25. marraskuuta 2012

Vadelmainen hovijälkiruoka



Vadelmaisia marenkeja, aitoa kermaista vanhan ajan vadelmajäätelöä, kuohkeaksi vispattua vispikermaa sekä kotitekoista suklaakastiketta ja vadelmia. Vanha juhlava jälkiruoka tällä kertaa mehukkaan vadelmaiseksi tuunattuna, olivat vadelmat sitten tuoreita tai pakastettuja.

Minun on myönnettävä että pidän vadelmasta, ja pidän vadelmasta paljon ja siitä syystä tänne päätyy monen monta versiota vadelmasta ja ruoasta johon olen vadelmaa käyttänyt. Vadelmaa käytetään myös meillä eniten jälkiruokiin, vaikka käytän sitä muihinkin suolaisiin ruokiin, varsinkin vadelmaviinietikan muodossa salaateissa sekä kastikkeissa.

Tähän jälkiruokaan yhdistyy monen monta herkullisen mehukasta vadelmaista osaa, tämä hovijälkiruoka on vadelmainen räjähdys, tai kiteytys, joka kai vähän tapani mukaan on tainnut mennä vähän överiksi, mutta nyt on pimeää, kosteaa ja hämärää aivan liian aikaisin, ja vasta ensi viikon loppuna alkaa se joulun odotus toden teolla.

Vadelmajäätelöä, vadelmamarenkeja, suklaakastiketta, vispikermaa ja vadelmia
Perustana tähän vadelmajäätelöön on vaniljajäätelö mutta sillä erolla että sokeri käytetään hieman eri tavalla riippuen siitä millä vadelmajäätelön maustat. Reseptin sokerimäärä on sama, tai hieman suurempi jos käytät tähän tuoreita vadelmia, mutta jos hyödynnät esimerkiksi vadelmahilloa, vadelmalikööriä tai vadelmamehua on sokerin määrä pienempi.  Sinun kannatta huomioida että sokerin määrä, tai pikemminkin makeus vähän laimenee pakastuessa, joten pakastamaton jäätelö maistuu makeammalle kuin se on valmiina ja jäätyneessä muodossa.

Vadelmajäätelön voit valmistaa kermasta, laktoosittomasta kermasta, ja kerma-maidosta jossa on puolet ja puolet kermaa ja täysmaitoa sekä myös kutunmaidosta laktoosittoman kerman lisäksi jos sinulla tai vieraillasi on laktoosin kanssa ongelmia. Hovijälkiruoka ei sisällä yhtään gluteenia joten tämä jälkiruoka sopii myös keliaakikoille, mutta koska se sisältää kanan munaa, sekä jäätelössä keltuaisia että marengeissa valkuaisia ei so sovellu vegaaneille tai muilla kasvissyöjille.

Vadelmajäätelöä tuoreista vadelmista
Tietenkin paras tulos on jos käytät vaniljatankoa mutta tässä voi myös oikaista käyttämällä vaniljasokeria, ei siis vanilliinisokeria, joka on eri asia. Yhden vaniljatangon voit korvata parilla, kolmella teelusikallisella vaniljasokeria.  Tässä valitsin olla maustamatta suklaakastiketta tonkanpavuilla, vaan käytin sen sijaan vain tavallista vaniljatankoa koska se paremmin korostaa vadelmien omaa makua.

Voit tietenkin käyttää hovijälkiruokaan vadelmajäätelön sijaan myös käyttää esimerkiksi mansikkajäätelöä, vihreää avokadojäätelöä joka sopii erinomaisesti vadelman kumppaniksi, vaniljalla maustettua kermajäätelöä tai tervajäätelöä joka myös maistuu yllättävän hyvin vadelmien kanssa. Hovijälkiruoka viimeistellään kesällä tietenkin tuoreilla vadelmilla mutta talvella käytän mieluummin kotona pakastettuja hiilijalanjälkeä ajatellen kuin kaukaa ulkomailta kuljetettuja ja tuotettuja. 

Vadelmamarengit
Jos jälkiruoka on tarkoitettu vain aikuisille eikä lapsia ole läsnä, voit myös viimeistellä sen valuttamalla vadelmalikööriä suklaakastikkeen sijaan annoksen päälle. Tällä reseptillä saat vadelmista hovijälkiruokaa tuttuun tapaan neljälle hengelle.

Vadelmajäätelö
6 dl kermaa
1 vaniljatanko
4 munan keltuaista
100 g sokeria

Vadelmainen hovijälkiruoka
2 dl vispikermaa
4 isoa vadelmamarenkia tai kahdeksan pientä

Viimeistelyyn:
1 dl vadelmia
(1-2 rkl vadelmalikööriä)

Vadelmajäätelö:
Kaada kerma isoon kattilaan miedolle lämmölle lisää vaniljasokeri kerman sekaan ja kiehauta ylös. Ota kattila sivuun lämmöltä ja anna sen jäähtyä hiukan. Erottele munan valkuaiset kulhoon tai rasiaan ja keltuaiset isoon kulhoon ja lisää sokeri kulhoon. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munasokeriseos ohuena norona kerman ja keltuaista sekaan koko ajan vispaten. Kattila ei saa olla lämmöllä jottei keltuaiset juoksetu. Vispaa kaikki sokeri kerman sekaan, tässä kohdassa kerma on vielä tarpeeksi lämmintä jotta se kypsentää keltuaisen ja sitä ei välttämättä tarvitse lämmittää. Seos paksunee siinä jäljellä olevasta lämmöstä, jos näin ei ole on kermaseos jäähtynyt liikaa joten se on lämmitettävä uudestaan. Lämmitä jäätelöseosta koko ajan hämmentäen miedolla lämmöllä kunnes seos on tullut hieman paksummaksi. Kaada jäätelö-seos jäätelökoneeseen.  Kun jäätelö alkaa jo olla vähän paksua lisää lusikoimalla hillonokareita tai kaada mehua jäätelömassan sekaan ohuena norona. Anna koneen käydä kunnes jäätelö on valmista ja kaada tiiviiseen kannelliseen astiaan ja pane pakkaseen kovettumaan. 

Vadelmaisen hovijälkiruoan kokoaminen:
Valmista suklaakastike ohjeen mukaan, löydät sen reseptistäni Hovijälkiruoka. Pane tarjoiluvati tai annoskulhot hyvissä ajoin kylmään jäähtymään jottei jäätelö sula annoksia kootessa. Ota jäätelö ulos pakastimesta sulamaan. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lusikoi alimmaiseksi annoskulhoon tai tarjoiluvadille vadelmajäätelöä. Asettele jäätelön päälle joko kokonainen iso marenki tai ripottele päälle marenkia paloiksi murrettuna. Lusikoi vadelmamarengin päälle vispattua kermaa ja valuta annoksen päälle suklaakastiketta ohuena norona tai tippoina. Viimeistele annokset ripottelemalla annosten päälle vadelmia ja tarjoile jälkiruoka heti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...