24. joulukuuta 2011

Ris à la Malta


Samettisen kermaista vaniljalla maustettua riisipuuroa jossa fileoitua appelsiinia kauniin läpikuultavan punaisen mansikkakastikkeen kera.

Tämän merkeissä toivotan kaikille lukijoilleni hyvää ja rauhallista joulua ja palaan joulun pyhien jälkeen taas koneen ääreen kirjoittamaan ruoasta. Ris à la Malta on ruotsalaisessa joulupöydässä ”must” jota ilman ei tule joulua, ja se tarjoillaan yleensä hyvin jäähdytettynä suoraan jääkaapista punaisen mehukastikkeen kera. Ruoan nimen alkuperästä ei ole tietoa mutta voisi on ainakin epäillä että se juontuu ranskan kielen ”Riz á l’amande”, siis manteliriisistä ja miksi näin selittyy kohta.

Riisin tulo Europpaan

Maurit toivat riisin viljelyn tullessaan valloittajina Gibraltarin salmen yli Pohjois-Afrikasta Espanjaan 800-luvulla ja keskiajalla yhdistelmä riisi ja manteli olivat hyvin usein käytettyjä yhdessä paastosääntöjen takia. Kolme päivää viikosta oli paastopäiviä, jolloin ei saanut käyttää maitotuotteita. Maito korvattiin paastopäivinä mantelimaidolla, ja tästä johtuen voin ymmärtää ruoan nimen, maitoriisiä. Keskiajalla riisi oli kallista ja hienoa, ja se maustettiin silloin usein sahramilla ja koska tämä ruoka sisältää vaniljaa joka ilmestyi meille vasta Kolumbuksen löydettyä Amerikan 1400-luvun lopulla, joten tätä ruokaa on uudistettu uusien mausteiden löydyttyä ja on myönnettävä että makea riisipuuro vaniljalla maustettuna on nerokas keksintö.

Vaniljalla maustettua

Tämän ruoan voit valmistaa hyödyntämällä ylijäänyttä riisipuuroa jolloin helpointa on käyttää vaniljasokeria ja lisätä se kerman sekaan. Jos keität riisipuuroa varta vasten Ris a la Maltaan kannattaa siihen käyttää vaniljatankoa, joka halkaistaan, siemenet raaputetaan maustamaan riisipuuroa. Vaniljatangon puuttuessa voit korvata sen käyttämällä neljä ruokalusikallista vaniljasokeria, ei vanilliinisokeria, joka on eri asia eikä yhtä voimakkaasti vaniljamakuinen.

Tonkanpapuja

Vaihtoehtoisesti voisi tämän myös maustaa tonkanpavuilla, jolloin 2-3 teelusikallista tonkanpapu-uutetta on riittävästi. Lisää tonkanpavuista ja sen uutteen valmistamisesta voit lukea reseptistäni tonkanpavuilla maustettua päärynäpiirasta ja tutulla tavalla laktoosittomaksi saat ruoan käyttämällä sekä laktoositonta vispikermaa että maitoa, mutta myö laktoositon maitojauhe käy tähän erittäin hyvin.

Appelsiinia riisin sekaan

Käytin tähän tuoreita appelsiineja, mutta tähän voisi käyttää oikotietä ja käyttäen säilöttyjä mandariineja, jolloin niitä ei myöskään tarvitse fileoida, mutta maku ei ole sama kuin tuoreilla appelsiineilla. Lisää siitä miten tuoreet sitrushedelmät fileoidaan voit lukea reseptistäni appelsiiniankka. Mandariineja ei pidä olla liikaa, vain niiden pitää olla mehukkaita hedelmäisiä sattumia makean vaniljalla maustetun riisipuuron seassa.


Mehukastiketta

Perinteisesti Ris à la Maltan kanssa tarjoiltu mehukastike on mansikkaa, vadelmaa tai sekamehua ja sen valmistaa tietysti omasta mehusta, ja sen voi tarjoilla joko lämpimänä tai kokonaan jäähtyneenä. Kastike säilyy jääkaapissa viikon päivät tiivistä muovilla peitettynä kannussa jossa se on kaatovalmiina ruoan päälle ja voit tähän käyttää esimerkiksi tavallisen mansikka- tai vadelmamehun lisäksi mustaherukkamehua, raparperimehua tai mintulla maustettua mansikkamehua. Tällä reseptillä saat 6-8 hengelle jouluista jälkiruokaa jota lapset ja lapsimieliset voivat omatoimisesti syödä myös aamiaiseksi ja välipalana.

Perinteinen maltalainen riisi

1 kg riisipuuroa
2-3 dl vispikermaa
3 appelsiiniä
2-3 rkl sokeria
2 vaniljatankoa

Maltan riisin mansikkakastike

4 dl mansikkamehua
6 dl vettä
3 rkl perunajauhoja

Mansikkakastike

Sekoita perunajauhot tilkkaa vettä ja sekoita ne kunnolla. Lisää jauhoseos nauhana mehuun koko ajan vispaten. Annan kastikkeen lämmitä miedolla lämmöllä kunnes kastike on saostunut. Kaada kastike kannuun ja anna jäähtyä tai tarjoile kastike heti lämpimänä kylmän Ris à la Maltan kera.

Ris à la Malta

Halkaise vaniljatangot ja raaputa niiden siemenet irti. Lisää siemenet ja halkaistut tangot riisin sekaan ja keitä puuro ohjeiden mukaan. Anna puuron jäähtyä kokonaan ja ongi ylös vaniljatankojen puolikkaat. Vaahdota kerma ja sekoita sen jäähtyneen riisipuuron sekaan. Kuori kaikki appelsiinit terävällä veitsellä ja poista applesiinilohkoista kaikki valkoinen. Fileoi kaikkia appelsiinit mutta ota yhden fileet sivuun viimeistelyä varten. Sekoita appelsiinilohkot riisin sekaan. Mausta riisi sokerilla (ja vaniljasokerilla) ja anna sen jäähtyä kokonaan. Säilytä ruoka jääkaapissa tiivisti kelmulla peitettynä kunnes on aika syödä se, ja viimeistele ruoka jäljelle jääneillä appelsiininlohkoilla. Tarjoile ruoka omasta kulhostaan josta jokainen saa itse ottaa ja kaataa kannusta kastiketta päälle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...