11. helmikuuta 2012

Piimämuusia paahdetuista perunoista


Uunissa ylikypsiksi kuorineen paahdettuja survottuja perunoita, tuoreella korianterilla ja piimällä maustettua perunamuusia. Piimämuusi, hyvä lisuke tavallisen perunan sijaan sekä lihalle, kanalle että kalalle.

Tämä perunamuusi jossa on maidon sijaan käytetty piimää on Brittien saarilta Aunty Andrean Buttermilkmashin peruja vaikka siinä perunat olivat kuorittuina keitettyjä. Amerikoissa harrastetaan paljon kuorineen survottua perunamuusia ja sattuneesta syystä olen sitä vähän vieroksunut, kunnes taannoin laiskuus taas voitti tapojen yli. Muistan myös exäni kerran suuttuneen minulle kun olin keittänyt perunat kuorineen, ja hän kun ei niitä osannut kuoria siistisit hän nosti asiasta suurenkin metelin joten perunoita kuorineen meillä ei silloin harrastettu.

Jokin vuosi sen jälkeen kun olimme juuri muuttaneet takaisin suomeen meillä oli jälkikasvun kavereita syömässä, ja vaikka sen ulkomailla olisi uskonut ettei kuorimattomia perunoita välttämättä olisi osattu kauniisti kaikkien tapojen mukaisesti kuoria, tuli tapahtunut kuitenkin suurena yllätyksenä.
Istuimme koko sakki suut auki töllöttämässä kun pieni vieraamme popsi vain iloisesti perunat ne kuorimatta melkein kokonaisina sillä aikaa kun koko meidän perhe vielä istui kuorimassa perunoita. Vasta tämän jälkeen me muut pääsimme ruoan kimppuun kun kaikki kuoret oli siististä kerätty risteilijälle.
Kesäisin käytän hyvinkin useasti perunoita, folioperunoita grillissä kuorineen ja olen niitä uunissakin paahtanut, mutten tätä ennen koskaan itse ollut käyttänyt perunoita kuorineen muusissa. Survoin kaikki vain yhdessä ja sain yllättävän herkullisen tuloksen, joka minun on nyt jaettava kanssanne. Puoliso joka varsin hyvin oli tietoinen siitä mitä muusissa oli, ihmetteli vielä pitkän jälkeenkin mistä muusin juustonmaku oli peräisin, koska se ei todistettavasti ollut sisältänyt yhtään mitään juustontapaista ja tämän ruoan salaisuus piileekin siinä että perunat kypsennetään ylikypsiksi, ne paahdetaan uunissa jonka jälkeen ne survotaan mausteiden kanssa ja syödään kuumina nälkäisiin suihin.

Keitettyinä perunat eivät saa samaa paahtunutta makua, kuin jos ne kypsennetään ylikypsiksi uunissa. Perunat voi paahtaa uunissa joko karkeassa merisuolassa, perunat voi paahtaa folioon käärittyinä tai vain paahtaa ne kuivina uunivuoassa. Perunoihin ei tarvitse pistää mitään reikiä jos lämpö pidetään tasaisena 200 asteessa, perunat kypsyvät vähän koostaan riippuen noin kolmesta vartista tuntiin. On vain muistettava pestä ja harjata perunat huolella, koska ne syödään kuorineen. Vaihtoehtoisesti jos välttämättä haluat nopeamman valmistustavan voit keittää perunat kypsiksi ja survoa ne kuorineen.

Muusi ei sisällä sen enempää rasvaa kuin mitä piimässä ja voissa on, ja se saa kivan happaman maun piimästä jonka voi vaihtaa hapatettuun kermaa, jos haluaa muusiinsa lisää rasvaa. Piimän voit itse valmistaa ohjeeni mukaan. Vaikeinta muusin valmistuksessa on saada myös peruna kuoret pienemmiksi paloiksi, jolloin muusia on miellyttävämpää syödä, kuin jos siinä on isoja perunan kuoririekaleita. Persiljan sijaan tähän käytettiin tuoretta korianteria joka antoi perunoille aivan oman sävynsä, kivasti hapanta piimää säestävän kirpakan sitrusmaisen maun. Tuoretta korianteria ei tarvitse olla paljon, kourallinen hienonnettua yrttiä riittää hyvin. Kokeile tätä piimämuusia vaikkapa mausteisten lampaan ribsien tai uunissa paahdetun timjamilla maustetun possun lisukkeena. Tästä annoksesta riittää neljälle ruokailijalle kun piimämuusi on lisukkeena.

Piimämuusi
700 g perunoita
tuoretta korianteria
1 kevätsipuli
1-2 dl piimää
2 rkl voita
suolaa
valkopippuria

Pese perunat ja harjaat ne huolellisesti. Pane perunat uunivuokaan paljaaltaan tai merisuolaan 200 asteen lämpöön kunnes ne ovat kypsiä. Huuhtele sipuli ja korianteri huolellisesti ja niiden kuivahtaa. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja hienonna korianteri. Ota perunat uunista ja pane ne kulhoon jollet survo niitä uunivuoassa. Lisää perunoiden sekaan voita ja survo ne pieneksi. Lisää hienonnettu sipuli, korianteri ja piimää. Sekoita kaikki kunnolla ja tarkista muusin maku. Mausta se oman makusi mukaan suolalla ja valkopippurilla. Tarjoile lämmintä piimämuusia lihan, kalan tai kanan lisukkeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...