsäksi ja valuta siitä lävikössä keitinvesi, anna maissin höyryynnytä kuivaksi ja kaada se uunivuokaan lusikallisen hanhenrasvan kanssa. Paahda maissia perunoiden kanssa samaan aikaan uunissa omassa vuoassaan jotta se saa vähän väriä pintaan ja paahtuu. Leikkaa kalkkunan rintaliha irti luusta ja viipaloi se leikkuulaudalle. Aseta kalkkunaviipaleet lämpimälle tarjoiluvadille ja lusikoi niiden päälle siiderikastiketta. Asettele vadille myös paahdetut perunat maissin kera ja tarjoile sekä siiderikastike että karpalokastike omista kastikekulhoistaan ja tarjoile raikasta vihreää salaattia lisukkeena.

6. tammikuuta 2012

Hedelmäinen kalkkuna villiriisillä


Mausteista kalkkunaa, kullan keltaisia aprikooseja, tummia rusinoita, glögiä ja paahdettuja manteleita. Tässä se vasta hyvä tapa uusiokäyttää ylijäänyttä kalkkunaa.

Tämä ruoka itse asiassa syntyi vahingossa, ensimmäisen kerran valmistin tätä tuoreesta kanasta mutta kun kalkkunanlihaa oli jo kypsennettynä päätin käyttää samaa tapaa jo kypsennettyyn lintuun, tässä tapauksessa kalkkunaan, ja hyvällä menestyksellä. Ruoka ei sisällä mitään jauhoja eikä maitotuotteita joten se sopii myös keliaakikoille ja laktoosi-intoleranteille.

Joulun mausteita kalkkunalle

Ruoka on täynnä jouluisia mausteita ja kuivattuja hedelmiä joten se sopii hyvin tähän joulun loppuun, Loppiaiseen. Jollet valmista ruokaa uusiokäyttämällä jo kypsennettyä lintua pitää lintu ensimmäiseksi kypsentää. Helpoiten teet sen esipaistamalla esimerkiksi broilerin rinnan paistinpannulla kunnes se saa kauniin värin pintaan ja paistamalla sen uunissa melkein kypsäksi valmiiksi jonka jälkeen se viimeistellään paistinpannulla kuivattujen hedelmien, manteleiden ja mausteiden kera. Mantelit voivat olla sekä kokonaisia että karkeasti pienennettyjä, mutta myös mantelilastut käyvät. Mantelilastuja vain ei kannata paahtaa liian pitkään kuumalla pannulla, jotteivät ne pala kitkerän makuisiksi.

Glögin loput

Käytin tässä mausteena glögiä koska se mielestäni on oivallinen tapa tehdä vanhasta kalkkunasta uutta ruokaa, mutta jos pidät kanelista suosittelisin sinua käyttämään myös sitä tähän korostamaan ruoan jouluista makumaailmaa. Kaada glögitilkka vain pannulle kun kaikki raaka-aineet ovat valmiita syötäviksi, sekoita ja se on siinä. Jollei sinulla ole glögi voit käyttää tässä curryä sen sijaan. Mutta haluan vain huomauttaa että sekä curryn että glögin käyttäminen samassa ruoassa mielestäni on vähän liikaa, ne tavallaan nollaavat toistensa maut ja tulos ei välttämättä ole hyvä. Suosittelisin sinua valitsemaan joko tai. Glögin sijaan curryn kanssa tietenkin käytät vettä tai vaihtoehtoisesti kuivaa valkoviiniä.

Suolaa makeuden tasapainoksi

Tässä ruoassa on paljon sille makeutta tuovia aineksia kuten aprikoosit, rusinat, ja myös glögi joten ruokaan voi halutessaan lisätä tilkan viinietikkaa tai tuoretta sitruunamehua antamaan vähän tasapainoa sen makeudelle. Tämä tarkoittaa myös että ruokaa on suolattava hieman runsaammalla kädellä kuin normaalisti jottei siitä tule liian imelää syötäväksi.

Villiä riisiä

Punaisesta ja mustasta riisistä saa kivan pähkinäisen maun ruokaan manteleiden lisäksi. Pitää vain huomioida että sekä mustariisi että punainen riisi tarvitsevat pidemmän ajan kypsyä kuin tavallinen valkoinen riisi. Riisi paisuu noin kaksinkertaiseksi sitä keitettäessä ja jos keitettynä riisiä tarvitsee noin sata grammaa jokaista ruokailijaa kohden, tarkoitta tämä että neljälle ruokailijalle tarvitset kolme desiä riisiä. Jollei sinulla ole mustaa ja punaista villiriisiä saatavalla voit käyttää saman verran kokojyväriisiä tähän ja tavallisella valkoisella riisillä saat tietysti ruoan nopeammin pöytään, mutta sehän ei tietenkään ole sama asia kuin mustan riisin kanssa tarjoiltuna.

Hedelmäinen kalkkuna villiriisillä
300 g kalkkunaa
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
½ dl tummia rusinoita
½ dl aprikoosia
½ dl keltaisia rusinoita
½ dl manteleita
1 ½ dl mustaa riisiä
1 ½ dl punaista riisiä
suolaa
mustapippuria
½ dl glögiä
(1-2 rkl viinietikkaa)
öljyä paistamiseen

Huuhtele ja liota mustaa ja punaista riisiä tovi ennen sen keittämistä. Mittaa kattilaan kaksinkertainen määrä vettä riisiin nähden, lisää suolaa ja kiehauta se ylös. Kaada riisistä lävikössä vesi pois ja lisää riisi kiehuvaan veteen. Anna riisin kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 40–45 minuuttia. Riisin on tarkoitus imeä itseensä kaikki vesi joten sitä ei pidä tällöin valuttaa. Muista vain tarkistaa ettei riisi kiehu kuivaksi ja jää kiinni kattilanpohjaan. Kuori sipuli ja suikaloin se ohuen ohuelti tai pilko se erittäin hienoksi. Kuori ja hienonna myös valkosipuli. Leikkaa kalkkunanliha suuhun sopivan kokoisiksi suikaleiksi. Lämmitä pannu kuumaksi ja lorauta sinne tilkka öljyä, lisää pannulla mantelit ja sipuli pariksi minuutiksi. Pyörittele sipulia ja manteleita pannulla sekoittaen kunnes sipuli on saanut vähän väriä ja mantelit ovat alkaneet vähän ääntelemään vienosti paukkumista enteilevällä äänellä. Lisää pannulle valkosipuli, curry, kalkkunasuikaleet ja kuivahedelmät. Sekoita ja anna kaiken lämmetä kunnolla pannulla viitisen minuuttia. Lisää pannulle glögi, tai vesi ja anna sen kiehua melkein kuivaksi. Nestettä pitää olla vain hiven pannun pohjalle muttei se saa olla aivan kuiva. Tarkista ruoan maku ja mausta se suolalla ja vasta rouhitulla mustapippurilla oman makusi mukaan. Lisää sekaan tilkka viinietikkaa jo se sinusta sitä tarvitsee. Asettele lämpimille lautasille keko keitettyä riisiä, lisää sen viereen kalkkunaa ja lusikoi päälle hedelmiä ja kastiketta pannulta.

3. tammikuuta 2012

Gratinoitua kalkkunavuokaa


Uunissa gratinoitua intialaisittain maustettua kalkkunaa vuoassa, helppoa ja nopeaa uusiokäyttöä.

Kun lisää juustoa ruoan sekaan se ei voi kuin vain tulla paremmaksi, ja mitä enemmän juustoa sitä lisää ruokaa sitä maukkaampaa siitä tulee. No tämä ei taida olla aivan totta, liiasta juustosta aiheutuu liikaa rasvaa ruokaan, se ei pysty pitämään sisällään määräänsä enemmän joten liika rasva valuu ulos ruoasta ja näin tapahtuu usein lämmitetyn, tai uusiokäytetyn, ruoan suhteen.

Tämä on mitä valmistin tämän kerran ylijääneestä kalkkunasta, meillä se ei ole suuri vaiva, kalkkunaa ei yleensä jää yli riesaksi asti, kuin vain pari ruokaa joita siitä vuosittain sovellan, tai uusiokäytän. Viime vuonna kalkkunasta valmistettiin kastanjoilla ja kalkkunalla täytettyjä punaisia paprikoita uunissa, ja voit myös kokeilla mutta kaiken uusiokäytön lisäksi keitän siitä myös joka vuosi kalkkunalientä jota voi käyttää moneen ruokaan, kuten esimerkiksi kalkkuna risottoa tryffeliöljyllä.

Itsenäisyyspäivän perinteisen kalkkunaillallisen jälkeen vääntyi meillä appelsiinikalkkunan jäänteistä Amerikkalainen suuri hitti, Macaroni and cheese, Mac-and cheez joka suomeksi olisi juustomakaronia jota tavallaan jo aikaisemmin valmistin Bolognesespagettivuoan muodossa. Juustomakaronissa pitäisi oikeasti olla juustokastike, siis Mornaykastike joka on juustolla terästettyä Bechamelkastiketta mutta toisinaan jätän tämän kastikevaiheen pois, jotta se olisi vähän kevyempää koska juustoa on roimasti, kuten tässä juustolla kuorrutetussa kalkkunavuoassa. Jos haluat käyttää tähän Bechamelkastiketta liemen sijasta, on noin puolet tai kolmasosa lipeäkalan maitokastikkeen määrästä tarpeeksi tällä määrälle pastaa.

Hyödynsin tässä ruoassa myös kalkkunan lisukkeena olleet keitetyt vahapavut tähän ruokaan, lisäsin makua sipulilla ja valkosipulilla unohtamatta käyttää kypsytettyä, hieman maukkaampaa juustoa mutta hätätilassa myös tavallinen mieto juustokin käy. Vuoka maustetaan joko tavallisella keltaisella curryjauheella mutta voit korvata sen halutessasi joko Intialaisemmaksi Garam Masalalla tai kiinalaisemmaksi viisimausteella, ja ruoka olisi värikkäämpi jos käytät tähän vihreitä keitettyjä papuja, haricots vertsejä. Maustaessa vuokaa on otettava huomioon että kalkkunanliha on jo valmiiksi maustettu, mutta kun sen sekaan lisään sekä papuja että pastaa on maku tarkistettava.

Pasta keitetään kypsäksi samalla aikaa kuin vuoan muut ainekset ruskistetaan ja kypsennetään paistinpannulla, jonka jälkeen pasta sekoitetaan muiden ainesten kanssa, päälle ripotellaan juustoraastetta ja koko helahoito kuorrutetaan valmiiksi uunissa kunnes saanut kauniin värin pintaan. Tällä reseptillä saat vähän tavallisesta poikkeavaa hyvää arkiruokaa samalla hyödyntäen sen mitä kalkkunasta jäi yli.

Uunissa gratinoitua kalkkunavuokaa

300 g pastaa
300 g kalkkunanlihaa
150 g vihreitä papuja
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 tl curryjauhetta tai viisimaustetta
150 g juustoraastetta
½ dl kalkkunalientä
suolaa
mustaa pippuria
oliiviöljyä

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä melkein kypsäksi, vähän alle al dente. Kuori sipuli ja hienonna se, tee samoin myös valkosipulille. Paloittele kalkkunanliha ja keitetyt pavut pienemmiksi paloiksi. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja ruskista sipuli tilkassa oliiviöljyä. Lisää pannulle nyt kalkkuna ja mausteet sekä pavut ja anna niiden lämmetä ja saada väriä unohtamatta hämmentää aika ajoin. Lisää lopuksi hienonnettu valkosipuli kunnes sen tuoksu on levinnyt koko keittiöön. Valuta pastasta vesi pois välikössä mutta ota vesi talteen jollet käytä kalkkunalientä. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Kaada valutettu pasta kalkkunan sekaan ja sekoita kunnolla. Tarkista ruoan maku ja mausta se suolalla ja vasta rouhitulla mustapippurilla oman makusi mukaan. Kaada seos vuokaan ja lisää vuokaan kalkkunaliemi (tai kastike), ripottele päälle raastettu juusto ja anna vuoan saada kaunis väri pintaan uunissa 200 asteessa. Tarjoile heti uunista kuumana lämpimiltä lautasilta raikkaan vihreän salaatin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...