7. marraskuuta 2011

Rikkaat ritarit kardemummalla


Päätin osallistua marraskuun ruokablogien ruokahaasteeseen, jonka emäntänä tällä kertaa toimii ruokablogi kulinaarimuruja. Marraskuun ruokahaaste on lohturuoka ja ensimmäinen ehdotukseni Janssonin kiusaus viime vuodelta hylättiin, koska en ollut huomannut että resepti on julkaistava kilpailuajan aikana. Tämä marraskuun ruokahaaste, lohturuoka sopii hyvin samaan aiheeseen jota olen jo käsitellyt sen jälkeen kun siirryimme talviaikaan viime sunnuntaina ja se saa nyt.

Parhain lohturuoka on usein jostain kaukaa lapsuudesta ja ne mielellään sisältävät paljon hiilihydraatteja ja rasvaa. Ja siinä on oikeasti perää, se on jopa tutkimuksilla todettu asia, että hiilihydraatit sisältävät enemmän tryptofaania, joka on serotoniinin esiaste. Serotoniini on mielihyvää tuottava välittäjäaine ja joka, no ei nyt paranna mielialaa, mutta voi vähentää masennusoireita ja alavireisyyttä. Tähän on hyväksi todettu Janssonin kiusaus ja perunamuusi mutta sen lisäksi köyhät ritarit ja rikkaat ritarit ovat niille hyvä vaihtoehto.

Kirjoitin jo aikaisemmin köyhistä ritareista mutta mikä on sitten köyhien ritareiden ja rikkaiden ritarien ero? Sain pienestä pitäen oppia että köyhät ritarit tehdään vanhasta leivästä ja rikkaat hienommasta ja makeasta vehnäisestä nisusta esimerkiksi pullasta, pullapitkosta tai lievästi makeasta brioche-leivästä. Tärkeintä ritareissa, olivat ne sitten köyhiä tai ei, on, ettei käytä liian tuoretta leipää. Leivän kannattaa olla päivän pari vanhaa koska ritareista ei tule yhtä hyviä, jos ne valmistetaan liian tuoreesta ja pehmeästä leivästä. Ne vaativat määrätyn napakkuuden ollakseen hyviä.

Ja jotta leivästä ei häviäisi tämä parissa päivässä saatu napakkuus, ei sitä myöskään saa liottaa liian pitkään munamaidossa. Vetiset ritarit eivät ole herkkua syödä, mutta ne ovat sen lisäksi hyvin vaikeita paistaa kauniin muotoisiksi. Ne lässähtävät kasaan pannulle ja kestävät ikuisuuden paistaa kypsiksi. Ja tässä hän oli kyse lohturuoasta ja on hyvä että lohturuoan saa nopeasti syötäväksi.

Tässä kohtaa taidan olla hyvin vanhoillinen mutta paitsi että opin sen, olen kokeillut vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen että ritarit paistetaan aina voissa. Tätä voissa paistetun makua ei voi jäljitellä, se pähkinäinen makuvivahde jonka munamaidossa liotettu pulla saa kun sen paistaa voissa. Aidossa voissa eikä missään margariinissa. Munamaito taas ei ole yhtä tärkeä kuin edellä mainitut leipä ja voi, vaikka tietysti munan maku, ja maidon laatu vaikuttaa ritareiden makuun. Jos kananmunat maistuvat hyvin kalalle, eivät ritaritkaan ole herkullisia. Suhde muna-maidossa on noin kaksi desilitraa maitoa per kananmuna ja tämä määrä riittää noin kuudesta kahdeksalle leipäviipaleelle, tietysti riippuen käytetyn leivän viipalekoosta mutta myös niiden paksuudesta. Munamaito antaa mahdollisuuden maustaa rikkaita ritareita, ja jollei pullassa jo ole kardemummaa kannattaa sitä lisätä munamaitoon. Jos sitä taas jo on pullassa, voit lisätä sitä puolet mainitusta määrästä. Kardemumman vaikutuksista voit lukea lisää tekstistäni kardemummakahvia.

Rikkaita ritareita ei kannatta valmistaa paljon etukäteen, niiden rapeus ei säily pitkään vaan rikkaat ritarit ovat parhaita suoraan pannulta syötynä. Ritarit maistuvat hyvälle vispatun kerman ja mamman mansikkahillon, ei aivan tavallisen mustikkahillon tai kuningatarhillon kanssa. Voit myös kokeilla kurpitsahilloa tai luumuhilloa mutta myös kuusenkerkkäsiirappi ja avokadojäätelö sopivat hyvin rikkaiden ritarien kera. Tällä reseptillä saat rikkaita ritareita noin neljälle tavalliselle syöjälle, mutta kokemukseni mukaan se riittää vain parille masentuneelle kovalle syöpölle.

Kardemummalla maustetut rikkaat ritarit
6-8 pullapitkoviipaletta
1 kananmuna
2 dl maitoa
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl kardemummaa

Riko kananmuna kulhoon ja lisää maito. Sekoita munan rakenne maitoon vispilällä vispaten. Lisää sekaan sokeri, suola ja jauhettu kardemumma. Sekoita munamaito kunnolla. Leikkaa pullapitko noin reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja kasta ne nopeasti munamaidossa. Lämmitä paistinpannu ja paista ritarit nokareessa voita kunnes ne ovat saaneet kauniin kullankeltaisen värin kummaltakin puolelta. Sirottele tomusokeria ritareiden päälle ja tarjoile makeat rikkaat ritarit vaniljasokerilla maustetun vispikerman ja mieleisesi hillon kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...