31. maaliskuuta 2012

Rydbergin pihvi



Biff a la Rydberg, mehevää sisältä vielä punertavaa paistettu härän sisäfileetä, ruskistettua sipulia ja raaka-paistettua perunaa. Siis pihvi Rydberg jossa liha, sipuli ja perunat kaikki samankokoiseksi kuutioituna, erikseen jokainen omalla pannullaan paistettuna ja somasti lautaselle riviin aseteltuna, raa’an munankeltuaisen ja sinapilla maustetun hapankerman kanssa tarjoiltuna.

Nimistään huolimatta ei Rydbergin pihvi tai pihvistroganoff ole pihviä vaan paloiteltua häränlihaa. Stroganoffiin käytetään suikaleiksi leikattua lihaa kun taas Rydbergin pihviin liha kuutioidaan ja Rydbergin pihvi on hienostuneempi versio pyttipannusta Kellarimestarin pyttipannun kanssa.

Marmoroitu häränliha
Kellarimestarin pyttipannussa paistettu liha sekoitetaan ruskistetun sipulin ja paistettujen perunoiden kanssa, kun taas Rydbergissä ne tarjoillaan jokainen erikseen samalla lautasella. Ja Rydbergin ainekset voi kootta lautasella joko riviin tai vierekkäisiin kekoihin. 

Pyttipannua voi valmista monella eri tavalla, tavallisin on valmistaa se ruoantähteistä mutta ei sen näin tarvitse olla, ja tässä toinen esimerkki siitä Kellarimestarin pyttipannun lisäksi. Rydbergin pihvin suurin haaste on että on joko tarpeeksi monta ja isoa paistinpannuja käytössä, muuten ainekset kannattaa pitää uunissa lämpiminä kunnes ne yhdistetään lautasella kokonaisuudeksi. Ja isommalle seurueelle ruoka onkin valmistettava osissa jotka pidetään lämpiminä kunnes kaikki on valmista koottavaksi lautaselle. Vaikka kaikki ainekset tarjoillaan erillään toisistaan on tärkeää että kokonaisuuden takia kaikki ainekset ovat saman kokoisiksi pilkottuja, vain sipuli voi olla hivenen pienempää, isot karkeaksi pilkotut kanootin kokoiset sipulipalat eivät ole ruokahalua herättäviä.

harjatut perunat
Perinteisesti Rydbergin pihviin käytetään härän, tai naudanlihaa mutta tämä on oivallinen tapa syödä myös hirvenlihaa, samalla tavalla valmistettuna. Perunoiden valmistaminen ja niiden kypsyminen kestää kaikista pisimpään joten sinun kannatta sinun aloittaa niistä. 

Erikoisuutena tässä on että perunat paistetaan raakoina, eikä esikeitettyinä kuten tavallisessa pyttipannussa tai kellarimestarin pyttipannussa, ja näitä raakapaistettuja perunoita käytetään aika usein Ruotsissa. Tämän onnistumiseksi perunoista pestään liika tärkkelys pois samalla tavalla kuten resepteissäni ranskan perunat ja Janssonin kiusaus. Rydbergin reseptissä mainitut perunat ovat isoja, muttei kuitenkaan uuniperunan kokoisia jättiperunoita. 

Rydberg tarjoillaan perinteisesti raa’an munankeltuaisen kera omasta kuorestaan, ja valkuainen kannattaa ottaa talteen se pakastamalla myöhempää käyttöä varten. Muista vain merkitä valkuaisten päivämäärä ja montako niitä on. Lisäksi Rydbergiin kuuluu Dijonsinapilla maustettua hapankermaa, ranskan kermaa siis Creme Fraichea ja tämän lisäksi Rydbergissä on vain suolaa ja pippuria mausteena. Tällä reseptillä saat ruokittua neljä henkeä mutta pienenä huikopalana, ei hirveän nälkäisille, se riittää noin kuudelle hengelle.

Biff a la Rydberg
600 g häränfileetä
8 perunaa
2 isoa sipulia
4 kananmunaa
2 dl ranskan kermaa
3 rkl Dijonsinappia
suolaa
mustaa pippuria
voita paistamiseen

Kuori perunat ja leikkaa ne noin sentin kuutioiksi. Kuori ja silppua sipuli hienosti. Kuutioi myös häränliha samankokoisiksi paloiksi. Liota perunakuutioita kylmässä vedessä ja pese niistä tärkkelystä pois samalla tavalla kuten reseptissäni ranskan perunat. Valuta lävikössä vesi pois perunoita. Anna perunoiden kuivahtaa pari minuuttia. Paista perunat rapeiksi kuumassa pannussa voinokareessa. Mausta perunat suolalla ja vasta rouhitulla pippurilla ja pidä ne lämpiminä jollei sinulla ole kolmea paistinpannua käytössä. Paista myös sipuli voinokareessa omassa pannussaan keskilämmöllä kunnes se on läpikuultavaa ja on saanut kauniin ruskean paahteisen värin. Mausta ruskistettu sipuli suolalla ja pidä sekin lämpimänä. Ruskista pikaisesti häränfilee kuumassa pannulla voinokareessa. Anna lihan vain saada kaunis ruskea pinta. Mausta suolalla ja vasta rouhitulla mustalla pippurilla. Erottele munan keltuaiset valkuaisista. Sekoita ranskan kerma sinapin kanssa. Asettele paistetut perunat, ruskistettua sipulia ja häränfileetä vieriviereen lautasille niitä sekoittamatta. Tarjoile Rydbergin pihvin lisukkeena sinappikermaa ja raaka munankeltuainen omasta kuoressaan josta jokainen ruokailija voi sen itse sekoittaa ruokaansa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...