11. marraskuuta 2011

Viisimaustettua kanaa


Viisimaistettua kanaa ja paahdettua fenkolia. Eksoottista aromaattista uunissa paahdettua kanaa, fenkolia ja valkosipulia.

Ruoka kuuluu helppoihin vaivattomiin ruokiin ja valmistuu alta aika yksikön. Parhaiten tämä ruoka onnistuu kanan rintapaloista joissa vielä on nahka kiinni, nahkaa ei tarvitse syödä jollei sitä halua, mutta se antaa kanalle mehukkuutta, jota ei samalla tavalla saa nahattomasta kanasta uunissa paahdettuna.Myös kanan koipireidet ovat tähän hyvät.

Tähän käytin kiinalaista riisiviinietikkaa, mutta jollei sinulla ole sitä, etkä sitä löydä kaupasta voit korvata sen verjusilla, tai tavallisella omenaviinietikalla.

Viisimaustettu kana paahdetulla fenkolilla

4 kananrintaa tai koipi-reittä
öljyä

Kanan viisimaustemarinadi

1 tl viisimaustetta
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
½ dl maapähkinäöljyä

Lisukkeeksi:
tuoretta fenkolia
1 kokonainen valkosipuli
1 sipuli

Viimeistelyyn:
tuoretta korianteria
Rucolan kukkia
tuoretta rakuunaa

Sekoita marinadi ja pane kananrintafileet kulhoon maustumaan vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin, mielellään yön yli. Pese fenkoli ja paloittele se lohkoiksi, noin parin sentin paksuiksi. Jätä kanta paikalleen jotta viipaleet pysyvät koossa. Kuori sipuli ja suikaloi se ohuelti. Pane kana öljyttyyn uunivuokaan, lisää fenkoli, sipuli ja kokonaine, kuorimaton valkosipuli samaan vuokaan kanan kanssa. Paahda kana ja vihannekset kypsäksi 200 asteen lämmössä uunissa, noin 40–45 minuuttia. Muista valella vihanneksia ja kanaa pari, kolme kertaa paahtamisen aikana. Ota vuoka ulos ja leikkaa kana viipaleiksi. Irrota valkosipulin kynnet toisistaan ja sekoita ne fenkolin ja sipulin kanssa uunivuoassa. Asettele fenkolisekoitusta lämpimälle lautaselle, kanaviipaleet viereen lusikoi paistinnestettä päälle ja viimeistele annokset tuoreella rakuunalla, Rucolan kukilla ja tuoreella korianterilla. Tarjoile annokset keitetyn villiriisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...