19. helmikuuta 2012

Suklaiset laskiaispullat

Suklaaganachella täytettyjä tummia suklaapullia ja kaakaolla maustettua vispikermaa. Siinä aimo pläjäys suklaata ja kaakaota näin laskiaissunnuntain kunniaksi. Puuttuu vain että pullat tarjoillaan lämpimässä kaakaossa vahvan espresson sijaan.

No niin nyt se alkoi, se karnevaaliaika ja nämä kolme päivää laskiaissunnuntaista laskiaistiistaihin ovat ne viimeiset ateriat ennen pääsiäisen paastoa. Nyt juhlimaan, tanssimaan ja herkuttelemaan laskiaispullilla, makeisilla, viinillä ja rasvaisilla liharuoilla. Keskiviikosta lähtien se on sitten vain vettä ja leipää neljäkymmentä päivää. Mietin suklaisia laskiaispullia reilun vuoden ajan, ja näissä se suklaa, tai oikeammin tumma suklaa ja maitorasva jotenkin taisi mennä vähän överiksi mutta se sopii hyvin paasota edeltäviin päiviin.

Näissä suklaisissa laskiaispullissa on kaakaojauhetta, täytteessä on tummaa suklaata, voita sekä vispikermaa, vispikerma taas on tummalla kaakaojauheella maustettua, ja laskiaispullien päälle on vielä kaiken lisäksi tomutettu sitä samaa tummaa kaakaojauhetta. Vähän nyt näin jälkikäteen harmittaa ettei minulla ollut laskiaispullavaihdetta päällä, miettiessäni Pauligin alkuperämaakahveille makupareja.

Tämä kahden suupalan kokoinen suklaaihme sopii verran mainiosti tummaksi paahdetun espressokahvin kera. Mutta jollet halua laskiaispullistasi aivan näin suklaatäyteisiä, voit jättää kaakaon pois sekä tomutuksesta että vispikermasta ja täyttää ne vaniljakastikkeella ja maustamattomalla vispikermalla tai vaihtoehtoisesti täyttää ne samalla tavalla kuten tein viime vuonna, saksanpähkinöistä valmistetulla pähkinämassalla. Voit myös kokeilla reseptinä laskiaispullia speltjauhoista, mutta myös Cream sconesit ja suolaiset sconesit ovat hyvä vaihteoehto jos haluaa vähän vaihtelua ja samantyypistä tarjoittavaa kuin laskiaispullat.

Puolikarkeiden vehnäjauhojen ja speltjauhojen puutteessa osana taikinaa on kolmen viljansämpyläjauhoja, jota sisältävät vehnää, ruista, kauraa sekä leseitä. Leseet ovat terveellisiä, mutta mitä enemmän leseitä pullat sisältävät sitä vaikeampia niitä on leipoa ja saada kauniin sileiksi. Leseet vaativat hieman enemmän käsivoimia niiden pyörittelyyn vaatii tavallisista vehnäjauhoista leivotut laskiaispullat ja korkeintaan noin puolet jauhoista kannattaa olla puolikarkeita vehnäjauhoja.

Kaakaojauhe voi olla luomua, mutta myös raakakaakaota, tai vaihtoehtoisesti karoobijauhetta joka on johanneksenleipäpuusta valmistettua hieman kaakaota muistuttavaa maustetta jota monet kasvissyöjät suosivat kaakaon sijaan.

Sokeri lisätään jo voisulan sekaan maidon kanssa, tämä siksi koska Muscovadosokeri voi joskus olla aika kokkareista jos se on saanut kuivua kaapissa ja näin sen saa helpoiten tasaisesti pullataikinaan. Näihin halusin oikein tumman suklaan ja toffeenmaun, joten käytin sokerina tumman tumaa melkein mustaa melassia, Black treacle sekä sen lisäksi myös tumma Muscovadosokeria. Osa jauhoista oli 100 % kaakaojauhetta, ja tämä tummalla kaakaolla maustettu tumma pullataikina maustettiin tonkanpavuilla sen perinteisen pullamausteen, kardemumman sijaan.

Täytteenä on tummaa suklaaganache, siis sitä suklaamassaa jota käytetään suklaatryffelien valmistukseen, sekä kaakaojauheella maustettua vispikermaa. Voisiko tämän suloisempia laskiaispullia edes olla, kuin suklaatryffelit. Myös ganachetäyte maustettiin tonkanpavuilla, mutta sen puutteessa voit käyttää vaniljansiemeniä, noin yhden vaniljatangon raaputetut siemenet tätä yhtä satsia kohden on hyvä tähän määrään suklaata. Suklaaganache säilyy jääkaapissa jopa viikon joten sen voi valmistaa hyvissä ajoissa etukäteen.

Jollet pidä hyvin tummasta suklaasta voit käyttää suklaata jossa vähemmän kaakaota, tässä käytin 85 % kaakaota sisältävää suklaata. Makean nälkäinen voit myös halutessaan lisätä hieman sokeria sekä vispikerman että ganachen sekaan. Vispikerman sekaan voi lisätä 1-2 tl tomusokeria, ja ganacheen yhtä monta ruokalusikallista. Laktoosittomia nämä pullat eivät ole, jollet korvaa tavallista voita, maitoa sekä kermaa laktoosittomilla tuotteilla. Pullat sivellään kananmunalla, mutta kanamuna allerginen voi sivellä pullat maidolla ennen niiden uunissa paistamista. Tällä taikinalla saat leivottua 50 pientä suupalankokoista tai vaihtoehtoisesti noin 30 kappaletta tavallisen kokoisia laskiaispullia.

Suklaiset laskiaispullat
150 g voita
5 dl maitoa
30 g hiivaa
1 rkl suolaa
2 rkl black treacle
2 rkl Muscovadosokeria tai ruokosokeria
1 dl kaakaojauhetta
5 dl kolmenviljanjauhoja
6-7 dl vehnäjauhoja

Suklaaganache:
2 dl kermaa
100 g tummaa suklaata
1-2 rkl voita
1 tl tonkanpapu-uutetta

Kermatäyte:
2 dl vispikermaa
1-2 tl kaakaojauhetta tai vaniljasokeria

Viimeistelyyn:
kaakaojauhetta tai tomusokeria

Suklaaganache:
Lämmitä maito ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Ota maito pois lämmöltä. Paloittele suklaa ja lisää se maidon sekaan sulamaan. Mausta seos tonkanpapu-uutteella ja sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Kaada Suklaaganache laakeaa astiaa ja peitä se. Anna Ganachen jäähtyä ennen kuin siirrät sen jääkaappiin kovettumaan 2-3 tunniksi.

Suklaisetpullat:
Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää sekaan sekä maito että sokeri kun voi on sulanut ja anna maidon lämmetä käden lämpöiseksi. Murenna hiiva taikinakulhoon ja kaada kädenlämpöinen maito sen päälle. Sekoita kunnolla kunnes kaikki hiivan on liuennut maidon sekaan. Lisää suola sekä jauhot ja sekoita konnulla. Ota taikina pöydälle ja vaivaa sitä kunnes se on kiinteätä ja kiiltävää. Pane taikina takaisin kulhoon nousemaan kooltaan kaksinkertaiseksi, noin puolisen tuntia. Jaa taikina kahtia ja pyöritä taikinasta puolikkaasta vuorollaan tasapaksu pötkylä. Leikkaa siitä samankokoisia paloja ja pyöritä niistä pöydällä sileitä pyöreitä palloja. Asettele pullat voipaperille ja peitä liinalla: anna nousta puolisen tuntia liinalla peitettynä. Riko muna pieneen kulhoon ja vispaa se kevyesti rikki. Sivele pullat munalla ja paista pullat uunissa 225 asteen lämmössä, 8-12 minuuttia vähän riippuen niiden koosta sekö uunistasi. Jäähdytä pullat liinan alla ritilällä.

Pullien kokoaminen:
Kaada kerma kulhoon ja mausta se vaniljasokerilla tai kaakaojauheella. Vispaa kerma kuohkeaksi. Leikkaa pullan yläpuolesta hattu kanneksi. Koverra lusikalla pullat sisustaan kuoppa. Pursota kuoppaan suklaaganachea. Pursota pussista vispikermaa Ganachen päälle ja asettele kansi takaisin paikalleen. Tomuta suklaisten laskiaispullien päälle joko tomusokeria tai lisää kaakaojauhetta. Tarjoile laskiaispullat joko pienenä herkullisena kahden suupalan herkkuna vahvan espressokahvin kanssa, tai perinteisesti lämpimässä maidossa, jollet uskalla maustaa maitoasikin kaakaolla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...