19. maaliskuuta 2013

Tandoorikana




Intialaista tandoorikanaa, raitakastiketta ja aromaattista keltaista mausteriisiä. Savun makuista marinoitua mausteista paahdettua kanaa  raikkaan jogurttikastikkeen ja keltaisen riisin kera. Kanaa melkein kuten intialaisessa tandooriuunissa valmistettuna kurkuraitakastikeella ja mausteisen aromaattisen keltaisen basmatiriisin kera.

Tandoori ja tagine

Intialaisella Tandoorilla on marokkolaisen Taginen kanssa yksi yhteinen asia, kummatkin ovat tapa jolla ruoka valmistetaan, ei itse ruoan nimi. Marokkolainen Tagine on tötterömäisellä kannella varustettu saviastia, kun taas tandoori on intialainen saviuuni jossa ruoka valmistetaan avotulella. Vaikkei ole tandooriuunia voi sitä silti saada aivan kelvollisen tandoorin aikaiseksi, ja alkamalla ruoanlaiton marinoimisen jälkeen savustaen sen viimeistellen ja varmistaen kanan kypsyyden kuumassa uunissa, ja saa aikaan oikeanlaista aivan kotikonstein. 

Tandoorikanan jogurttimarinadin mausteet
Kana saa myös sen rapsakan ja paahtuneen pinnan jota se usein kaipaa vain uunissa valmistettuna. Jollei tietenkin ole puulämmitteistä uunia jossa ruokaa valmistaa ja jossa se saisi oikean savuisen maun, grillissä se ei oikein samalla tavalla onnistu. Ja sähköinen lämminsavupönttöni vaatimalla vaatii jotain tekemistä eitä se voi olla vain tyhjän panttina koko talvea parvekkeella. Tarkoitus kuitenkin on saada savuisen maun aikaiseksi jonka jälkeen ruoka kypsytetään loppuun ja viimeistellään saaden paahteisen rapsakan pinnan uunissa.

Tämä on resepti joka on jäänyt eloon niiltä ajoilta ennen Internetin yleistymisen ja esikoisen aikoja jolloin sen jostain englannista poimin mukaani. Silloin täällä pohjoismaissa vielä oli hankalaa saada niin itsestään selviä raaka-aineita kuin muun muassa esimerkiksi tuoretta korianteria, inkivääriä, minttua sekä tuoretta chiliä. Tässä ruoassa kuitenkin yhdistyy kuivat mausteet kosteaan jogurttiin jolla on hyvä marinoida jääkaapissa yön yli ja useimmat mausteet löytyvätkin nykyään useimmasta ruokakomerosta.

Vuorokauden marinoitunut kana menossa savustimeen

Tandoorimarinadi

Resepti on periaatteessa alkuperäisessä muodossaan. Tähän voit hyvin käyttää vain kuivattua mausteita, ja melkein kaikki ovat nykyään ihan tavallisia ja löytyy periaatteessa mistä ruokakaupasta tahansa. Itse en sekoita muita mausteita valmiiksi kuin Garam masalan, jonka ohjeen löydät reseptistäni kananuggetit aikuiseen makuun, sekä marokkolaisen ras el hanoutin. Muuten sekoitan pääsääntöisesti kaikki tarvitsemani mausteet juuri silloin kun niille on tarvetta. 

Maustelista on pitkä mutta Garam masalassa on joitakin muuten tässä tandoorimarinadissa käytettyä maustetta, joten niitä korostetaan tähän tarkoituksella, asia jota olen joskus jossain tekstissäni täällä blogissa käsitellyt. Ainoa mauste jota ei välttämättä kaikkialta löydä on intialainen laakerinlehti, mutta voit korvata sen tavallisella laakerinlehdellä hätätapauksessa. Tätä kyseistä intialaista laakerinlehteä myydään joskus Suomessa etnisissä kaupoissa virheellisesti laakerinlehtenä. Se eroaa tavallisesta laakerinlehdestä sillä tavalla että kanelille sukua olevalla intialaisella laakerinlehdellä kolme lehtiruotia sen yhden sijaan. Mutta tietenkin myös maku eriää tavallisesta meille tutusta laakeripuun lehdestä.

Olen tähän samaan marinadiin kerran epähuomiossa käyttänyt ruokalusikallisia teelusikallisten sijaan, jolloin ensimmäisen kerran huomasin että maustesekoituksissa on se outo asia että kunhan vain niiden suhteet pysyvät samoina se ei vaikuta niiden tulisuuteen. Itse pidän tulisemmasta kuin alkuperäisessä reseptissäni oli, joten lisään sitä aina tuoreena tai oman kotitekoisen chilitahnan muodossa marinadin sekaan jotta saan siitä tarpeeksi tulista.

Kuivattua minttua ja kurkkua raitakastikkeeseen

Jogurttia marinadiin

Jogurtti juoksettuu niin kivasti sitruunan kanssa, ja jos sinulla on kiire voi tätä marinoida vain nelisen tuntia, mutta silloin jotta kana saisi tarpeeksi makua kannattaa sen pintaan viillellä noin sentin välein jotta mausteet saavat nivoutua yhteen sen kanalihan ja rasvan kanssa, jolloin tulos on paras mahdollinen.Jogurttina voit käyttää joko tavallista lehmän maidosta valmistettua jogurttia tai kutunmaidosta valmistettua jogurttia.
Sanon kuitenkin että kaikista parasta tästä tulee, vaikka tämä on kuivista mausteista tehty marinadi kun annat kanan marinoida vähintään vuorokauden jääkaapissa, mielellään jopa kaksikin. Ei kuitenkaan tämän pidempään koska tämän jälkeen mausteiden maut alkavat muuttua ja hukkua jogurttiin, vähän tietenkin riippuen miten tuoreita tai vanhoja mausteita tähän käytät.

Olen aina ravintoloissa nähnyt vain punaista tandoorikanaa mutten koskaan ole sitä itse saanut aikaiseksi kotona ilman mitään keinotekoisia värejä. Vaikka paprikajauheen kanssa liioittelisi ei se anna oikeaa väriä marinadille, ja mausta tulee liian paprikamainen ja kuiva, jos käyttää liikaa paprikaa suhteessa muihin mausteisiin. Käytän tähän sekä kuivattua minttua, että tuoretta koska ne antavat näille ruoille mintun kokonaisemman ilmeen. Sekä sen kuivatun jossa mintun maku on tiivistynyt mutta hieman muuttunut, ja tuoreen mintun raikkaus ja freesiys.
Tuoreella mintulla viimeistelty raitakastike

Raitakastike kurkulla

Raita on kastike, ei siis raita kuvio vaan intialainen raita-jogurttikastike, asia joka minulla suomeksi usein menee aivan sekaisin. Raitaan käytetään jogurttia, samoin kuten marinadiin ja sen tarkoitus on viilentää tandoorikanan tulisuutta, ja tämän se tekee koska siinä on minttua, sekä kuivattua minttua että tuoretta minttua. 

Kurkun kuorin raitaan, varsinkin nyt talvella kun kurkun kuoret ovat niin paksuja ja kalttaan myös tomaatit. Kiehauta vettä pienessä kattilassa, ja upota tomaatit sinne pariksi minuutiksi, kalttaa ne jotta kuoret lähtevät helposti irti. Tomaatit voi myös olla kalttaamatta jos niin haluaa, itse taas haluan että myöskin tomaatit ovat kuorittuja kuten kurkkukin, varsikin nyt talvella. 

Aromaattista basmatiriisiä

Mausteisen keltaisen riisin kuullottamiseen käytetään tietenkin gheetä, intialaisittain kirkastettua voita, jonka valmistustavan löydät reseptistäni Kedgeree, mutta jos sinun on noudatettavan laktoositonta dieettiä, voit korvata Gheen neutraalin makuisella kasvisöljyllä kuten esimerkiksi kookosöljyllä tai viinirypäleensiemen öljyllä.

Sipuli ja mausteet kuullotetaan gheessä
Suosin tandoorikanaan maukkaampia koipireisipaloja kananrinnan sijaan, mutta tämän voi hyvin tehdä myös kokonaisesta kanasta jonka paloittelet pienempiin annospaloihin. Olen käsitellyt linnun paloittelua muun muassa resepteissäni fasaania perunaletulla sekä viinin hukutettu kukonpoika, viinikukko.

Tällä reseptillä saat isoista koipireisipaloista ruokaa sopivasti kuudelle, tai pienemmistä vain neljälle kun tarjoilet ruoan keitetyn riisin, mangochutneyn, tuoreiden naanleipien sekä raitan kera. Alkuruokana ja sormiruokana johon se myös sopii siitä riittää jopa kymmenelle, mutta muista vain pilkkoa kana jo ennen marinointia. Tällä tavalla valmistettu kana on herkullista myös kylmänä.

Tandoorikana

1 kg kanaa
1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
½ tl kajennepippuria
2 rkl korianteria
2 tl sitruunamehua
1-2 rkl kuivattua minttua
1 tl jeeraa (juustokuminan siemeniä)
1 tl kurkumaa
1 kuivattu chili
1 tl suolaa
1½ tl curryjauhetta
1½ tl paprikajauhetta

Aromaattinen keltainen basmatiriisi

3 dl basmatiriisiä
2-3 rkl gheetä
2 valkosipulinkynttä
½ tl jeeraa
4 kokonaista neilikkaa
1 tl kurkumaa
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 kanelitanko

Raitakastike kurkulla

10 cm kurkkua
2 rkl tuoretta minttua
2 tomaattia
½ tl jeeraa
1 veitsenkärjellinen kajennepippuria
1 tl suolaa

Tandoorikana
Paahda korianteri ja jeera kuivalla pannulla kunnes niiden tuoksu on levittäytynyt keittiön ilmaan. Anna mausteiden jäähtyä ennen kuin jauhat ne morttelissa. Kaada kanalle sopivaan kokoiseen astiaan jogurttia, jauhetut ja paahdetut mausteet, inkiväärin, kurkuman, Garam masalan, paprikajauheen, chilijauheen kanssa.  Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne ja lisää marinadiin suolan kanssa. Purista päälle sitruunamehua ja sekoita. Lisää chilitahnaa marinadiin jos haluat tandoorikanasta oikein tulista. Lisää kana marinadiin ja sekoita kunnes kaikki kana on marinadin peitossa. Peitä tiiviisti muovilla ja pane jääkaappiin maustumaan. Sekoita kanaa kerran, pari marinoinnin aikana jotta kaikki mausteet sekoittuvat toisiinsa ja maustavat kanan kokonaisvaltaisesti. Nosta kanapalat sähköiseen lämminsavustimeen ja anna niiden savustua siellä tunnin verran. Nosta kanapalat ulos savustimesta ja pane ne uunivuokaan. Kaada päälle loppumarinadi ja kypsennä kana loppuun uunissa 200 asteessa. Voit kääntää kanapaloja uunivuoassa kypsennyksen aikana jotta ne saavat kauniin kuorrutuksen uunissa joka puolelle. Nosta lämpö 250 asteeseen lopussa ja varmista ettei kanapalat pala uunissa. 

Raitajogurttikastike
Kaada jogurtti kahvisuodatinpaperiin suodattimessa tai siivilässä ja anna jogurtin valua tunnin parin, tai yön yli jos se on oikein ohutta ja juoksevaa. Huuhtele minttu ja anna sen kuivahtaa. Kuori kurkku ja viipaloi se ohuen ohuelti, hienonna minttu. Kiehauta vettä pienessä kattilassa, ja upota tomaatit sinne pariksi minuutiksi, kalttaa ne jotta kuoret lähtevät helposti irti. Tomaatit voi myös olla kalttaamatta jos niin haluaa, itse haluan että myöskin tomaatit ovat kuorittuja kuten kurkkukin. Poista tomaattien kuoret ja leikkaa ne lohkoiksi neljään tai kuuteen osaan. Fileoi tomaatit ja poista niiden siemenet ja kalvot, leikkaa ne pieniksi kuutioiksi ja lisää kurkun sekaan kulhoon. Mausta kurkkua ja tomaatit mausteilla ja laita kulho jääkaappiin tiivisti peitettynä maustumaan. Sekoita valunut jogurtti tomaattien ja kurkun sekaan ja anna raitakastikkeen tekeytyä pari tuntia ennen sen tarjoilua. Tarjoile raitakastike jääkaappikylmänä tandoorikanan kera.

Aromaattinen keltainen riisi
Huuhtele basmatiriisi huolellisesti ja anna sen liota kylmässä vedessä parisenkymmentä minuuttia. Kuori ja silppua sipuli hienoksi. Kuori myös valkosipulinkynnet ja silppua ne hienon hienoksi. Lusikoi gheetä kattilaan ja lisää sipuli sinne. Kuullota sipuli pehmeäksi ja läpikuultavaksi keskilämmöllä. Sipulin ei pidä saada mitään väriä. Lisää lopussa mausteet ja valkosipuli. Paista mausteita Gheessä koko ajan sekoittaen kunnes valkosipulin herkullinen tuoksu on levinnyt keittiöön. Valuta riisistä sen liotusvesi kunnolla ja lisää riisi kattilaan, murra kanelitanko sekaan ja lisää vesi ja sekoita kunnolla. Keitä riisiä miedolla lämmöllä kannen alla 15–20 minuuttia. 

Tarjoile tandoorikanaa raikkaan kurkkuraitakastikkeen, mintulla maustetun mangochutneyn, aromaattisen keltaisen basmatiriisin sekä uunituoreiden naanleipien kera.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...