19. maaliskuuta 2012

Sipulihilloke



Läpikuultavaa hillottua sipulia, makeaa kirpeää keltaisilla sinapin siemenillä maustettua hilloketta, ihanaa lisuketta monelle herkulle ja hyvä tapa säilöä sipulia syksyllä.

Olin tähän päivään aivan varma että olin jo huhtikuussa vuonna 2010 täällä julkaissut reseptin hillottusipuli, mutta sitä etsiessäni en sitä mistään löydä joten tänään on uusinta, jos julkaistu reseptini joskus jostain löytyy ilmoita minulle, ja jollei niin paljastan tänään uuden herkun jota meillä usein valmistetaan ja käytetään. Syy miksi sipulihilloke on niin tärkeä valkeaa tässä vähän myöhemmin. Eihän ruoka ilman suositeltavaa lisuketta voi julkaista, vai voiko?

Hillottua sipulia
Sipulihilloke, tai hillottusipuli on herkkua, se on sipulia mausteisessa etikkaliemessä joka leikkaa liian rasvaisuuden ja tasapainottaa montaa muuten liian rasvaista ruokaa, ja käytän sitä usein oopperavoileipien päällä vaikkei se sinne perinteisesti kuulu, edes meidän perheessämme. 

Parhainta sipulihillokkeessa on että sen voi valmistaa hetken ennen sen syömistä, jolloin se on käypää tavaraa, ja sen voi myös valmistaa etuajassa koska se maku ei ole parhaimmillaan kuin vasat vuorokauden jääkaapissa tekeytymisen jälkeen. 

Hillottu sipuli liemessään
Harva lisuke on tätä helpompaa valmistaa, mausteet etikkaliemeen, kiehautetaan ylös, lisätään renkaiksi leikattu sipuli ja annetaan tekeytyä. Kaadetaan jäähtyneenä lasipurkkiin ja annetaan tekeytyä parisen päivää jääkaapin viileässä.

Tähän reseptiin voit käyttää joko punaista tai tavallista keltaista sipulia, ja käytä tuoretta sipulia kesällä ja syksyllä ja myös talven kuivattu sipuli käy tähän hyvin mutta pakastettua sipulia en tähän suosittele. Avaamattomana sipulihilloke säilyy puolisen vuotta tiiviissä purkissa säilytettynä, mutta avattuna sipulihilloke kannatta syödä viikon sisällä. Säilytä avattu sipulihilloke jääkaapissa.

Sipulihilloke
225 g sipulia
½ dl vettä
125 g ruokosokeria
1 tl keltaisia sinapin siemeniä
2-3 laakerinlehteä
6 neilikkaa
6 mustaa pippuria
6 maustepippuria

Kaada vesi, etikka ja sokeri kattilaan ja lämmitä kunnes sokeri on liuennut. Lisää mausteet ja anna kiehua 10 minuuttia. Kuori ja suikaloin sipulit ohuelti. Ota kattila pois lämmöltä ja lisää sipulit liemeen. Peitä kannella ja anna sipulien tekeytyä mausteliemessä kunnes se on jäähtynyt. Nosta sipulit reikäkauhalla hyvin puhdistettuihin lasitölkkeihin. Keitä ylös mausteliemi ja anna sen kiehua kokoon kymmenisen minuuttia, kaada mausteliemi sipulien päälle ja sulje lasipurkki tiiviillä kannella. Siirrä purkki kylmään jääkaappiin maustumaan ja tekeytymään vähintään yön yli ennen sen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...