24. syyskuuta 2012

Chilihärkää paprikalla




Nopeasti wokattua häränlihasuikaleita sekä punaista paprikaa tulisella Habanerochilillä ja tummalla soijakastikkeella maustettuna tulisuutta viilentävän keitetyn jasmiiniriisin kanssa tarjoiltuna. Vaivatonta arkiruokaa vähän niin kuin kiinalaisittain.

Tuoretta valkosipulia
Arkiruoan on oltava nopeaa ja helppoa valmistaa viikonlopun pitkään haudutetuista herkuista poiketen, viikolla sitä voi ottaa rennommin mutta on kuitenkin syötävä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että sinun olisi pakko kaupasta ostaa valmiiksi maustettua ruokaa, tai eineksiä, jotta saisi nopeasti ruoan aikaiseksi. Wokkaus on nopeaa toimintaa, sen pisin valmistusvaihe on raaka-aineiden pilkkominen sopivan kokoisiksi suupaloiksi, jotka kypsyvät pannulla nopeasti.

Tämä nopea arkiruoka, jonka saat pöytään alle puolessa tunnissa, perustuu vain harvasta raaka-aineesta kuten tuoreesta chilistä ja valkosipulista, punaisesta paprikasta, inkivääristä sekä häränlihasta jonka olen itse suikaloinut kotona. Pilkon mieluummin lihan itse jotta tiedän mitä ruhon osaa siihen on käytetty ja vältän kaupan valmissuikaleita. Mausta mieluummin myös itse lihani, joten meillä ei valmiiksi marinoituja lihan tai kanansuikaleita kotona löydy. 

Suikaloitus härän lihaa
Joku jossain joskus sanoi ettei ruoka muuten maistu millekään, jollei käytä valmiiksi marinoitua lihaa, ja tämä on silkkaa kukkua. Tämä on vain mukavuuskysymys, mutta valitettavasti myös makutottumus. Jos olet tottunut että ruokaan aina lisätään sokeria, jota kaupan valmismarinadeissa aina on jonkin verran, kehosi vaatii saada sitä sokeria.Ja tämän sokerin riippuvuudesta irti pääseminen vaatii aikaa, mutta myös kärsivällisyyttä.

Kiinalaisittain inspiroituneen tähän ruokaan ei ole käytetä suolaa, vaan sen suolaisuus tulee soijakastikkeesta. Olin pitkään miettinyt mitä on lightsoysauce, kunnes se vasta minulle viime viikolla valkeni. Se ei ole vaalea soijakastikettä vaan siihen on käytetty vähemmän suolaa kuin tavalliseen soijakastikkeeseen. 

Habanerochilit
Chilejä on montaa eri lajiketta, ja niiden tulisuus vaihtelee ei vain lajikkeesta toiseen vaan myös kasvupaikan ja sen olosuhteiden mukaan. Joten chilin tulisuus jokaista chiliä jotta tiedät varmasti miten tulisia, tai mietoja, ne oikeasti ovat ennen kuin käytät niitä ruokaan. Chilien tulisuus piilee niiden siemenissä mutta myös niiden vaaleissa kalvoissa jotka voit poistaa jos haluat vain chilin hienostunutta maku ilman sen polttavaa tulisuutta.

Riisi on tässä annoksessa hiilihydraattina, mutta se myös viilentää chilihärän tulisuutta, jos se sattuisi yllättämään tottumattoman ruokailijan. En kuitenkaan suosittele sinua käyttämään Habaneroa jos myös lapset syövät tätä ruokaa, vaan käytä silloin tähän mieluummin jotain miedompaa chiliä. Meillä kuitenkin jälkikasvu on pienestä pitäen syönyt samaa ruokaa kuin aikuiset samaan aikaa samalla aterialla joten varaa aikuisille sitä chiliä viereen jotta he voivat itse lisätä chiliä ja säädellä ruokansa tulisuutta oman makunsa mukaan. Tuore inkivääri taas antaa tälle tulisuudelle oman sävynsä ja se säestää chilin tulisuutta omalla aromaattisella olemuksellaan.

Pilkottua paprikaa
Kiinalaiset usein suurustavat ruokansa maissitärkkelyksellä ja jos karppaat voit jättää tämä vaiheen tekemättä. Myös riisin suhteen kannatta olla tarkka, jos karppaa. Karppaaminen ei tarkoita että kaikki hiilihydraatit poistetaan ruokavaliosta, vaan että niiden laatua valikoidaan ja karppaajalle sopiikin paremmin Basmatiriisi jossa on enemmän veteen liukenevia kuituja kuin mainitsemani jasmiiniriisi, on karppaajalle parempi valinta mutta voit myös käyttää tähän kokojyväriisiä. 

Tämä maissitärkkelys myös tarkoittaa sitä että jos valitset oikean gluteenittoman soijakastikkeen, tämä ruoka myös on keliaakikoille sopivaa, eikä se myöskään sisällä laktoosia joten myös laktoosille herkät voivat tätä syödä huoletta. Voit korvata tuoreen korianterin tavallisella persiljalla jollet pidä korianterin mausta. Tällä reseptillä saat nopeaa lämmintä arkiruokaa tuttuun tapaan neljälle hengelle kun tarjoilet sen ilmavan keitetyn Jasmiiniriisin kera.

Chilihärkää
400 g häränlihaa
2 punaista paprikaa
1 sipuli tai 2 kevätsipulia
1-2 cm tuoretta inkivääriä
1 punainen chili
1 valkosipulinkynsi
1-2 rkl soijakastiketta
2-3 rkl maissitärkkelystä
½ nippua tuoretta korianteria
öljyä paistamiseen

lisukkeeksi:
keitettyä Jasmiiniriisiä

Ota liha ulos jääkaapista, anna sen mielellään temperoitua huoneen lämpöiseksi. Huuhtele kevätsipuli jos sitä käytät sekä tuore korianteri, paprikat ja chili ja anna niiden kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Suikaloi liha noin sentin paksuisiksi suikaleiksi ja pätki ne sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Halkaise chili ja suikaloi se hienon hienoksi. Lorauta kuumalle wokkipannulle öljyä ja ruskista siellä liha. Kuori sipuli jos käytät tavallista sipulia kevätsipulin sijaan, sekä valkosipuli. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kuori inkivääri teelusikalla ja raasta se hienosti. Lisää sekä chili että inkivääri ja sipulisuikaleet pannulle lihan kanssa. Sekoita aika ajoin ja tarkista että lihaa saa joka puolelta kauniin ruskistuneen pinnan. Leikkaa korianterin varret irti lehdistä ja hienonna ne. Halkaise paprikat ja poista niiden sisustasta niiden siemenet ja valkoiset kalvot. Suikaloi tai kuutio paprikat ja lisää ne korianterin varsien kanssa pannulle. Sekoita ja anna paprikoiden saada vähän paahtunutta väriä reunoihin. Paprikan on tarkoitus vain hieman paahtua, sen ei tarvitse kypsyä pehmeäksi. Laske lämpöä pannun alla keksilämmöksi. Hienonna valkosipulikynsi ja lisää se paistamisen loppuvaiheessa pannulle, anna valkosipulin paistua mukana kunnes sen tuoksu alkaa levittäytyä keittiöösi. Lorauta pannulle soijakastiketta ja sekoita kaikki kunnolla keskenään. Mittaa maissitärkkelys pieneen kulhoon, lisää siihen tilkka vettä ja sekoita lusikalla seos tasaiseksi. Kaada maissitärkkelys ohuena norona pannulle koko ajan sekoittaen. Annan maissitärkkelyksen kypsyä parisen minuuttia, lisää pannulle vettä jos kastikkeesta tulee liian paksua. Tarjoile ruoka lämpimiltä lautasilta keitetyn jasmiiniriisin kanssa ja viimeistele annokset tuoreen korianterin silputuilla lehdillä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...