Kylmä mansikka Gazpacho, makea ja viileä mansikkakeitto kesän
helteisiin jossa mansikoiden maku on jalostettu makealla Marsalalla. Ihana ja
raikas jälkiruoka jonka myös avuttomampi kokki saa aikaiseksi kunhan vain
raaka-aineet ovat tuoreita ja ensiluokkaisia.
Kylmä mansikkasosekeitto ei jälkiruokana kuulosta hääville,
mutta kun sitä kutsuu Gazpachoksi kaikki muuttuu se kuulostaa jo jännittävämmälle.
Gazpacho on espanjasta kotoisin oleva perinteinen kylmä tomaattikeitto, ja voit
kokeilla sitä keltaisessa versiossa seuraamalla reseptiäni keltainen Gazpacho. Ja
kun nyt puhutaan espanjalaisista ruoasta voit myös kokeilla reseptiäni
mansikkasangria joka myös sopii hyvin kesään.
Tuoreet mansikat |
Ruoan juju on se että mansikat soseutetaan ja jäähdytetään,
ja viime tipassa keiton sekaan lorautetaan viiniä joten se ei sovellu lapsille
eikä niille jotka jostain syystä eivät voi, tai halua käyttää alkoholia. Keitto
tarvitsee vain kylmiä huuhdeltuja mansikoita ja sen mausteet. Keiton voi myös
soseuttaa etukäteen ja jäähdyttää vasta sen jälkeen, mutta keiton tuoreus on
tässä valttia, joten suosittelen että soseutat keiton jäähdytetyistä
mansikoista.
Voit myös valmistaa tätä kylmää mansikkagazpachoa talvella
käyttämällä valmiiksi soseutettuja mansikoita kuten esimerkiksi marjatilantuorehilloa, tai soseuttaa sulaneita pakastemarjoja vaikka tämä kylmä mansikkakeitto
on parhaimmillaan kesähelteillä, joita ei tänä vuonna ole pahemmin, ainakaan
vielä toistaiseksi, ollut.
Tähän mansikkagazpachoon käytin makeaa sherryä, joka antaa keitolle kivan paahteisen ja pähkinäisen maun rusinoiden makeuden lisäksi. Mutta voit myös halutessasi käyttää joko italialaista
makeaa jälkiruokaviiniä Marsalaa, tai tavallista makeaa viiniä jollet sitten
halua juhlistaa tilaisuutta käyttämällä tähän kylmään mansikkakeittoon makeaa
kuohuviiniä, esimerkiksi espanjalaista Cavaa, jota voit myös tarjoilla keiton ohessa.
Kylmä mansikkakeitto |
Sokerin määrän perustuu siihen miten makeita mansikoita
sinulla on, ja miten makean tuloksen haluat mutta voit myös hyvin makeuttaan tämän
Mansikkagazpachon tuoreella Stevialla ja jollei sinulla ole tuoretta Stevia,
voit käyttää tähän keittoon Steviajauhetta oman makusi mukaan. Stevian makeuden
saa parhaiten uutettua alkoholiin. Huuhtele tuore Stevia ja anna sen kuivua
kokonaan. Hienonna Stevianlehdet ja varret ja anna niiden tekeytyä vuorokauden maustamattomassa
vodkassa tiiviissä huolellisesti puhdistetussa lasipurkissa huoneenlämmössä.
Tähän
steviauutteeseen pätevät samat säännöt kuin snapsin tai liköörin valmistukseen,
josta voit lukea lisää reseptistäni Limoncello jossa olen asiaan syventynyt. Steviauutetta
ei kannata uuttaa kuin korkeintaan vuorokauden, tämän jälkeen Steviasta irtoaa
liikaa karvasaineita ja haluat varmaan vain Stevian makeuden uutteeseen muttet
sen karvautta. Siivilöi vihreä Steviauute kahvifiltterin läpi ja keitä tämän
jälkeen Steviauutetta kokoon miedolla lämmöllä kattilassa jossa tilkka vettä
lisättynä uutteen lisäksi, jollet halua Steviauutteen sisältävän alkoholia. Hauduta
uutetta kunnes kaikki alkoholi on haihtunut ja Steviauute tiivistynyt. Kaada
makeutusaine huolellisesti puhdistettuun tummaan lasipulloon. Säilytä Steviauute
jääkaapin kylmässä tiivisti korkilla suljettuna, jossa se säilyy jopa kolme
kuukautta. Tällä reseptillä saat herkullista mansikkagazpachoa tuttuun tapaan neljälle
ruokailijalle, pienempinä annoksina siitä riittää jopa kuudelle hengelle.
Mansikkagazpacho
1 l tuoreita Mansikoita
½ dl sherryä (tai kuohuviiniä)
6 oksaa tuoretta minttua
3-6 rkl tomusokeria (tai Steviauutetta oman maun mukaan)
viimeistelyyn:
mansikoita
mintun lehtiä
Huuhtele mansikat mullasta ja anna niiden kuivahtaa jääkaapissa
jotta ne samalla jäähtyy. Huuhtele myös mintunoksat ja anna niiden kuivua
puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Ota sivuun iso kourallinen mansikoita ja säästä ne
keiton viimeistelyyn. Riivi mintun oksista lehdet ja hienonna ne. Lisää
mansikat ja hienonnettu minttu astiaan ja soseuta ne. Lisää mansikoiden sekaan
jäähdytetty sherry ja tarkista keiton maku. Lisää keittoon makeutusainetta oman
makusi mukaan, oli se sitten tomusokeria tai Steviauutetta. Leikkaa
viimeistelyyn säästetyt mansikat pienemmiksi ja asettele ne keiton päälle.
Viimeistelen tuoreella Stevialla jos sitä käytit, tai tuoreilla mintun
lehdillä. Tarjoile keitto heti jotta se säilyy jäähdytettynä.