21. lokakuuta 2010

Paistetut silakat


Perinteiset paistettu silakay, voissa perinteisesti paistetut leivitetyt silakat. Meheviä tuoreista silakoista valmistettuja silakkapihvejä perunamuusin kera.

Tämä syksy on jostain ihmeen syystä kulunut hyvin kalaisissa merkeissä, ostoksilta on usein päätynyt jotain kalaa ostoskassiin ja kalaahan pitäisi syödä 2-3 kertaa viikossa saadakseen tarpeeksi terveellisiä Omega 3-rasvahappoja. Tällä kertaa ostoskassiin sukelsi tuoretta silakkaa, tai toiselta nimeltään hailia, joka on Itämeressä elävä silli, joka eroaa sillistä vain siinä että jää pienemmäksi ja vähemmän rasvaiseksi kuin Atlantista pyydetty lajitoveri.

Paistetut silakat ovat aika työläitä valmistaa, ja niitä tulee paistettua valitettavan harvoin, pari kolme kertaa vuodessa. Ne eroavat silakkapihveistä siinä että pihveissä kahden paistetun silakan väli täytetään ja että ne myös usein paistetaan uunissa pellillä. Kun nyt lähtee paistamaan silakoita saa onneksi samalla kerralla tehtyä kahta herkkua, joten jatkoa tulossa huomenna tähän silakka-juttuun. 

Silakan leivitys

Kaikista helpointa on hankkia valmiita silakan fileitä, niin säästyy parilta aikaan vievältä sotkumomentilta, silakoiden suolistamiselta ja fileoinnilta. Silakkafileet leivitetään ennen niitä voissa rapeaksi paistamista, ja tässä leivityksessä piilee ruoan maun vaihtoehdot. Kalan leivitykseen voit käyttää tavallista korppujauhoa, tai hapan leivästä tehtyä korppujauhoa tai kolmantena vaihtoehtona silakan leivittämiseen, ruisjauhoja. Monessa leivittämisreseptissä suositellaan jauhojen maustamista suolalla ja pippurilla. Itse suosin raaka-aineen maustamista ennen leivittämistä, varmistaen ettei silakat maustu epätasaisesti. Valmistan melkein joka vuonna paistettuja silakoita kesähelteillä, mutta tänä vuonna se jostain syystä jäi väliin. Paistetut silakat höystettynä parilla tipalla tuorepuristettua sitruunamehua ovat herkkua majoneesilla voidellun näkkileivän päällä.

Silakkapihvit

500 g tuoreita silakan fileitä
korppujauhoa tai ruisjauhoja
suolaa
valkopippuria
voita

Huuhtele silakat ja kuivaa ne huolellisesti talouspaperiin ja mausta suolalla ja pippurilla. Käännä silakat korppujauhoissa kumminkin puolin ja paista voissa keskilämmöllä paistinpannulla kunnes kullan ruskeita. Tarjoa paistetut silakat pottumuusin ja sitruunan lohkon kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...