2. joulukuuta 2011

Joulupöydän perinteiset herkkuruoat


Kaikki perinteiset jouluruoat, jouluherkut ja joulun odotuksen ajan herkut koottuna samassa paikassa. Tämän sivun lisäksi löytyy joulunherkut sivulta lisää joulun aikaan sopivia ruokia.

Olen laiska, ja maltan harvoin etsiä monesta paikasta hyviä reseptejä ajattelin edesauttaa joulun tuloa ja koota tähän mitä herkkuja kuuluu jouluun. Aloitan kokoamalla tänne jo viime vuoden joulukuussa jo julkaisemista herkuista ja jatkan lisäämällä myös ne ruoat jotka tänä vuonnakin julkaisen. Jouluhan ei koskaan voi olla täydellinen, sinne löytyy aina jotain lisää herkkuja. Nyt melkein toisena adventtina no jo viimeistään myös aika tarkistaa joulunajan pöytävaatteet, servietit ja panna käyttökuntoon vaikka tässä vielä ennen sitä juhlitaan itsenäisyyspäivääkin.

Aloitan joulun odotuksesta glögeineen ja makeiden herkkujen suhteen ja suunnistaa joulupöydän pariin alkaen kylmästä kalasta joiden reseptien sekaan piiloutuu parikin maukasta väkevää snapsia ja jatkan sillin ja sen lisukkeiden jälkeen joillakin kylmillä leikkeillä. Tämän jälkeen Joulukinkkua ja sen vaihtoehtoja perinteiset käyn läpi lämpimät liharuoat unohtamatta juomia tai makeita herkkupaloja jälkiruoaksi mutta täältä löytyy myös vegaaneille sopivat jouluherkut omalta sivultaan.

Punaista glögiä nopeitten ja vaivattomien mantelipiparkakkukierteiden, perinteisten vanhan ajan piparkakkujen kera tai valkoista glögiä helposti leivottavien piparkakkujen kera. Ja jouluun kuuluu tietysti myös perinteiset joulutortut, oli ne sitten uudella tavalla kanelilla maustettuina tai ei.

Jollet pidä glögistä kannattaa sinun kokeilla Eggnogia sen sijaan. Lusianpäivänä tietysti sahramilla maustettuja pullia, ja vähän epätavallisempana vaihtoehtona jouluun Stiltonilla ja kuivatuilla hedelmillä täytetyt piparkakkukierteet tai mausteiset kurpitsamuffinssit.

Itse jouluksi jo vuosikymmeniä kehittelemääni hedelmäkakkua ja tämän vuoden uutuutena joulun mausteista punajuurikakkua.

Lohen graavaat helposti kotona itse, mustanseljan kukalla graavattua lohta, ja samalla saat sille sopivan snapsin, korianterilla graavattua lohta tai kuusenkerkällä graavattua lohta johon sinun kannattaa muistaa valmistaa snapsi ensi keväänä.

Graavilohen kanssa kylmää rosollia jonka valmistat itse säilötyistä punajuurista kalan lisukkeena hovimestarikastikkeen lisäksi. Rosollista ja graavikalasta voit valmistaa lohirosollicocktaileja jos niitä jää joulun jälkeen yli ja perinteisen rosollin sijaan voit etukäteen valmistaa rosollihyytelöä, joka annosvuoissa tai isossa astiassa.

Myös haukipatee sopii hyvin joulupöytään, sekä lämpimänä että kylmänä. Lasimestarinsilli ja sinappisilli ovat klassikkoja joulupöydässä unohtamatta mamman sillikaveria, siis sillikaviaaria mutta myös etikkasilakat sopivat hyvin kalojen sekaan jouluna unohtamatta herkullista matjessilli piirasta ja kalasta kun on puhe ei saa unohtaa joulun perinneruokiin kuuluvaa lipeäkalaa.

Pikkupurtavaksi leipien päälle sopii herkullinen lohitahna mutta sitä voi myös tarjoilla muiden kalaruokien ohessa. Hyvä lisä joulupöytään on myös joko lohesta, kirjolohesta tai nieriästä valmistettu mousse jonka voit valmistaa joko annosvuoissa alkuruoaksi tai isossa muotissa seisovään pöytään.


Kylmänä liharuokana sopii riimihärkää sinappikastikkeella, aivan uskomattoman murea Tjälknöl ja peurapatee portviinihyytelöllä. Joulukinkun voit valmistaa ruiskuoressa tai keittää mausteisen joulukinkun ja jollet pidä joulukinkusta voit kokeilla norjalaisten jouluherkkua, Juleribbeä.

Tämän kanssa lämpimät laatikot, perinteinen oranssi porkkanalaatikko, keltainen porkkanalaatikko ja lanttulaatikko. Kotona valmistettua mietoa raaka-makkaraa joka on ihanaa haudutettuna lämpimänä liharuokana kotona valmisteun sinapin kanssa sekä Karjalanpaistia perinteisenä vaihtoehtona joulukinkulle ja hämeessä maksalaatikko kuuluu joulupöydän herkkuihin. Myös kinkun herkullinen liemi sen ruiskuoren kanssa kannattaa ottaa mukaan herkutteluun.

Ja sille joka mielummin valmistaa kalkkunaa kinkun sijaan jouluna, löytyy parikin tekstiä kalkkunasta, Itsenäisyyspäivän kalkkunillallinen ja kalkkuna illallisen valmistelut ja tänä vuonna uutuutena appelsiinillä maustettua kalkkunaa jossa kalkkunantäyte on valmistettu omassa vuoassaan kalkkunan vieressä uunissa.

Joulupöytään kuuluvat perinteisesti myös Karjalanpiirakat, Mammanlimppu ja sen päälle muskotinkukalla maustettua Potkäsiä, tai tavallista Potkäsiä. Potkäs, siis ruukkujuusto on myös oivallinen tapa hyödyntää juustoja kun niistä jää paloja yli.

Ruukkujuuston nautit tietysti mamman joululimpun päällä. Juustoista puheen ollen myös juustotarjotin kuuluu osana joulun herkkuja.

Jälkiruoaksi tai aamiaiseksi perinteistä riisipuuroa ja rusinakeittoa tai Ruotsalaisten suosimaa Ris à la Maltaa, Glögiparfaitia glögisiirapilla, Limoncello likööriä tai kuusenkerkkälikööriä kahvin kanssa unohtamatta joulun ihanan suloisia suklaaherkkuja, Macha-tee tryffeleitä tai itse valmistettuja hedelmämarmeladeja.

Joulun jälkeiseen herkutteluun kannattaa hyödyntää jolusta ylijääneitä herkkuja, kokeile esimerkiksi piparkakkuaamiaista, lohi ja rosollicocktailia, vihreätä hernekeittoa tai keltaista hernekeittoa joulukinkusta tai pyttipannua. Kalkkunasta vuorostaan valmistuu kalkkunalla täytetyt paprikat, kalkkuna ja kastanjapihvit. Lisää ruokia joissa on uusiokäytetty joulun aikaisia ruoantähteitä löydät klikkaamalla tunnisteista sanaa "uusiokäyttö" ja lisää joulun aikaan sopivia ruokia, juomineen löydät sivulta joulunherkut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...