7. syyskuuta 2012

Oma villisika




Saimme tässä alkukesästä perheenlisäystä ja meillä on nyt oma villisika, Cinghiale.
Ostimme alkukesästä villisianporsaan omaksemme ja samalla saamme villisianlihaa ja ruokaa siitä pitkällä tähtäimellä vasta ensi vuonna keväällä tai alkukesästä. Cinghiale tarkoittaa italiaksi villisikaa, joten se oli erittäin sopiva nimi pienokaiselle ja pikku villisianporsas saa kasvaa omassa laumassaan emänsä hoivassa turvallisessa aitauksessaan noin vuoden ikäiseksi jolloin se menee lihaksi.

Villisianporsaat
Villisikamme Cinghiale asustelee Karhen villisikafarmilla Ylöjärven Karhella, jossa asustelee sen lisäksi noin sadan villisian lauma, jossa ja muut. Villisika laumaa johtaa vanhempi johtajaemakko, lukusia emakkoja eri-ikäisine porsaineen sekä yksi villisian karju joka elelee enemmän osan ajasta omissa oloissaan yksikseen samassa aitauksessa muiden villisikojen kanssa ja joka vastaa lisääntymisestä ja suvun jatkamisesta. Villisiat Karhella kylpevät kuumalla säällä omassa aitauksessaan niille varta vasten kaivetussa vesialtaassa joka kuumuuden myötä kesäisin usein muuttuu mutalammikoksi. Tämä on asia josta tänä vuonna vielä jäin paitsi ja jota suurella mielenkiinnolla odotan mahdollisuutta nähdä ensi kesänä.

Villisiat Karhella
Villisiat porsivat pääsääntöisesti maaliskuussa, mutta villisian porsaita voi syntyä pitkin kesää. Pikku porsaat viettävät ensimmäisen synnytyksen jälkeisen ajan karsinassa emänsä kanssa ennen kuin ne parin viikon ikäisinä pääsevät ulos karsinasta ja ne esitellään muulle laumalle sen jäseninä. Tämän jälkeen koko lauma huolehtii pikkupossuista ja niillä on ”etuajo-oikeus” ruoan suhteen. Isommat ja vanhemmat villisiat huolehtivat niiden ruoan saannista ja pikkupossut saavat ottaa ruokaa ennen isoja villisikoja. Kuulostaa uskomattomalta että niinkin villinä ja hirmuisena tunnettu villisika on huolehtivainen ja empaattinen toisia laumanjäseniä kohtaan. 

Villisiat ovat kaikki ruokaisia, ja ne syövät mm viljaa kuten ohraa, kauraa, perunoita sekä kaiken kasvillisuuden aitauksesta ja sen reunasta, kaikki luonnon heinät, kukat, kasvit ja yrtit luonnosta aitauksen reunasta niin pitkälle kuin yltävät. Myös leipä, omenat sun muut kelpaavat ravinnoksi
Villisika
Karhelle villisian possuja ei kuohita eikä torahampaita katkota. Jokainen villisika merkataan korvalovella, ja karhen villisian hoitaja Janne Korpilahti huolehtii siitä ettei korvan verisuonia vioiteta, joten joitakin korvanumerosarjoja ei ole käytössä niiden sijainnin takia, vaan samoja ”vanhoja” numeroita kierrätetään sarjoittain kun ne ovat taas vuoden, parin jälkeen taas vapaita.

Villisiat teurastetaan, vähän sukupuolesta riippuen, noin vuoden, puolentoista vuoden, korkeintaan kahden vuoden ikäisinä. Karhen villisika aloitti toiminnan vuonna 2004 ja vuosien mittaan Karhella on ollut noin 300 eri villisian omistajaa, joista jotkin ovat jopa asuneet Euroopan ulkopuolella.

Karhen villisikafarmi lähti alulle kun omistaja Janne Korpilahti netissä näki villisian kuvan, piti sitä kiinnostavan näköisenä ja halusi sellaisen itselleen, ja jos itsekin innostuit asiasta voit joko lukea lisää Karhen villisikafarmin kotisivuilta tai ottaa suoraan yhteyttä Karhen villisian Janne Korpilahteen ja sopia oman villisian ostamisesta. Teurastuksen suhteen voit itse valita miten sen hoidat, asiaa hoituu paikanpäällä joko omatoimisesti tarkoitukseen tarkoitetuissa tiloissa, tai Korpilahden kanssa sovitulla tavalla.

8 kommenttia:

  1. Onpa se söpö! Täällä villisikoja on pohjoisessa ja olen niitä kerran nähnyt,ihan villejä sellaisia siis.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hienolta!
    Jos saapi udella, niin utelisin mitä noin suurinpiirtein tulee kustantamaan possu, ylläpidosta teurastukseen?

    Aino

    VastaaPoista
  3. hei aino, ja kiitos kommentistasi, suosittelen että ota yhteyttä suoraan karhen villisikafarmiin, jossa saat minua paremmin asinatuntevan vastauksen jokaiseen mahdolliseen kysymykseesi, myös siihen onko villisianporsaita juuri nyt tarjolla omaksi.

    VastaaPoista
  4. hei yaelian, ja kiitos taas kerran kommentistasi. villisinaporsaat ovat niin suloisia etten halua miettiä niiden syömistä vielä, vaikka kuitenkin jo mietin "mahdollisuuksia"...;)

    VastaaPoista
  5. Ompa söpöjä, mutta liha myös hyvää. Kahtena viime jouluna meillä on ollut villisika kinkku ja taivaallisen hyvää.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli kyllä kiinnostava postaus, kävin possutilan sivuillakin katselemassa. Mutta sinun tapaasi en ehkä tahtoisi välttämättä ajatella kovin tarkkaan aluksi sitä, miten raidakas pikkupossu joskus päätyy lautaselle vaan etäisesti tuumiskella vasta reseptejä:)

    VastaaPoista
  7. hei campasimpukka ja kiitos kommentistasi. juu en minäkään pahemmin mieti miten sen possun aikanaan saan paloiteltua, koska haluan se itse tehdä, mietin enemmän mitä kivaa ruokaa siitä voisi tehdä...kunhan vain lihat paloittelee oikealla tavalla ruokaan sopivaksi. ideoita on jo joita haluan kokeilla, mutta niistä en kerro vielä, vaan vasta kun se on ajankohtaista.;)

    VastaaPoista
  8. hei minna, ja kiitos kommentistasi. ja juu, olet aivan oikeassa, villisian liha on hyvää ja reseptejä mietin...ja se joulukinkkukin on ollut jo mielessä muun kivan lisäksi, mutta siitä vasta sitten kun on sen aika.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...