6. elokuuta 2010

Letut tai räiskäleet


Perinteiset letut, räiskäleet ja pannukakku kaikki samasta perustaikinasta. Perinteiset letut vehnäjauhoista, kanamunista ja maidosta voissa herkullisen rapeiksi paistettuina.

Peruslettutaikina

Jokaisen on hyvä osata tehdä lettuja ja kun tekee letut neutraalina, siis ei suolasina eikä makeina, lettujen lisukkeet määräävät jos ruokalaji on makea vai suolainen. Taikina vaatii hieman sokeria ja suolaa. Näin voit tarjota letut joko makeana jälkiruokana vispatun kerman ja mansikkahillon kera, tai suolaisena makupalana tai alkuruokana täytettynä savulohella piparjuurituorejuustolla tai uunissa juustokuorrutettuina herkkusienimuhennos-täytteellä ja samalla vaivalla saat useampia ruokalajeja. Letut voi hyvin myös pakastaa jos niitä jää yli, mutta ne maistuvat parhaimmilta juuri paistettuina. 

Tuunaamalla letut saa hyvin sopimaan omaan ruokavalioonsa, samalla tavalla kuin reseptissäni perinteiset pinaattiletut käyttämällä samaa perustaikinaa saat letut laktoosittomiksi, vegaaneiksi ja gluteenittomiksi kun korvaat kanan munat soijajauhoilla, maidon kauramaidolla tai laktoosittomalla maidolla ja käytät gluteenitonta jauhosekoitusta. Tällä lettutaikinalla saat joko 10–15 räiskälettä tai noin 35 lettua.

Perinteiset letut

3 kana munaa
6 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl grahamjauhoja
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl voisulaa
voita paistamiseen

Vispaa kulhossa yhteen munat ja puolet maidosta. Lisää jauhot ja mausteet ja vispaa taikinaa kunnes siinä ei enää ole mitään klimppejä. Sulata voi miedolla lämmöllä ja lisää se lopun maidon kanssa taikina sekaan kunnolla sekoittaen. Anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen paistamista. Pane nokare voita pannun ja kaada taikinaa pannulle. Kun lettu alkaa olla pinnalta kuiva sen voi kääntää ja jatkaa paistamista parisen minuuttia toiselta puolelta. Muista paistaa letut (tai räiskäleet) kohtalaisella lämmöllä sen sijaan että poltat letut ulkopuolelta mustiksi samalla kuin ne jäävät sisältä raaoiksi. Tarjoile letut vispatun kerman ja mansikkahillon, vaahterasiirapin, raparperisiirapin tai mansikkabasilikasiirapin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...