8. elokuuta 2010

Grillattua häränsydäntä


Grillattua mehevää häränlihaa, grillattua naudan sydäntä.

Kyllä, luit aivan oikein! Mietin kauan miksi kaupasta löytyy sisäelimiä, koska en koskaan ole nähnyt kenenkään ostavan muuta kuin maksaa satunnaisesti. Kuka niitä sitten ostaa jos niitä on tarjolla ja mitä niillä voisi tehdä?!? Satuin jostain lukemaan että härän sydän olisi maukasta grillattuna, sehän on kehon eniten käytetty lihas, joten sen pitäisi olla mureata. Koska olen sitä mieltä että kaikkea on maistettava kerran voidakseen todeta ettei jokin ole omaan makuun, ostin kaupasta härän sydäntä. Miltä härän sydän maistuisi grillattuna?

Grillattua sydäntä

Totesin että sydän on mainiota grillattuna, eikä eroa paljon esimerkiksi ulkofileestä. Sydän kuitenkin on hieman pienempi säikeisempää kuin muut yleisesti syödyt palat härästä, joten se voi olla hieman vierasta purtavaa. Grillattu härän sydän voisi kuitenkin olla ihan kivaa tarjottavaa, jos haluaa säväyttää vieraitaan jollain uudella ruokalajilla, tai jopa tarjota sydäntä kertomatta mitään antaen vieraiden arvata mitä heille tarjotaan.

Sydämen grillaus ei mitenkään eroa muun lihan grillaamisesta, mahdollisesti siitä voi leikata liian rasvan pois ennen sen valmistusta. Sydämen ympärillä oleva rasva maistuu aivan samalle kuin Entrecoten sisällä oleva rasva, joten sitä ei maun takia tarvitse poistaa kuin vain mahdollisesti esteettisistä syistä.

Grillattua häränsydäntä
noin 100 g härän sydäntä joka syöjää kohti
suolaa
mustaa pippuria

 Grillaa liha niin kypsäksi kuin haluat (itse suosin härän lihaa hieman alle medium kypsänä) ja tarjoile se vihersalaatin, kotitekoisten ranskan perunoiden ja Bearnaisekastikkeen kera tai vihreän maustevoin, folioperunoiden tai ratatouillen kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...