1. tammikuuta 2013

Rhum agricole



 Sanoisin että Rhum agricole tarkoittaa joko maalaisrommia tai talonpoikaisrommia ja se on
rommia joka on valmistettu tuoreesta juuri puristetusta sokeriruo’on mehusta
tislattua kovaksi viinaksi jonka jälkeen se laimennetaan noin 50-60% alkoholia sisältäväksi rommiks ja kyosytetään tammitynnyreissäi.

Suurin osa näistä Rhum agricole rommeista tulee ranskan Karibian saarilta mutta olen tosiaan aikaisemmin maistanut yhtä Mauritiukselta kotoisin olevaa rhum agricolea Seychelleillä, ja se oli tosiaan ainoa rommi josta olen tähän asti voinut sanoa pitäväni. 

Pidän tästä maalaisrommista paljon enemmän kuin "tavallisesta rommista" joka on valmistettu melassista tai siirapista tislaamassa. Kaikki nämä maistamamme 9 eri pitkään kypsytettyä, sekä vaaleaa että tummaa rommia, olivat kotoisin joko ranskan Guadeloupelta tai sen naapurisaarilta kotoisin. 

Ja huomaa myös ettei parin, kolmen tämän vahvuisen väkiviina maistelu enää oikein onnistu vaikka sen sylkisikin ulos suustaan kuten pitäisi ja huomaa että tieto jonka olen saanut kirjattua muistiin jokaisesta rommista vähenee mutta myös niiden järjellisyys hupeni meidän maisteltua rommia toisensa jälkeen. Samalla myös valokuvaustaitoni hävisi taivaan tuuliin.

Contrebande

42%, tumma rommi joka muistuttaa hieman konjakkia maultaan ja tuoksuu makealle.







Karukera

42 %, tumma rommi. Tuoksuu neilikalle ja pippurille, maistuu hedelmäiselle. Tämä rommi voitti vuoden 2010 hopeamitalin Pariisin maatalousnäyttelyssä yli viisi vuotta kypsytetyistä rommeista. Etiketissä lukee vain ”hyvin vanhaa rommia”.





Reimonenq

40%, 6 vuotta kypsytettyä tummaa rommia, muistuttaa maultaan italialaista grappaa, tai ranskalaista marc’ia jotka kummatkin valmistetaan tislaamalla viinivalmistuksessa jäljelle jääneistä viinirypälemassasta jonka seassa kuoria ja siemeniä. 




Rhum Bielle

55%. tumma rommia vuosikertaa 2003 suoraan raakana suodattamattomana tynnyristä. Maku muistuttaa hieman Pinot noir rypäleestä valmistettu viini joka vienosti tuoksuu banaanille. 






Rhum Bieille

24%, 18 vuotta kypsytetty suodattamaton tumma rommi.








Domaine de Severin

50%, 18 vuotta kypsytettyä tumma rommia, maistuu italialaiselle grappalle.







Rhum Bologne

50%, vaalea rommi joka maistuu kahville josta tunnistin kofeiinin kitkerän maun. Tämä on se tummista rommeista joita pidin eniten ja josta valmistimme Tipunch’it.






Rhum Bielle

59% vaalea rommi Ei pahemmin tuoksu millekään, mutta polttaa sitten niin vietävästi kurkussa mennessään alas. 

Tämä rommi tuli kolmen litran pahvipakkauksessa, ja se oli myös Luomu viljellystä sokeriruo’osta valmistettua.




Rhum Rhum

56% vaalea rommi. Pehmeä ja pyöreä maultaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...