13. joulukuuta 2011

Mausteiset vanhan ajan joulupiparkakut


Ihania tummia ja mausteisia piparkakkuja joissa sitruunaa, muskotinkukka, tähtianista, mustaa pippuria ja maustepippuria perinteisen inkiväärin, kanelin ja kardemumman lisäksi.

Tänänn on Pyhän Lucian päivä ja meillä perinteisesti tänään leivotaan aian sahramilla maustettuja joulupullia mutta koska se resepti on jo täällä valitsinkin tämän päivän reseptiksi maustiesset piparkakut. Se on vanhan ajan piparkakkutaikinan resepti, ajalta jolloin niihin ei ollut mitään lisäaineita, joten käytä vain ja ainoastaan aitoa siirappia, meijerivoita ja kermaa. Sekä laktoosittomat että Hyla tuotteetkin käyvät kunhan niissä vain ei ole mitään lisättyjä sakeuttamisaineita tms.

Piparkakuissa kuuluu aina olla vähintään kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja kardemummaa ja olen vuosien mittaan hienosäädellyt tätä taikinaa lisäten siihen hieman mausteita joten voit leipoa pipareita joko perinteisen alkuperäisen reseptin tai tämän minun oman, hieman maustetumman version mukaan. Taikinan mausteet kannatta aina jauhaa morttelissa juuri silloin kuin niitä käyttää, kokonaisina mausteet säilyvät kauemmin käyttökelpoisina kaapissa. Tähtianikset voit joko jauhaa muiden mausteiden mukana, tai poistaa ne kokonaisina ennen jauhojen lisäämistä. Pipareihin saa kivan säväyksen kun lisää sen taikinaan raastetun sitruunan kuorta, tai voit kokeilla vaahterasiirappia taikinaan, kummastakin saa kivan yllättävän makuvivahteen. Käytin tähän tavallisen vaalean siirapin sijaan tummaa, joten pipareista tulee tummempia kuin perinteisistä vanhan ajan piparkakuista joka on hyvää huomioida niitä paistaessa. Kuorrutuksen suhteen sinun kannattaa katsoa reseptiäni vanhan ajan piparkakut.

Piparkakkutaikinan voi onneksi valmistaa paljon ennen kuin ne on tarkoitus leipoa, taikina säilyy kuukausikaupalla pakastettuna. Taikinaa voi sen lisäksi säilyttää viikon jääkaapissa, mutta suosittelen käytännönsyistä sen pakastamista sopivissa leipomisosioissa jotka tarpeen tullen on helppo ottaa esiin jääkaappiin sulamaan. Sulata aina tämä piparkakkutaikina jääkaapissa vuorokauden ajan ennen leipomista. Kokemukseni mukaan taikina kuitenkaan ei saa olla huoneenlämpöistä sitä leivottaessa, sen pitää olla kylmää jotta sen saa helposti leivottua, joten säilytä se jääkaapissa ja ota siitä esiin sopivan kokoisissa osissa. Olen oppinut ettei pipareita koskaan saa panna lämpimälle uunipellille odottamaan uuniin menoa, vaan ne pitää koota valmiiksi leivinpaperille tarjottimelle tai pöydälle odottamaan ennen niiden siirtoa uunikuumalle pellille.Tällä reseptillä saat ne samat noi sata piparkakkua, tietysti vähän riippuen miten isoja pipareita leivot.

Mausteiset vanhan ajan joulupiparkakut

200 g voita
2 ½ dl sokeria
1 dl kermaa
1 dl tummaa siirappia
7 dl vehnäjauhoja
50 g grahamjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl inkivääriä
½ tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua muskotinkukkaa
3 kpl tähtianista
2-3 tl kardemummaa
½ tl mustaa pippuria
½ tl maustepippuria
½ sitruunan raastettu kuori

Kiehauta siirappi ja mausteet jauhettuna ja kokonaiset tähtianikset jollet jauha niitä ja muut mausteet jauhettuna paksupohjaisessa kattilassa. Siivilöi pois tähtianis jos käytit kokonaisia, ja anna seoksen jäähtyä. Hiero voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää voi-sokerivaahtoon jäähtynyt siirappiseos, kerma ja jauhoit joihin sooda on sekoitettu. Sekoita taikina huolellisesti. Pakkaa taikina muovipussiin tai purkkiin ilmatiiviisti ja jätä se huoneenlämpöön maustumaan yön yli. Tämän jälkeen taikinan pitää antaa jäähtyä joko yön yli, tai 4-6 tuntiin jääkaapissa ennen sen leipomista ja ota pala taikinaa ulos jääkaapista vasta juuri ennen sen leipomista. Kauli taikina ohueksi levyksi jauhotetulla leivinpöydällä aina pieni pala kerrallaan, tällöin kauliminen on helpompaa. Ota muotilla piparikuvioita ja laita kuviot leivinpaperille. Kuumenna pelti uunissa ja vedä täysi leivinpaperi pipareineen kuumalle pellille. Paista 200 asteisessa keskitasolla uunissa 4-6 minuuttia. Vahdi, etteivät piparit pääse palamaan ja muista että mitä pienemmät piparkakut sitä nopeammin ne paistuvat. Samalle pellille ei pidä panna erikokoisia piparkakkuja, pahimmassa tapauksessa isot jäävät raaoiksi ja pienet palavat ja terävät kulmat ja ohuet kuviot palavat helpoiten uunissa. Irrota piparit paistinlastalla voipaperista heti niiden uunista tultua mutta anna niiden hieman jäähtyä paikallaan pellillä ennen ritilälle siirtämistä jossa annat niiden jäähtyä jotta niistä tulee rapeita. Säilytä ne tiiviissä purkissa jotta ne pysyisivät rapeina ja tarjoile niitä joulun vaalean glögin tai punaisen glögin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...