25. marraskuuta 2011

Porkkanapikkelssi


Porkkanapikkelssiä, tällä kertaa pienen pieniä mausteisia erivärisiä porkkanoita mausteliemessä.

Olen monta kertaa miettinyt missä kohtaa laiskuuteni loppuu ja nyt tiedän sen. Vietin tässä taannoin suurimman osan lauantaipäivästä raaputtaen porkkanoita, kauniin vaalean keltaisia ja valkoisia pienen pieniä porkkanoita. Tiedäthän napostelu porkkanat? No ne ovat näihin verrattuna isoja, raaputtamistani porkkanoista oli vain harvat lyijykynän paksuisia, useimmat olivat vieläkin ohuempia ja kolmisen senttiä pitkiä ja huomasin että tässä kohtaa laiskuuteni kohtaa hulluuden ja menee överiksi, vai onko hulluus minulla sisua ja periksi antamattomuutta koska raaputtelin koko päivän maailman pienimpiä porkkanoita. Kokeilin myös perunakintaita raaputtelun veitsellä raaputtelin lomassa mutta miksi ihmeessä sitten raaputtelin porkkanoita, ja näin pieniä?

Ensinnäkin käytin valkoisia, keltaisia, violetteja ja satunnaisia tavallisia oransseja porkkanoita joita oli maassa tänä vuonna tullut viljeltyä ja jotka mielestäni olivat liian pieniä muulla tavoin syötäväksi. Toiseksi, pienet porkkanat ovat paremman makuisia kuin isommat, samoin kuten punajuuretkin ja halusin hillottuja porkkanoita. Olen käyttänyt tätä samaa reseptiä monesti aikaisemminkin, mutta edellisillä kerroilla minulla on ollut tavallisia isoja oransseja porkkanoita jotka olen leikannut lanteiksi. Alkuperäinen reseptini onkin nimeltään juuri pickled pennies, ja ne leikataan jotta ne saisi maustettua hyvin ja nopeasti. Tällä kertaa sain vain pari laipurkkia täyteen porkkanapikkelssiä, mutta ne ovatkin herkkua vailla vertaansa, pienempiä kuin corhichons’it, hillosipulit tai oliivit ja ne olivat, tai ovat, oikeasti vaivansa arvoisia pikkuherkkuja. Resepti on kilolle porkkanoita mutta itse tein tästä paljon, paljon pienemmän erän tänä vuonna koska halusin hyödyntää myös kaikista pienimmät kauniit ja epätavalliset keltaiset ja valkoiset porkkanat.

Olen tässä reseptissä vuodesta toiseen käyttänyt joko chiliä tai sinapin siemeniä, yksi kokonainen tai puolikas vihreä chili tai 1 tl sinapin siemeniä mutta inkivääri on ehdotonta, koska se vain sopii niin hyvin porkkanoiden kanssa yhteen ja myös kaneli että tähtianis korostava porkkanoiden omaa makeutta ja makua. Porkkanapikkelssiä voi käyttää siinä missä muitakin pikkelssejä, lisukkeen lihalle tai linnulle, mutta ne maistuvat erityisen hyvälle peurapateen lisukkeena Cornichons maustekurkkujen tai hillotun sipulin tapaan. Porkkanapikkelssi on myös kiva itsevalmistettu ruokalahja hyvälle ystävälle joko joululahjaksi tai tuliaisena kauniissa lasipurkissa, ja kaupasta saa porkkanoita, vaikkei ihan näin pieniä, jollei sinulla ole omia itse viljeltyjä porkkanoita.

Värikös miniporkkanapikkelssi
1 kg porkkanoita
vettä
suolaa

Mausteliemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
3 dl vettä
4 dl sokeria
1 rkl suolaa
1 muskotinkukka
1 ti valkopippuria
3 cm tuoretta inkivääriä
10 kokonaista neilikkaa
1 kanelitanko
1 tähtianis
1 tl sinapin siemeniä tai ½-1 tuoretta vihreää chiliä

Raaputa porkkanoista niiden kuoret, jos ne ovat isoja talviporkkanoita voit kuoria ne. Isot porkkanat leikataan puolen sentin paksuisiksi lanteiksi, pienet porkkanat voit jättää kokonaisiksi. Kiehauta liemi ja anna sen jäähtyä. Keitä porkkanat melkein kypsiksi suolavedessä. Kaada porkkanat lävikköön ja anna veden valua niistä samalla kun ne jäähtyvät. Jäähdytä porkkanat kylmässä vedessä jotta niiden väri säilyy ja kypsyminen loppuu nopeasti. Lado porkkanat huolella puhdistettuihin lasipurkkeihin ja kaada kylmä mausteliemi päälle. Sulje purkit tiiviisti ja säilytä viileässä pari kolme päivää. Kaada tämän jälkeen liemi pois porkkanoista ja kattilaan ja kiehauta se ylös uudestaan. Kuori liemestä vaahto pois ja anna sen jäähtyä kokonaan ennen kuin kaadat sen takaisin porkkanoiden päälle. Sulje lasipurkkien kannet tiivisti ja säilytä ne viileässä. Porkkanat ovat valmiita syötäväksi kolmen viikon maustumisen jälkeen ja säilyvät avaamattomina ensi vuoden satokauteen, jos niitä yhtään jää yli.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...