12. maaliskuuta 2011

Juusto saa viinin laulamaan


Juustoa ja viiniä, keksejä, hillokkeita ja hedelmiä, juustotarjotin. Juustotarjottimen kokoonpanoon on monta ohjetta, ja myös mitä juustojen kanssa tarjota puhumattakaan, mitä sen kanssa jouda ja kehno viini valinta voi pilata koko nautinnon juustoista eikä se juusto sitten saanutkaan viiniä laulamaan.

Juustotarjottimen kokoaminen onnistuu aina jos vain pidät pari asiaa mielessä ja juustoja syödessä kaikkein tärkein huomioon otettava asia on sen tarjoilulämpötila. Jos juustot ovat liian kylmiä niiden maut, tuoksut ja aromit ovat latteat eivätkä ne tule oikeuksiinsa joten muista aina ottaa juustot hyvissä ajoissa ulos jääkaapista temperoitumaan, siis lämpiämään huoneenlämpöön. Jätä vain juustot omassa pakkauksessaan pöydälle ja kääri ne vasta esiin juuri ennen tarjoilua.

Opin että juustotarjottimelle valitaan aina vähintään kolme juustoa, mutta määrä voi olla suurempikin ja jo viisi eri juustoa on aika iso valikoima. Muista vain etteivät kaikki välttämättä jaksa maistaa kuin paria, kolmea juustoa ison aterian jälkeen. Iso, kattavampi juustovalikoima onkin parempi vaihtoehto illanistujaisiin tai seisovaan pöytään kevään juhliin tai Cocktail-kutsuille.

Pääsääntönä juustoja valikoimaan tehdessä opin että yhden juuston on aina oltava sinihomejuusto, ja että sen lisäksi on oltava sekä pehmeä että kova juusto, miedon makuinen ja vahvempi ja aromikkaampi juusto. Miten nämä sitten valitsee, on jokaisen oma asia ja tähän vaikuttaa tietysti myös omat makutottumuksesi, mistä pidät itse, mutta valitse kuitenkin erivärisiä ja muotoisia juustoja jotta silmätkin saavat vähän ruokaa. Kevytjuustot voit jättää arkipäiväksi leivänpäälliseksi, ne eivät mielestäni ollenkaan sovi juustotarjottimelle ja herkutteluun.

Valikoima juustoja
Juustojen kera tarjottujen lisukkeiden syvin tarkoitus on täydentää ja korostaa juustojen omia makuja. Sanotaan ettei juustojen kanssa saisi tarjota viinirypäleitä jos tarjoaa viiniä, kuitenkin niitä on melkein aina tarjolla. Omenat ja päärynä ovat klassikkoja juustotarjottimella ja voileipäkeksit, tavallinen omenahillo tai Kvittenhilloke niiden kera on hitti. Kvittenhillo sopii varsin mainiosti hieman kypsyneemmän kovan Chevren tai kutunmaito juuston kanssa.

Hyvin kypsä päärynä on hyvä yhdistelmä voimakkaan homejuuston kanssa, ja saksan- ja hasselpähkinät sopivat hyvin monen juustojen kanssa. Englantilaiset taas syövät perinteisesti varsiselleriä, retiisiä, paprikaa ja kurkkua juustojen kanssa, ja joskus olen nähnyt Carambolea, siis tähtihedelmää, juustotarjottimella ja jos se vain on kypsää ja makeaa niin se sopii yllättävän hyvin juuston kera.

Myös viikunat, homejuusto ja ilmakuivattu kinkku ovat hyvä yhdistelmä, vaikka vähän nyt menee ohi "juustotarjottimen". Mutta tosiasia on että kuivatut hedelmät kuten aprikoosit, taateli ja viikunat sopivat erittäin hyvin juustojen seuraksi syötäväksi ja myös hunaja maistuu yllättävän hyvälle yhdistettynä pähkinöihin ja juustoon.

Hedelmien ja pähkinöiden lisäksi juuston kera vai tarjoilla tavallista ranskanleipää, maustamattomia vähäsuolaisia voileipäkeksejä, juustossa kun tuppaa olemaan jo sitä suolaa. Ja esimerkiksi jälkiuunileipä napit, hapankorput tai koititekoinen näkkileipä josa löytyy blogista parikin reseptiä ovat kivan pieniä herkullisten juustojen aluseksi unohtamatta niitä jo vähän rikkiin kulunutta lisuketta juustoille, piparkakkuja joille löytyy kourallinen reeptejä täältä blogista.

Mutta juustojen kanssa ei välttämättä edes tarvitse tarjoilla mitään leipää tai keksejä. Ne voi ihan hyvin tarjoilla vain hedelmien, pähkinöiden, omenahillon ja membrillon tai toiselta nimeltään kvittenhillokkeen kera. Mutta jos jostain saat käsiisi espanjalaista Pan de Higoa, on se aivan mahtavaa lasillisen sherryä esimerkiksi Manchegon kera nautittavaksi. Pan de higo on tuoreista viikunoista ja manteleista valmistettua ”kakkua” joka kuivuu painon alla jolloin siitä voi leikata paloja. Ja koska pääasiassa kirjoitan ruoasta, ja vain satunnaisesti juomista, ovat alla olevat ohjeet viineistä vain suurpiirteisiä eivätkä kiveen hakattuja totuuksia.

Viinin valitseminen tosiaankin on aivan oma taidelaji ja usein saman alueen sopii samalla alueella valmistetun juuston kanssa. Pääsääntöisesti voisi sanoa että voimakkaiden sinihomejuustojen kanssa tarvitaan jotain makeaa viiniä tasapainottamaan niiden suolaisuutta, kuten portviiniä, sherryä tms. Sini- ja viherhome juustojen kera maistuvat myös hyvälle makeat keksit, piparkakut, maustekakku, saksanpähkinät ja päärynät.

Punakittijuustojen kera suosittelisin yhdistelemään saman alueen viinejä juuston kanssa, ja ne maistuvat hyvälle pinjansiemenien ja cashewpähkinöiden kanssa. Kovien mietojen juustojen kera sopii yleensä Chardonnay tai jokin valkoinen Bourgognen viini. Väkevä kypsytetty kova juustoa taas vaatii tanniinista viiniä kuten esimerkiksi Chardonnay, tai täyteläistä ja aromikasta punaviiniä. Rohkea voi myös kokeilla kuivaa samppanjaa tähän. Kovien juustojen kera sopii hyvin syödä pähkinöitä, varsiselleriä tai punaista paprikaa.

Valkohomejuustot taas ovat hieman suolaisia mutta samalla kermaisia ja pähkinäisiä maussaan ja tarvitsevat tästä syystä aika täyteläistä puna- tai valkoviiniä jossa mukana myös tammea, joten esimerkiksi Sancerre, Bordeaux, Côte de Rhône, tai Beaujolaisin alueelta olevat viinit voivat sopia. Valkohomejuustojen kanssa kuitenkin sopii hyvin syödä pinjansiemeniä, cashewpähkinöitä sekä raakoja herkkusieniä.

Mietojen vuohenjuustojen kera sopii yleensä Sauvignon Blanc tai Muscadet rypäleestä valmistettu viini, tai Sancerre. Voimakkaamman ja enemmän kypsytetyn juuston kanssa voit kokeilla Pinot Noir rypäleestä valmistettua viiniä ja tarjoilla sitä lehtisellerin ja keltaisen paprikan kanssa.

Tuorejuustot taas ovat niin laaja käsite joten niihin on vaikeampaa suositella mitään viiniä, edes näin vähän suurpiirteisesti, varsinkin jos ne ovat maustettuja piparjuurella tai viherpippurilla tms. joten tässä kohdassa suosittelen suurta kokeilunhalua ja yritteliäisyyttä.

Mutta jos jotain juustoja jää yli kannattaa ne hyödyntää tekemällä niistä Potkäsiä tai Potkäsiä muskotinkukalla maustettuna.

4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista luettavaa - kiitos.

    VastaaPoista
  2. hei hennaliisa ja kiitos kommentistasi! aina kivaa saada palautetta, tervetuloa uudestaan lukemaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset myös täältä! Olen löytänyt vasta aivan hiljan erilaisten juustojen maailman, ja rypälelajikkeitakin tunnen vielä hirmu huonosti. Kiva siis saada vähän vinkkejä viinien ja juustojen kanssa yhdisteltävien pikkusyötävien valintaan, tällä ohjeistuksella päässee jo alkuun =)

    VastaaPoista
  4. hei joanna ja kiitos kommentistasi! makuihin tottuu ajan myötä kun niitä maistaa, ja jostain on omat makutottumukset läydettävä ennenkuin voi jostain pitää, joten tämän tekstin pitäisi edesauttaa juustojen ja viinien maistelun aloittamisen yhdistelemällä niitä eri lisukkeisiin. listahan ei ole mitenkään kaiken kattava, aina joskus minulle tulee lisää hyviä ideoita, mutten sitten aina muista lisätä niitä tänne...tärkeintä on että itse löydät sen mistä itse pidät.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...