29. toukokuuta 2010

Hovimestarikastike


Hovimestarikastike,
se aito hovimestarikastike. Läpikuultavaa herkullista  sinappista tillikastiketta graavikalan kumppaniksi.

Hovimestari kastike on naapurimaassamme Ruotsissa klassinen kumppani äyriäisille ja graavatulle lohelle. Sen hapanimelä maku sopii oivallisesti myös savulohen kanssa. Olen muokannut alunperäistä reseptiä vuosien saatossa ja käytän siinä alkuperäisestä eroen Skånelaista sinappia, "Skånsk senap". Tätä sinappia en ole löytänyt Suomesta joten sitä kannattaa ostaa mukaan kun käy Ruotsissa tai sitten ostaa Ikeasta. Ikean herkkulajitelmasta löytyy Grov senap nimistä sinappia joka periaatteessa on samaa. Skånelaisessa sinapissa on käytetty enemmän mustia sinapin siemeniä, "tavallisessa" sinapissa on yleensä vain keltaisia sinapin siemeniä ja tätä sinappia ei myöskään ole jauhettu yhtä hienoksi vaan siihen on jätetty "sattumia", siitä nimi "grov". Öljyn suhteen hovimestarikastikeeseen kannattaa suosia neutraalin makuista öljyä kuten rypsi- tai auringonkukkaöljyä, esimerkiksi oliiviöljy ei sovi tähän ollenkaan. Kokeile myös reseptiäni vihreä hovimestarinkastike jonka keksi vahingossa. Tällä reseptillä tulee riittävästi hovimestarinkastiketta neljästä kuudelle ruokailijalle kalan tai äyriäisten kanssa syötäväksi.

Hovimestarikastike
 2 rkl Skånsk senap
2 rkl Dijonsinappia
1 rkl sokeria
1 veitsenterällinen suolaa
½ veitsenterää valkopippuria
1 dl silputtua tilliä
1 rkl viinietikkaa
1 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki ainekset sinapin kanssa kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella. Kastikkeesta pitää tulla paksua ja kiiltävää. Vaihtoehtoisesti jollei sinulla ole sauvasekoitinta; kaikki muut ainekset paitsi öljy kulhoon ja sekaisin vispilällä. Öljyä lisätään aluksi varovasti tippa kerrallaan ja lopulta ohuena norona sinapin sekaan koko ajan kastiketta sekoittaen. Tarjoile kastiketta kuusenkerkillä graavatun lohen, korianterilla gravatun lohen, seljankukilla graavatun lohen, savulohen tai äyriäisten kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tiedoksi vain, että skånsk senap -tyyppistä sinappia myyty jo blogitekstissä mainittua päivämäärää ennen ainakin Citymarketeissa nimellä Turun Maalaissinappi. Ei sillä ole mitään tekemistä Turun sinapin kanssa, vaan se on mielestäni sama tuote, kuin vanha Slotts Skånsk senap. Tosin maku on kärsinyt valmistuksen siirryttyä Puolaan.

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi ja kiitos kommenstistasi! Ja kiitos paljon tiedosta, hyvää tietää että sitä saa Citaristakin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...