31. maaliskuuta 2013

Sikuria artisokkamajoneesilla




Maa-artisokkamajoneesia ja keltasikuria. Vaalean kellertävää kitkerää sikuria joka artisokkamajoneesin kanssa muuttuu suussa ihanaksi makujen sinfoniaksi. Sikuri artisokkamajoneesilla on niin nerokas ja samalla pelkistetty sormiruoka vain parista kolmesta raaka-aineesta joka voi vain olla aidon kulinaristin käsialaa.

Söin hiljattain Tammerissa aivan mahtavaa maa-artisokkamajoneesia kitkerän vaalean keltaisen sikurin kanssa. Ihastuin ikiajoiksi tähän helppoon sormiruokaan jossa itse kukin saa kauhoa niin paljon artisokkamajoneesia sikurilehteensä kuin vain suinkin kehtaa ja uskaltaa dippikastikkeen paidalle tippumisenkin uhalla. Tämä kastike kasvattaa nälkään, se tekee jopa ahneeksi, sikuria ja sen dippikastiketta on vain saatava lisää ja koska sikurilla saa kauhoa majoneesia kuin kerran, ei sen jälkeen kun sitä on jo purtu joten sikuria tuli pakosta syötyä melkein määräänsä enemmän.

Kerroksittain irroitettuja sikurin lehtiä
Tekee niin mieli dipata sitä samaa sikurinlehteä toisen kerran sinne artisokkamajoneesiin, sitä samaa josta juuri on purrut puolet, ja eihän niin edes saakaan tehdä. Nautin suuresti herkusta ja illan parhain osa koitti kun ehdin vaihtaa parisen sanaa Tammerin keittiömestarin Petri Kerkkäsen kanssa tästä herkusta, ja tytöt, kuten teille jo samana iltana paikan päällä lupasin, voin nyt itse keittiömestarin auliilla suosiolla paljastaa teille hotelli Tammerin sormisyötävän sikurin ja sen lisukkeena tarjoillun artisokkamajoneesin reseptin.

Sikuri on hyvin kitkerää mutta tämä dippikastike sai taivaallisella tavalla tasapainotettua sen kitkeryyden taivaan tuuliin ja tilalla oli aivan ihana makujen sinfonia, taivaallinen nautinto.
Maa-artisokalla on se ihmeellinen vaikutus ruokaan, että tekee kaikesta ruoasta makeampaa kuin sen oikeasti on se korostaa ruokien makeutta ovat joten kitkerä sikurikin saa makeutta jota sillä ei edes ole. Sikuria viljellään pimeässä ja mitä vaaleampaa sikuri on sitä vähemmän kitkerää se on, joten myös enemmän valoa saanut kitkerämpikin sikuri kelpaa tähän koska maa-artisokka tekee sikurista makeampaa.

Maa-artisokkamajoneesia lasikulhon pohjalla

Aitoa majoneesia

Käytän useimmiten arkisin pikanopeaa sauvasekoittimella valmistettua majoneesia johon käytän myös valkuaisen, mutta juhliin ja hienompiin tilaisuuksiin valmista aitoa, oikeaa majoneesia kuten majoneesia tulisi valmistaa. Ja tähän sinun kannatta ehdottomasti käyttää oikealla tavalla valmistettua aitoa majoneesi jossa on vain öljyä ja munankeltuaista. Majoneesin valmistaminen ei ole vaikeaa vaikkei siihen käytä sauvasekoitinta, mutta jotta se onnistuu pitää kaikkien sen raaka-aineiden olla saman lämpöisiä joten ota kanamunat ulos jääkaapista ajoissa jotta ne ehtivät temperoitua huoneenlämpöisiksi.

Erottele vain keltuainen kulhoon, lisää suolaa ja valkopippuria ja tuoretta sitruunamehua. Säästä valkuainen toiseen kertaan se säilyy jääkaapissa tiiviissä rasiassa säilytettynä pari, kolme päivää ja pakastettuna jopa vuoden. Käytä tähän majoneesiin jotain miedon makuista öljyä kuten esimerkiksi viinirypäleen siemen öljyä, auringonkukkaöljyä tai rypsiöljyä eikä oliiviöljyä joka on maultaan hieman kitkerää. Majoneesin sekaan sekoitetaan maa-artisokkasosetta, mutta majoneesin sekaan ei saa lisätä mitään kuumaa joten artisokkasoseen on myös jäähdyttävä kunnolla ennen majoneesin sekaan lisäämistä jottei se juoksetu kuuman artisokan takia. 

Pesemättömät maa-artisokan mukulat majoneesiin

Maa-artisokkasosetta

Soseeseen maa-artisokat voi keittää joko kuorineen tai niiden kuorittua. Maa-artisokan keittämisestä ja käsittelystä olen kirjoittanut enemmän tekstissäni suppilovahveroilla kuorrutettua hirvipaistia jonka lisukkeena on maa-artisokkapyreetä. Jos keität maa-artisokat kuorineen, kuori ne vasta puolijäähtyneinä tai jäähtyneitä ja soseuta. Artisokkasoseen tulee olla tarpeeksi paksua ja tiivistä, se ei saa olla liian vetistä jottei majoneesi laimene liikaa ja siitä tule vetistä. 

Kuoritut maa-artisokat tummenee ruman harmaaksi ollessaan hapen kanssa yhteydessä joten kuori ne ja pane ne heti sitruunaisen veteen likoon jotteivät ne tummene turhaan. Keitä kuoritut maa-artisokat niin niukassa sitruuna vedessä kuin mahdollista, ja soseuta ne kuiviltaan, älä siis käytä soseuttamiseen keitinvettä. Ja jos sinulla on maa-artisokkasosetta pakastimessa valmiina kannatta sitä valuttaa siitä liiat nesteet pois ennen sen lisäämistä majoneesin sekaan. Artisokkasosetta tarvitset noin puolet tai saman verran kuin majoneesia vähän omasta maustasi riippuen, joten on artisokkasoseen määrä on 1-2 desilitraa. 

Artisokkamajoneesin pinnalle ripotellut unikonsiemenet
Tämän sormiruoan juju on vielö kosteat kylmät sikurinlehdet ja niiden päälle ripoteltu rakeinen sormisuola kylmän artisokkamajoneesin kera joten voit tehdä artisokkamajoneesin hyvissä ajoin etukäteen, säilyttää tiivistä muovilla peitettynä jääkaapissa ja koota annos vasta juuri ennen tarjoilua. Tällä reseptillä saat sormilla syötävän alkuruoan neljälle, mutta esimerkiksi cocktailkutsuissa tai kevään ja kesän nimiäisissä, lakkiaisissa ja muissa perhejuhlissa tästä riittää noin kuudesta kahdeksalle kunhan sikuri artisokkadippinsä kanssa on osana isompaa valikoimaa sormiruokia ja tapaksia.

Sikurinlehtiä artisokkamajoneesilla

2 sikuria
1-2 tl sormisuolaa
3-4 rkl unikonsiemeniä


Artisokkamajoneesi


1-2 dl maa-artisokkasosetta
1 munan keltuainen
2 dl öljyä
1 veitsenkärjellinen valkopippuria
½ tl suolaa
2-3 tl sitruunamehua

Ota kanan muna huoneenlämpöön temperoitumaan. Pese maa-artisokat huolellisesti ja keitä ne kypsiksi miedosti suolatussa vedessä. Valuta vesi lävikössä ja anna artisokkien jäähtyä. Erottele keltuainen kulhoon ja säästä valkuainen toiseen kertaan. Lisää kulhoon pippuria, suolaa ja purista sitruunasta sen mehua. Vispaa kunnolla kaikki majoneesin aineet vispilällä sekaisin kulhossa ja ala tiputella öljyä pikku hiljaa tippa tipalta koko ajan vispaten majoneesia. Pikku hiljaa majoneesi paksunee ja öljyä voi tiputella vähän enemmän pienenä ohuena vanana kun koko ajan sekoittaa kunnes olet saanut aikaan paksun, kiiltävän keltaisen majoneesin. Leikkaa sikurista sen tyvestä pala pois. Irrota sikurinlehdet kummastakin kerästä yksi kerrallaan aina sisustaan asti. Huuhtele sikurinlehdet huolellisesti kylmässä vedessä ja anna niiden kuivahtaa. Kuori maa-artisokat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää artisokkasosetta majoneesin sekaan ja sekoita ne kunnolla keskenään, tarkista artisokkamajoneesin maku ja lisää suolaa ja pippuria oman makusi mukaan. Kaada artisokkamajoneesia pohjalle isoon kauniiseen läpinäkyvään lasikulhoon. Sirottele majoneesin pinnalle unikonsiemeniä ja sijoita kaikki sikurinlehdet seisomaan pystyyn majoneesiin. Teet sen helpoiten aloittamalla kulhon ulkoreunasta edeten sisään keskustaan päin. Ripottele kosteiden sikurinlehtien päälle sormisuolaa ja tarjoile sikuri oitis kylmänä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...