30. maaliskuuta 2012

Piparjuurisilakat



Piparjuurella maustettuja silakoita tomeran punaisen parsakalisoseen kera. Paistettuja leivitettyjä piparjuurisilakoita räikeän punaisen parsakaalisoseen kanssa tarjoiltuna.

Tarkkaavainen lukija on varmaan jo huomannut täällä blogissa viime aikoina on esiintynyt kalaruokia, mutta se jää nähtäväksi onko kukaan keksinyt miksi, koska siihen on oma ja hyvin järkeenkäypä syynsä. Joten kalaa, ja taas kerran silakkaa kun siitä nyt niin jostain syystä taas kerran innostuin. Yksi syy on että sitä voi hyvällä omalla tunnolla ostaa ja syödä WWF:n 2012 kalaoppaan mukaan. Kyseinen kalaopas löytyy nyt myös linkeistä. 

Tämä piparjuurisilakka resepti on periaatteessa muunnelma paistetuista silakoista sillä erolla että tuoreet silakkafileet on maustettu raastetulla piparjuurella. Silakat siis maustetaan, tai marinoidaan raastetussa piparjuuressa, parisen tuntia. Silakoita ei kuitenkaan kannatta maustaa yön yli jääkaapissa, tällöin niistä tulee tällä maustamisella sitkeitä. Maustamisen jälkeen ne leivitetään tavallisella tavalla ja paistetaan voissa jotta ne saavat sekä sen oikean voissa paistetun maun että rapean pinnan. Silakat on syötävä heti, niiden leivitys ei kestä mitään odottamista ja kala kuivuu leivityksen sisällä vaikka leivitys vähän tätä kuivumista estää. 

Kuorimaton punajuuri
Punainen parsakaalimuusi taas syntyi koska kotona ei ollut tarpeeksi paljon perunoita, saapui taas taloon yllättäen joukko lisäruokailijoita, joten oli jatkettava perunoita jollakin ja kotoa löytyi parsakaalia ja punajuurta. Tässä paljastan että asumme aivan kaupan lähistöllä, paikallisen bussin pysäkillekin on pidempi matka kävellä, pitkään joka päivänä auki oleva lähikauppa on aivan pihapiirissä. Ja koska punajuuri sopii erittäin hyvin sekä silakoiden että piparjuuren kanssa oli valinta laiskuuden voittaessa helppoa, parsakaali on hyväksi todettu perunasoseessa joten jatkumo oli looginen. Yllätyin kuitenkin että parsakaalisose tosiaan oli niin hyvää kuin se oli. 

Jos paistat isoja määriä silakoita, kannattaa ne pitää uunissa miedolla lämmöllä lämpiminä, kunnes kaikki silakat ovat valmiiksi paistettuja. Silakat voi mielestäni vain paistaa voissa, tai voi ja öljyseoksessa, muuten ne eivät saa sitä herkullista rapeaa pintaa joka näille on ominaista. Jos olet laktoosille herkkä suosittelen että käytät laktoositonta voita paistamiseen, ja keliakikon kannatta korvata lievitykseen käytetyt korppujauhot gluteenittomilla korppujauhoilla.

Punajuuri tarvitsee pidemmän kypsennysajan kuin perunat, ja parsakaali lyhyimmän, joten soseen valmistaminen aloitetaan punajuurista. Niksi on että vihannekset keitetään hyvin niukassa vedessä, jotta väri ja maku eivät mene hukkaan. Puhumattakaan keitinveteen liuenneista vitamiineista ja hivenaineista jotka muuten menevät hukkaan kun me kaadetaan pois. Tämä keitinvesi kannatta hyödyntää seuraavalla kerralla kun valmistat kastiketta, punajuurinen keitinvesi sopii varsin hyvin antamaan väriä punaviinikastikkeelle. Onneksi kuitenkin silakoita oli tarpeeksi, koska olin niille suunnitellut jatkojalostusta, joka nyt jäi koska herkulliset silakat menivät suunniteltua aikaisemmin nälkäisiin suihin ja tällä reseptillä saat ruokittua sen tavallisen neljän hengen perheen.

Piparjuurisilakat:
600 g tuoreita silakoita
3-4 dl korppujauhoja
suolaa
valkopippuria

Silakoiden mausteliemi:
3 rkl tuoretta piparjuurta
2 rkl valkoista balsamietikkaa

Punainen parsakaalisose:
600 g perunoita
1 punajuuri
500 g parsakaalia
50 g voita
merisuolaa
voita ja/tai öljyä paistamiseen

Tarjoiluun:
piparjuurta

Punainen parsakaalisose:
Paloittele punajuuret pieniksi paloiksi ja kiehauta ne ylös vedessä. Lisää kokonaiset tai puolitetut isot perunat ja keitä vartti, lisää pienemmiksi puketeiksi paloiteltu parsakaali ja jatka keittämistä reilu viisi minuuttia. Valuta lävikössä keitinvesi pois vihanneksista, mutta ota se talteen varmuuden vuoksi. Kaada vihannekset takaisin kattikaan ja lisää nokare voita ja soseuta. Lisää keitinvettä jos sose on liian kovaa. Mausta sose suolalla ja valkopippurilla oman makusi mukaan.

Piparjuurisilakat:
Kuori ja raasta piparjuuri. Sekoita mausteliemi kulhossa ja pane silakkafileet sen sekaan maustumaan vähintään kahdeksi tunniksi jääkaappiin tiivisti muovilla peitettynä. Nosta silakat marinadista ja kuivaa ne kevyesti. Mausta silakat suolalla ja valkokummaltakin puolelta rapeiksi voissa. Pidä silakat lämpiminä uunissa kunnes kaikki ovat rapeaksi paistettuja. Lisää paistinpannulle voinokare ja anna sen sulaa. Kuori ja raasta piparjuurta hienosti. Annostele punaista parsakaalisosetta lämpimille lautasille, lisää paistettuja piparjuurisilakoita viereen. Asettele pieni keko raastettu piparjuurta lautaselle. Viimeistele annokset lusikoimalla pannussa olevaa pähkinäistä ruskistettua voita annosten päälle ja ympärille. Tarjoile annokset heti raikkaan vihreän salaatin kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...