30. joulukuuta 2013

Joulun makuiset vuokaleivokset




Tämä on tämän vuoden viimeinen kirjoitus ennen Uutta Vuottajoten toivotan kaikille blogin lukijoille ruokaisaa ja Onnellista Uutta vuotta 2014! 

Samalla tämä on resepti jolla osallistun Myllärin Luomuleivontakilpailuun jonka edistymistä voit seurata Myllärin Luomun Facebook-sivuilta. 

Maut ovat jouluisimmat mahdolliset, ja aiheena nyt joulukuussa oli tietenkin jouluiset maut ja olen tämän leivontakilpailun suhteen ollut aika viime tingassa ulkona joka kerta kuten taas nyt. Tämän syksyä blogiin kirjoittaminen on työkiireitten takia kärsinyt, asia josta olen hyvin pahoillani. mutta ensi vuoden puolella toivon että saan kirittyä oman kirjoitustahtini taas kiinni. 

Ei ole ollut tarkoitus laiminlyödä blogiani, en vain ole ehtinyt kirjoittaa vaikka olenkin miettinyt aiheita ja tapani mukaan valokuvannut kaiken mitä olen syönyt ja kokannut. Siksi resepti sopii hyvin syksyn teemaan, ajanpuutteeseen kuin oikaistaan jouluisten makujan kanssa käyttäen valmista glögiä. Jos halut itse valmistaa glögiä voit tehdn sen seuraamalla reseptiäni joulun punaiset glögit jossa on kivasti makua joka välittyy myös näihin vuokaleivoksiin.

Vuokaleivokset jäähtymässä ennen kuorrutusta
Resepti on jo moneen kertaan hyväksi todettu resepti jolla voi leipoa joko isoja muhkeita Amerikan muffinsseja tai pienempiä vuokaleivoksia tai kuppikakkuja joiksi niitä myös sanotaan. Tässä reseptissä saat helpolla tavalla hyödyntäen jo valmiita ja oikaisemalla joulumakuja glögistä saat nopeasti ja vaivattomasti leivottua jouluiset vuokaleivokset.  Löysin vielä kaupasta suloisia jouluisia muffinssivuokia joissa on tonttuja ja kuusia joihin nämä vuokaleivokset tein. Kuorrutin tietenkin ne myös jouluiselle kuorrutuksella jossa on glögiä pohjana ja joka korostaa kuppikakkujen jouluisia makuja. Tällä reseptillä saat joko kaksitoista isoa Amerikan muffinssia tai parisen kymmentä kuorrutettua kuppikakkua.
 

Joulumuffinssit tai vuokaleivokset

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 ½ dl jauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl glögiä
1 dl rusinoita

Vuokaleivosten glögikuorrutus

50 g voita
250 g tomusokeria
125 g Philadelphiajuustoa
2-3 rkl glögiä

Muffinssit ja vuokaleivokset

Leivät muffinssivuokaan paperiset vuoat jos leivot muffinsseja, jos leivot kuppikakkuja levitä uunipellille parisen kymmentä tavallista paperista muffinssivuokaan. Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon huoneen lämpöiset munat yksitellen ja hyvin vatkaten. Lisää ruokalusikallinen jauhoja jo munat alkavat juoksettua. Sekoita keskenään loput jauhot, rusinat, leivinjauhe ja vaniljasokeria ja lisää ne taikinaan hyvin sekoittaen. Älä vaivaa taikinaa liikaa. Lisää glögi taikinaan ja sekoita. Täytä paperivuoat noin kaksi kolmasosaa jotta niillä on tilaa nousta. Vuokaleivoksiin vuoat voi täyttää reiluun puoleenväliin. Paista isoja muffinsseja 225 asteen uuninlämmössä keskitasolla 15–20 minuuttia, pieniä noin 12–15 minuuttia vähän riippuen uunista. Tarkista muffinssien kypsyys ja anna niiden jäähtyä hiukan ennen tarjoamista. Jos valmistat vuokaleivoksia, anna niiden jäähtyä kokonaan ennen niiden kuorruttamista.

Jouluinen glögikuorrutus

Ota voi ja Philadelphiajuusto ulos jääkaapista ja anna niiden temperoitua huoneenlämpöön. Pane pehmennyt voi ja juusto kulhoon, lisää glögi ja tomusokeri ja sekoita kaikki keskenään huolellisesti. Lisää tomusokeria jos kuorrute on liian löysää. Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja pursota kuorrutetta vuokaleivoksien päälle aloittamalla sen reunoilta ja edeten kuorrutteen pursottamista vuokaleivoksen keskelle johon jätät sen pystyyn. Viimeistele vuokaleivokset joulun kimaltavilla pienillä kuulilla oman makusi mukaan ja tarjoile ne kahvin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...