30. toukokuuta 2010

Grillattua parsaa ja sitruunavoita


Grillattua vihreää tuoretta parsaa sitruunavoilla. Vaivatonta grillaruokaa vihanneksista kesän grillikaudelle.

Parsaa saa sekä valkoisena ja vihreänä. Kyse on samasta kasvista, vain viljelytapa erottaa ne toisistaan. Valkoinen parsa on kasvatettu ”maan alla”, siis saamatta auringonvaloa, kun taas vihreä parsa on kasvanut ”maanpinnan yläpuolella” ja siksi saanut kauniin lehtivihreän värinsä.
Parsa ei voi hyvin pitkästä säilytyksestä ja se on nyt keväällä ja alkukesästä parhaimmillaan joten sitä kannattaa hyödyntää juuri nyt. Yleisesti parsa ensin kuoritan jonka jälkeen se keitetään mutta sen voi yhtä hyvin grillata kuorineen kaikkineen kun vain huuhtele ne ensin kunnolla ja poistaa tyvestä kovan, puumaisen osan. Grillattu parsa on hyvä joko alkuruokana esimerkiksi sitruunavoin tai Bearnaisekastikkeen kera tai muun ruoan lisukkeena tai osana bufettia kevään ja kesän juhlatilaisuuksissa.

Maustevoita on helppo tehdä itse ja se säilyy kuukausia pakkasessa. Tee siksi isompi satsi niin maustevoita on jo valmiina seuraavaan kertaan tai jos vieraat yllättävät. Valkosipulia rakastavat voivat lisätä voihin häivähdyksen valkosipulista raastamalla yhden valkosipulin kynnen voin sekaan. Tällä reseptillä saat jokoa alkuruokaa tai lisuketta neljälle hengelle.

Grillattua parsaa:
1 nippu vihreää parsaa
suolaa
mustaa pippuria

Sitruunavoi:
100 g voita
1 sitruuna
valkopippuria
rakuunaa
Pane grilli lämpiämään ja anna sytytysnesteen palaa loppuun ja hiilloksen tekeytyä. Huuhtele parsa huolellisesti ja leikkaa sen tyvestä puinen kova osa pois. Grillaa 4-5 minuuttia jos parsat ovat ohuita ja parisen minuuttia lisää jos ne ovat paksumpia, ja mausta vasta grillaamisen jälkeen suolalla ja pippurilla. Tarjoile parsa välittömästi sen grillaamisen jälkeen.
Ota voi pehmenemään huoneen lämpöön, mutta varo kesä-helteellä ettei se sula aivan kokonaan. Pese sitruunankuori hyvin, kuivaa se ja raasta sitä hienosti. Sekoita kuori huoneenlämpöisen voin kanssa ja lisää noin teelusikallinen sitruunan mehua ja hieman rakuunaa. Mausta pippurilla ja pane voi vähintään tunniksi jääkaappiin kovettumaan. Tarjoile sitruuna-voi grillatun parsan kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...