11. kesäkuuta 2011

Aito lasimestarinsilli


Suolaista lasimestarinsilliä perinteisessä mausteliemessä. Aitoa lasimestarin sillia jonka vasta maasta nostettuja tillin kanssa keitettyjä uusia perunoita, tämä on osa kesän ihania nautintoja mutta se sopii yhtä hyvin joulupöytään.

Olen erittäin mieltynyt silliin, ja keräilen erityisesti sillireseptejä joita minulla on lukuisia hyväksi todettuja. Silli kuuluu uuden perunan kera kesään, ja se on herkkua jota nautimme joka Juhannuksena jossain muodossa. Silliä on helppo valmistaa viikkokin etukäteen, silli vaatii kaksi vuorokautta aikaa maustua rauhassa jääkaapissa, mutta silliä voi valmistaa montaa eri sorttia juhannukseksi, tai kesän muihin juhliin. Valmistin tässä 1990-luvun loppupuolella sillijuhlat johon olin valmistanut 23 eri silliä, kaikki maustettu ja höystettynä eritavoilla.

Kokeile vaikkapa Etikkasilakoita tai Sinappisilliä keitettyjen uusien perunoiden kanssa. Myös matjes-sillipiiras, graavilohi ja kylmä kokonaisen keitetty kirjolohi sopii hyvin kesällä kylmäksi syötäväksi. Olen kuullut monen monta kauhutarinaa väärin valmistetusta sillistä, että tähän lasimestarinsilliin jopa voisi kuolla jos siinä erehtyy reseptissä. Näin ei kuitenkaan ole, vain jolleivät raaka-aineet, ruoanvalmistuksessa käytetyt välineet ja kädet ole puhtaita voi sattua kummallisia, katso vaikka hometta joka kukkii hyytelöpurkissa. Siinä tapauksessa vika ei ollut lasinpuhdistamisessa, vaan itse raaka-aineessa koska tiskaan lasipurkkini ensin käsin, jonka jälkeen tiskaan ne koneessa sekä keitän ne vielä kun varmuudenvuoksi ennen niiden käyttöä säilömiseen.

Silli on terveellistä ruokaa, siitä saa mm omega-3 öljyä ja jo pari palaa silliä on tarpeeksi päivän suositetun annoksen saamiseksi. Tämän reseptin 4 sillifileetä vastaa noin 400 grammaa silliä, joka on kaksi pakettia Islanninsilliä jota yleisesti löytyy kaikista ruokakaupoista. Katso vain että ostat fileoitua silliä, etkä kokonaista kalaa, silli ei ole hauskaa fileoida varsinkaan jollei ole harjaantunut limaisen ja liukkaan kalan fileoija. Jos olet oikein seikkailunhaluinen osta kalakauppiaalta oikeita tynnyrissä tönkkösuolattuja sillejä, kuten silliä maustettiin ennen vanhaan. Tämä silli on aivan liian suolaista, joten sitä liotetaan ensiksi yön yli piimässä jolloin liika suola liukenee sillistä. Jos silli on kokonainen eikä fileoitu, se kannattaa fileoida ennen sen liotusta piimässä. Liotuksen jälkeen silli huuhdellaan ja kuivataan, ja jatketaan muuten samalla tavalla, kuten alla lukee reseptissä.

Jos sillin maustamisella on kiire, ja tällä tarkoitan että sen pitäisi olla jo valmista seuraavana päivänä, mausteet voi hätätapauksessa kiehauttaa liemen mukana, sen sijaan että ne lisätään vatsa lasipurkkiin sillin kera maustumaan silliä. Kylmä liemi mausteineen kaadetaan sitten sillin, sipulin ja piparjuuren kanssa purkkiin maustumaan yön yli. Tällöin voi myös käyttää enemmän mausteita kuin reseptissä lukee, mutta miten paljon suhteessa tähän lyhyeen maustumiseen kannattaa jokaisen todeta itse henkilökohtaisesti. Huomaa että tässä käytetään etikkaa, ei siis viinietikkaa, joka on liian mietoa säilöntään tällä tavalla. Etikka on Suomessa muistaakseni 10 % joten tämä käy tähän kuin nakutettu. Kokonaiset mausteet rouhitaan tässä tapauksessa morttelissa pienemmiksi, muttei kuitenkaan aivan jauheeksi asti. Mausteet ovat kauniita sillin seassa ja silliä kannattaakin panna tarjolle sen mausteiden kera jolloin se on paremmin edukseen. Sillin voi myös halutessaan panna esille uuden, tuoreen raa’an sipulin kera ilman etikkaliemen mausteita.

Lasimestarinsilli

2 pkt Islanninsilliä
3 punasipulia
2 porkkanaa
5 cm piparjuurta
10 cm purjosipulia
2 tl sinapin siemeniä
4 laakerinlehteä
4 mausteneilikkaa
10–15 maustepippuria

Mausteliemi:

1 dl etikkaa
2 dl vettä
1 dl sokeria
10 maustepippuria

Kiehauta liemi kunnes sokeri on liuennut liemeen. Anna liemen jäähtyä kokonaan.Pese purjo hyvin ja anna  sen kuivahtaa. Kuori sipulit, piparjuuri ja porkkanat ja viipaloi ne ohuelti. Leikkaa silli parin sentin kokoisiksi vinoiksi paloiksi. Rouhi mausteet pienemmäksi morttelissa. Lado isoon puhtaaseen purkkiin sipulia, rouhittuja mausteita, piparjuurta, porkkanaa ja silliä. Murenna laakerinlehti päälle ja kaada liemi päälle. Pane silli kylmään jääkaappiin tekeytymään kahdeksi vuorokaudeksi. Silli voi maustua jopa viikonkin, mutta sen avattua se kannattaa syödä parin kolmen päivänä sisällä. Tarjoile Lasimestarinsilli uusien keitettyjen perunoiden ja kermaviilin kanssa tai kovaksi keitettyjen munien kanssa näkkileivän päällä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...