2. marraskuuta 2011

Vihreä hernetahna leivälle


Vihreistä herneistä valmistettu tahan maustettuna piparjuurella, vihermintulla ja mallasetikalla. Vegaanilekin sopiva leivänpäällinen.


Tässä yhdistin samalla Suomalaisen kulttuurin vihreillä herneillä piparjuuren kera Englantilaiseen, jossa herneet usein yhdistetään minttuun, ja käytinkin tässä tuoretta viherminttua. Voit myös käyttää valmista minttukastiketta, tuoreen mintun sijaan. Lisäsin tähän mallasetikkaa antamaan sitä happamuutta johon yleensä olen käyttänyt sitruunan mehua vegaaneissa leivänpäälisissä.

Tällä kertaa käytin hyväkseni esikeitettyjä papuja säilykkeenä, halusin kokeilla mille ne maistuvat ja tähän ne soveltuvat hyvin, mutta jollei sinulla ole kiire voit hyvin itse liottaa kuivatut herneet jotka sen jälkeen kypsennät keittämällä. Mutta anna kuitenkin herneiden jäähtyä ennen soseen valmistusta. Huomaa että reseptissä herneiden määrä on liotettuja ja kypsennettyjä herneitä. Kuivatuista saat samalla määrällä varmaan tuplan määrä herneitä liottamisen ja keittämisen jälkeen, jollet jopa kolminkertaista määrää. Tämä muuten on syy miksi minä en osaa keittää kuin kylpyammeellisia perinteistä vihreätä hernekeittoa kuin keltaista hernekeittoakaan, jotka aina riittävät ruokkimaan koko komppanian sekä naapurit.

Käytin tähän manteliöljyä oliiviöljyn sijaan, koska halusin että herneet maistuvat sille omalle itselleen, eivätkä oliiviöljylle. Jollet halua hernetahnasta hyvin rasvaista voit korvata osan öljystä jäähdytetyllä keitetyllä vedellä. Hernetahnaa voi käyttää dippinä samalla tavalla kuten Hummusta, ruskeata paputahnaa leivän päälle, Guacamolea, ja jollet ole vegaani voit myös kokeilla reseptiäni chili-aïolia dippinä raaoille vihanneksille. Suunnittelin tämän hernesoseen kurpitsansiemen leivälle, joten lisäsin myös hernesoseen sekaan paahdettuja kurpitsan siemeniä viimeistelyvaiheessa.

Vihreä paputahna leivänpäälle
400 g keitettyjä vihreitä herneitä
1 sipuli
1-2 dl öljyä
nippu tuoretta viherminttua
suolaa
valkopippuria
3 cm tuoretta piparjuurta
kurpitsan siemeniä
1-3 rkl mallasetikkaa

Liota herneet ja keitä ne kypsiksi. Anna herneiden jäähtyä. Huuhtele minttu huolellisesti ja anna sen kuivua puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla. Kuori sipuli ja hienonna se karkeasti. Kuori piparjuuri ja raasta se hienosti. Riivi mintunvarsista lehdet ja hienonna niitä vähän pienemmiksi. Kaada herneet, sipuli piparminttu ja piparjuuri kulhoon. Lisää sekaan ripaus pippuria, suolaa ja loraus öljyä. Soseuta tasaiseksi jollet halua sattumia ja lisää öljyä kunnes tahna on tarpeeksi paksua muttei vielä aivan juoksevaa, jotta se pysyy hyvin leivän päällä. Tarkista soseen maku ja lisää suolaa, pippuria tai etikkaa kunnes herneet maistuvat hieman kirpeiltä. Siirrä tahna tarjoilukulhoon ja peitä se tiivisti muovilla. Anna tahnan tekeytyä vähintään tunnin ajan jotta maut ehtivät tekeytyä ja päästä kunnolla kukkaan. Viimeistele hernetahna valuttamalla ohut vana öljyä sen päälle ja ripottele paahdettuja kurpitsansiemeniä koristeeksi ja ripaus sormisuolaa mausteeksi. Tarjoile tahnaa leivänpäällisenä uunituoreen kurpitsansiemenleivän päällä.

2 kommenttia:

  1. Olen joskus itsekin tehnyt tämäntapaista hernetahnaa leivänpäälliseksi, mutta toi minttu oli hyvä idea joka pitää panna mieleen ensikerraksi.

    VastaaPoista
  2. hei anonyymi, ja kiitos kommentistasi. on kiva kun voin olla avuksi ruokainspiraation suhteen ja tuore viherminttu sopii hyvin vihreiden herneiden kanssa, se on klassinen englantilainen yhdistelmä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...