29. kesäkuuta 2011

Kaurainen tattarileipä


Aprikooseilla ja hasselpähkinöillä maustettua kaurasta ja tattarista leivottua gluteenitonta leipää.

Gluteenittomien leipien tutkiskelu ja niihin syventyminen on jatkunut ja tässä on tämän päivän satoa, Kauraisella tattarileivällä. Monet valmistavat allergisille vierailleen eri annoksen ja usein aivan eri ruokaa kuin lopulle seurueelle, tapa jota itse en ole oikein ymmärtänyt j valmistan tällöin koko seurueella samaa ruokaa, ja keliaakikko ei tunne itseään ulkopuoliseksi tai erilaiseksi. Hän ei tällöin myöskään tunne olevansa hankala vieras koska koko seurue syö sitä samaa ruokaa kuin hänelle tarjoillaan. Emännän tärkein tehtävä onkin saada kaikki vieraansa tuntemaan itsensä aivan yhtä tervetulleiksi, koska hän huolehtii kaikkien hyvin voinnista ja viihtyvyydestä. Idea joka taitaa olla sitä sukumme Karjalaista perintöä, vieraanvaraisuus jonka sisäistin äidin maidon mukana. Ja tattarihan sopii hyvin tähän Karjalaiseen teemaan mutta oikeasti valitsin käyttää tattaria siksi että sitä sattui olemaan valmiina kaapissa, ja toiseksi siksi että siinä on maukas pähkinäinen maku johon itse olen hyvin mieltynyt.

Kaurahiutaleita ja leseitä taas käytän siksi että niitä nyt sattui olemaan kotona käsillä ja koska ne tässä tapauksessa sopivat kyseiselle henkilölle. Kaikki keliaakikot eivät voi syödä kauraa, joten tarkista tämä ennen kauran käyttöä ruoassa. Samoin kuten aina minun leipoessani leipää, on tämä taas summittainen resepti, joten tervettä maalaisjärkeä on taas käytettävä kuivien aineksien suhteen. Tässä taikinassa ei kuitenkaan ole yhtään gluteenia, sehän oli koko leivän juju, mutta, koska leivässä ei ole gluteenia siihen ei mitenkään saa sitkoa kuten gluteenia sisältävillä jauhoilla joten leipää ei tarvitse vaivata liikaa, ja leivän pitää olla tavallista leipää kosteampaa, se ei saa olla liina kuivaa jottei siitä tule kiven kovaa korppua johon hampaat katkeaa. Halutessasi leivän voi myös leipoa Spelttivehnän hiutaleita käyttäen, mutta tällöin se ei ole gluteeniton, vaikka siitä saa maukasta leipää.

Leipää ei välttämättä tarvitse leipoa vedestä, siihen voit veden sijaan käyttää maitoa tai piimää ja jos sinulla jostain ihmeen syystä sattuisi olemaan maitoheraa yli juuston tai Tofun valmistuksen sivutuotteena, se kannattaa hyödyntää leivän leipomiseen. Pidä vain mielessä että heraa käytettäessä leipä sisältää laktoosia joten se ei sovellu laktoosi-intoleranteille. Tässä reseptissä ei kuivahedelmiä kannata liottaa ennen niiden käyttämistä, sekaan taikinaan vain ja leipomaan.

Vaikka olen tähän asti leiponut verrattavan vähän gluteenitonta leipää, olen kuitenkin huomannut että eroten gluteenia sisältävästä leivästä, sitä ei välttämättä kannata nostaa toista kertaa. Se ei välttämättä edes nouse kahdesti joten sen annetaan nousta vain yhden kerran ennen kuin se paistetaan uunissa. Tämän leivän voit joko leipoa limpun muotoiseksi tai paistaa leipävuoassa koska taikinassa ei ole samaa sitkoa. Jos paistat leivän vuoassa muista voidella se kunnolla joko voilla tai öljyllä ja käännä leipä vuoassa ylösalaisin voipaperille leikkuulaudalle. Anna leivän ensin hieman hikoilla vuoan alla 5-10 minuuttia ennen kuin kumoat sen. Tällä tavalla se irtoaa paremmin vuoasta. Leivän voi hyvin pakastaa mutta se on parasta pakastaa viipaloituna jolloin se ei murennu yhtä paljon, ja voit myös ottaa esille haluamasi määrän leipää koko leivän sijaan.

Melkein gluteeniton kaura ja tattarileipä

5 dl heraa tai vettä
25 g hiiva
1 tl suolaa
3-4 dl tattarijauhoja
1½ dl kauraleseitä
½ dl pellavansiemeniä
3 ½ dl kaurahiutaleita
1 dl hasselpähkinöitä
14 kuivattua aprikoosia

Murenna hiiva isoon kulhoon ja kaada päälle käden lämpöinen hera. Sekoita kunnolla kunnes hiiva on kokonaan liuennut nesteeseen. Lisää sekaan pellavansiemenet, pähkinät ja aprikoosit. Sekoita hyvin ja lisää suola. Lisää kaikki kaurahiutaleet ja noin kolmas osa tattarijauhoista. Sekoita taikinaa ja lisää pienissä osissa tattarijauhoja, kaikkia ei välttämättä tarvitse käyttää. Ota taikina tattarilla jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä sileä taikina ja muovaa taikinasta limppu. Leikkaa terävällä veitsellä pari kolme vinoa viiltoa limpun pintaan ja anna limpun nousta voipaperin päällä uunipellillä puhtaan pyyhkeen alla puolisen tuntia. Paista leipä uunissa 225 asteen lämmössä kunnes se on saanut kauniin ruskean pinnan, noin reilusta kahdesta kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. ja uunista riippuen vieläkin pidemmän aikaa. Tarkista onko leipä kypsää kopauttamalla sitä varovasti pohjaan, jos leipä kumahtaa se on kypsää muuten pane se takaisin uuniin. Vuoassa leivotun vuoan kypsyyden tarkistat tikulla samalla tavalla kuten kakun, pistä cocktailtikku keskelle leipää ja ota se ulos. Jos tikku on kuiva, on leipä kypsää, mutta jos tikussa on taikinaa on sitä kypsennettävä lisää uunissa. Anna limpun jäähtyä ritilällä ilman liinaa.

2 kommenttia:

  1. Kokeilinpas tätä reseptiä, kun kuulosti ja näytti hyvältä. Käytin taikinaan paljon enemmän jauhoja, kauraleseitä ja hiutaleita kuin reseptissä, siitä ei tullut kiinteää ei sitten millään, joten levitin sen voipaperille sellaisenaan (mitä ei olisi pitänyt tehdä)! Taikina jämähti paperiin totaalisesti (olisihan se pitänyt tajuta).. Mutta itse leipä maistui ihan hyvälle, maku oli tosin hieman "laastarinen", kun tuo tattari tuppaa sen makuista olemaan.
    Olisiko mitään vinkkejä, miten sait tehtyä taikinasta leivän mallisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei anonyymi ja kiitos kommentistasi! ja hyv kun huomautit, olen nyt lukenut reseptin läpi ja huomannut että siinä on aivan liian vähän jauhoja suhteessa nesteeseen, joten teit aivan oikein kun käyit siihen enemän jauhoja ja pyydän anteeksi ettei reseptini ollut totuudenmukainen, ja että leipäsi epäonnistui! ei ole koskaan kivaa kun leipä jässähtää ja leviää liian ohueksi pellille! kyllä tämä leipä vain minulla on onnistunut leiväksi muotoilemalla, mutta se leviää enemmän kuin gluteenia sisältävä leipä. tosin nyt tänä kesänä minulla ei ole leivät oikein ottaneet onnistuakseen, tiedä sitten johtuneeko se liialliseta lämmöstä joko leipojalle tai taikinalle, vai mistä? olen nyt korjannut jauhojen määrän reseptistä, ja kiitos vielä sinulle anonyymi kun huomautit virheestä! hyvää kesää!

      Poista

Mitä mielessä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...