Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonnikala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonnikala. Näytä kaikki tekstit

6. kesäkuuta 2013

Tonnikalasalaatti päivänkakkaralla


Tonnikalasalaatti voikukanlehdillä, päivänkakkaran lehdillä, purjosipulilla sekä ja mehevällä punaisella paprikalla. Kesän helteet vain jatkuvat joten meillä syödään kylmää paastoruokaa, tällä kertaa jääkaappikylmää tonnikalasalaattia jossa myös sesongin tuoreita villiyrttejä.

Tästä lähtien annan vain yhden hengen version ruoista, ja jos sinulla on suurempi energiantarve kuin tässä tekstissä mainittu 500 KCal, esimerkiksi jos olet mies tarvitset 600 kCal, tai sinulla on raskas työ tai harrastat liikuntaa kannatta sinun tarketaan omat kalorimääräsi ja lukea tekstini Syö, juo ja elä pidempään jossa olen kertonut enemmän kyseistä 5:2 paastosta sekä tekstini Paperiuunilohta paastopäivänä josta löydät hyvän linkin päivittäisen kalorimääräsi tarkistukseen.

Olen nyt vihdoin ja viimein käynyt vaa’assa ja totean ettei se vain vaikuta siltä että tämä jaksottainen paasto toimisi, vaan se ihan oikeasti toimii. Kirjoitin jossain aikaisemmin että kannattaa aina punnita itsensä paastopäivänä, kun ruumis on samassa tilassa, siis paastotilassa. Minulla kun ei ole omaa vaaka jouduin kuitenkin käymään vaa’assa ruokapäivänä ja sain iloisen tuloksen, olen jo nyt laihtunut reilut kuusi kiloa ja tämä nyt pääsiäisestä lähtien.

Päivänkakkaraa tonnikalasalaattiin
Tämä tarkoittaa sitä että edelliseen kertaan vertailukelpoinen kilomäärä vielä on hakusessa kunnes pääsen samalla vaa’alle paastopäivänä. Mutta tuntee sen laihtumisen onneksi jo vaatteista jotka sopiva päälle väljemmin, ja se näkyy muutenkin jo ulkonäöstä ystävien mukaan, varsinkin kasvoista.

Suurin huoleni kuitenkin on että tällä kesähelteellä puoliso ei jaksa syödä niin paljon kuin hänen tulisi syödä. Tämä ei ole yksittäinen tapaus tänä kesänä ja tämän 5:2 pätkäpaaston aikana, vaan joka kesähelteelle esiintyvä ilmiö, puolisolla vain ei ole nälkä. Tosin, tämänlaisen viikon jälkeen hänellä ilmenee meillä ns. nälkäviikko jolloin hän söisi vaikka kokonaisen hevosen elävänä. Nyt jää nähtäväksi miten hän suoriutuu siitä jos se sattuu paastopäivälle.

MSC-sertifioitua tonnikalaa

Huomaa että tämä on tonnikalasalaatti, ja käytän siihen tonnikalaa. Tonnikala on liikakalastuksen myötä nykyään uhanalainen kala joten kun ostat tonnikalasäilykettä tarkista että ostat MSC-sertifioitua tonnikalaa joka WWF:n hyväksi luokitettua tonnikalaa ja jota voit syödä hyvällä omalla tunnola .

Punaista paprikaa tonnikalasalaattiin
Annostelen puolisolle tuttuun ja jo hyväksi todettuun tapaan enemmän tonnikalaa salaattiin, sekä pari keitettyä kanamunaa jotta hän paremmin saa kalorimääränsä täyteen. Suurin ongelmani on salaattikastike,ja sen säätely.

Tässä käytin tavallista vinegrettiä samalla tavalla kuten reseptissäni villiyrteillä ryyditetty katkarapusalaatti, mutta korvasin tähän sitruunamehun limetin mehulla jolloin salaatti saa aivan erilaisen aromin limetin hieman kookosmaisen makeahkosta olemuksesta joka sointuu hyvin kitkerien voikukanlehtien kera. Voikukan lehdet maistuvat vähän kitkerille joten jos pidät salaattisikurista tai sikurista ovat ne makuusi. Voit lukea lisää voikukasta tekstissäni voikukka jossa kertonut vähän lisää.



Lisää 5:2 paastokokemustamme voit lukea kirjoituksistani 5:2 paastoruokia, possua ja linssimuhennosta, paperiuunilohi fenkolilla ja parsalla, grillattua possunulkofileetä fenkolisalaatilla, merisuolalla pariloitua lohta ja pinaattia paastopäivänä. Teksteistä löytyy paasto aikana tehtyjä huomioita sekä muuta hyvää tiedettävää 5:2 paastodieetistä. Hakusanalla 5:2 paasto löydät blogista ruokia jotka helposti ovat muunneltavissa ja vaa’an avulla käyttökelpoisiksi ja tähän pätkäpaastoon sopiviksi. Punnitset vain raaka-aineet vaa’alla yksitellen ja kerrot niiden kaloripitoisuuden sillä ja lasket yhteen koko annoksen kalorit. Muista vain aina punnita ruoat kypsinä ja ilman rasvaista nahkaa.
 

Tonnikalasalaatti villiyrteillä


Kcal / 100 g kpl
Kcal
77 1 keit kananmuna 77
100 100 tonnikalaa 100
20 77 tomaattia 15
14 75 jääsalaattia 11
22 10 päivänkakkaraa 2
45 20 voikukkaa 5
23 11 purjosipulia 3
30 81 paprikaa 24
823 7 oliiviöljyä 58
0 1 limettiä 0


Kalorit: 295






Jotta saat jääkaappikylmää salaattia on kaikkien raaka-aineiden ensin saatava jäähtyä jääkaapissa, myös tonnikalapurkin. Keitä kananmunat koviksi 10 minuuttia, kaada keitinvesi pois ja anna niiden höyryyntyä kuiviksi. Lisää kattilaan kylmään vettä ja anna munien jäähtyä. Kaada vesi pois ja siirrä munat jääkaappiin temperoitumaan kylmiksi. Huutele voikukan lehdet ja päivänkakkaranlehdet huolellisesti runsaassa vedessä isossa kulhossa, anna niiden liota hetken jotta mahdollinen multa ja lika vajoavat kulhon pohjalle. Leikkaa purjo halki ja huuhtele se huolellisesti tomaatin ja paprikan kanssa ja anna niiden kuivahtaa puhtaalla talouspyyhkeellä. Avaa tonnikalapurkki ja valuta siitä vedet pois lävikössä. Huuhtele salaatti ja nosta salaattilinkoon. Nosta ylös villiyrtit ylös vedestä ja linkoa ne salaatin kanssa kuivaksi. Halkaise paprika ja poista sen sisustasta siemenet ja valkoiset kalvot. Leikkaa paprika suupalan kokoisiksi paloiksi. Revi salaatti ja yrtit käsin sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja asettele lautaselle. Leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi ja sirottele niitä sinne tänne salaatin lomaan. Lisää lautasella myös voikukan ja päivän kakkaranlehdet. Lisää salaattiin tonnikalaa ja keitettyä kanan munaa lohkoissa. Mittaa kulhoon öljyä ja purista päälle tuoretta limetin mehua. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria ja sekoita vinegrettikastike kunnolla. Ripottele salaattikastiketta lusikalla salaattiannoksen päälle ja tarjoile oitis kylmänä.

21. maaliskuuta 2011

Spaghetti al Tonno


Tonnikalaspagetti. Tonnikalaa, kaprista ja spagettia tomattikastikkeessa. Huikean nopea arkiruoka, joka sopii erinomaisesti aloittelijalle ja pieneen opiskelijan ruoka budjettiinkin.

Tämä ruoka on siis meidän Suomen kielellä Tonnikala spagetti ja näitä nopeita ja huokeita reseptejä tulee valitettavasti jostain syystä julkaistua vähemmän, vaikka haluaisin olla kaikenkattava tiedonlähde juuri aloittelevalle kokille. No se että olisin ”kaikenkattava tiedonlähde” kai on vähän suuruuden hullutta, koska en itsekään tiedä kaikkea, mutta haluaisin tarjota pienen tirkistyksen ruoanlaiton saloihin niille jotka eivät vielä ole uskaltaneet siihen tarttua.

Ja toivoisin voivani sytyttää ensi rakkauden kipinän ruoanlaittoon näillä kirjoituksillani, ja omalla esimerkilläni näyttää miten ruokaa voi alusta asti itse laittaa kotona. Tietenkin se on helpompaa ottaa kaupasta vain jotain mukaan ja lämmittää se mikroaaltouunissa. Mutta mitä sitten kun ei osaa mitään, eikä ole mitään kotona?

Vaikkei sinulla olisi mitään vakaamusta lisäaineiden suhteen, parasta kun valmistaa kaiken ruoan alusta asti itse kotona on, etteivät ruokakustannukset kasva niin isoiksi, kuin valmisruoilla ja eineksillä. Samalla vaivalla saa myös vältettyä kaikki lisäaineet ruoissa. Sitä ruokaa saa myös hyödynnettyä paremmin eikä tule heitettyä turhia ruokia roskiin, joten se on luontoystävällisempi vaihtoehto valmisruoille.

Se ei ole vaikeata, se vaatii vain uutta luovaa ajattelumallia, ja sitä suunnittelua josta olen jo ennen maininnut. Tämä huikean nopea tonnikala-kastike on periaatteessa aivan sama kuin Bolognesekastike, siis tavallinen jauhelihakastike jossa kuitenkin osa Puttanescaa ja sen saa pienellä budjetillakin pöytään aivan samassa reilussa kymmenessä minuutissa, kuin suuremmallakin rahapussilla valmistetun.

Se minimi, se mitä ehdottomasti tarvitset jotta saat tämän ruoan aikaiseksi on, että sinulla on spagettia, oliiviöljyä, tonnikalaa, tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia ja kuivattua basilikaa, suolan ja mustan pippurin lisäksi. Kaikki muut ainekset ovat hyvä lisä, mutteivät pakollisia, jos on nälästä ja pienestä budjetista kiinni. Muut ainekset ovat ne josta tämä ruoka saa ”sitä jotain” ja se jolla jo on jotain ruokakomeron perukoilla voi lisätä sinne nämä kaprikset ja sardellit sun muut. Kaikkia aineksia saa kaupasta, ja jollei veitsenkäyttötaidot vielä ole hyvät, voit oikaista sen sipulin suhteen ja nyt sitten vain tämän ensimmäisen kerran käyttää niitä valmiiksi pieneksi pilkottua pakaste sipulia.

Muista vain tonnikalaa valitessasi että katsot mitä lajia tonnikalaa kyseinen säilykepurkki sisältää, ettet vahingossa osta tuotetta joka valmistettu uhanalaisesta tonnikalalajista tai jonka pyydystäessä on vahingoitettu delfiinejä. Toiseksi, osta aina suolaveteen säilöttyä tonnikalaa. Omega-3 rasvahapot ovat rasvaliukoisia joten suuri osa niistä poistuu tämän pois kaataman öljyn kanssa.

Tämä tonnikalakastike eroaa kuitenkin eniten kohdassa jossa jauhelihaa ruskistetaan. Tonnikalaa ei kannata edes ruskistaa, se ei välttämättä onnistu, kala palaa kiinni pohjaan ja toiseksi kastikkeen saa nopeammin valmiiksi kun tämä vaihe jää pois.

Kastikkeesta tulee aika vetelää ja tähän on hyvä syy, se ei ole mikään virhe, tämä vain on näin. Tämä johtuu siitä vedestä johon tonnikala on säilötty, sekä siitä nesteestä mitä kalassa edelleen on. Tästä syystä kastikkeeseen ei kannata lisätä liikaa nesteitä ja siksi tavallinen ”loraus”, joita resepteissäni käytän, ei päde tähän. Lisää viiniä, oli se sitten valko- tai punaviiniä vain pieni tilkka ja jollei sinulla satu olemaan viiniä, edes pakkasessa jääkuutioiksi pakastettuna voit korvata sen teelusikallisella viinietikkaa. Tästä tilkasta hapanta kastike saa kivan vastapainon muuten niin makealle maulleen.

Kastikkeen voisi myös sakeuttaa esimerkiksi vehnäjauhoilla, ja niin voitkin tehdä jos jo jotain ruoanlaitosta osaat, mutta koska tämä ohje on tarkoitettu enemmän "ensiavuttomille keittiössä", jätän sen ohjeesta pois. Se sijaan kannattaa säästä tilkka tätä spagetin keitinvettä ja lisätä se saostamaan kastiketta.

Anjovikset ja sardellit eivät ole sama asia, vaikka monessa ruokaohjelmassa näin väitetään ja olen käsitellyt niiden eron reseptissäni Janssonin kiusaus. Joten jollet tiedä anjoviksen ja sardellin eroa, katso se sieltä. Spagetin keittämisestä kiertelee huhuja että keitinveden sekaan on lisättävä loruas öljyä jottei spagetti liisteröidy kiinni toisiinsa keittämisen aikana. Tämä on aivan lorua.

Jos, ja kun, spagetin lisää kiehuvaan veteen, ei siis helmeilevään tai poreilevaan veteen, vaan oikeasti kiehuvaan veteen, spagettinauhat pysyvät erillään. Muista kuitenkin lisätään tarpeeksi suolaa keitinveteen. Maista keitinvettä kun olet lisännyt siihen suolaa, sen pitää ”maistua mereltä” jolloin se on tarpeeksi suolaista jotta pasta saa siitä yhtään makua. Suolattomalla keitinvedellä on tuloksena vain mautonta spagettia. Munatonta ja vegaaneillekin sopivaa nauhapastaa valmistat itse helposti kotona seuraamalla ohjettani reseptissäni pasta fresca. Voit myös itse valmistaa "tavallisen" spagetin seuraamalla reseptiäni Nokkoscapellinia mutta olla käyttämättä siihen sitä nokkosta.

 Basilikaa voit käyttää kuivatun sijaan tuoreenakin jolloin sitä saa lisätä enemmän kuin alla mainittua kuivattua. Kuivattua vain löytyy useammin ruokakomeroista kuin tuoretta ja jostain syystä se mielestäni sopii paremmin tähän, nopeaan purkista tulevaan kastikkeeseen. Jos syöjiä on kahdesta kolmeen, yhden purkin kastike riittää hyvin. Jostain joskus olin oppivani, ettei kalan tai äyriäisten kanssa koskaan saa tarjoilla Parmesaanijuustoa, mutta se vain on niin hyvää tämän kanssa. Joten jos sinulla vain on Parmesaania, älä aikaile vaan lisää sitä raastettuna spagetin päälle. Budjetin mukaan tietysti muukin juustoraaste käy. Tällä reseptillä saat ruokaa kahdelle hengelle tavallisesta poikkeavasti.

Tonnikalaspagetti

150 g spagettia
1 prk tonnikalaa suolavedessä
1 prk tomaattimurskaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 sipuli
suolaa
mustaa pippuria
oliiviöljyä
1-2 sardellia
1 rkl kapriksia
1 laakerinlehti
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl viiniä
(parmesaania)

Pane vesi kiehumaan ja lisää siihen suolaa. Valuta tonnikalasta lävikössä vesi pois. Kuori ja kuutioi sipuli hienosti. Kuori valkosipulinkynsi ja silppua se niin hienosti kuin vain osaat. Kun vesi kiehuu lisää siihen spagettia ja anna sen kiehua pakkauksen ohjeiden mukaan. Tämä on yleensä 8-12 minuuttia. Lämmitä paistinpannussa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuli läpikuultavaksi miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Voit myös lisätä laakerinlehden pannulle samaan aikaan sipulin kanssa. Lisää sekaan valkosipuli ja anna sen paistua mukana minuutti pari kunnes sen tuoksu levittäytyy koko keittiöön. Valuta lävikössä kaprikset jollet halua mukaan liikaa niiden säilöntälientä, joka on suolaista. Lisää tämän jälkeen tomaattipyree ja sardellit pannulle ja sekoita kastiketta. Sardellit hajoavat tällöin kastikkeeseen ja pyree makeutuu tästä öljyssä paahtamisesta. Minuutti pari on riittävästi. Kaada pannulle tomaatti ja lisää sekaan basilika. Lisää sekaan viini, tomaatti, tonnikala ja kaprikset ja sekoita. Maista kastiketta ja mausta sitä lisää suolalla ja pippurilla oman makusi mukaan. Nyt spagetin pitäisi olla kypsää jos haluat sen al Dente, siis niin että siinä on jotain puruvastinetta. Valuta spagetista lävikössä pois suurin osa vettä, säästä sitä ihan tilkka kattilan pohjalle. Sekoita kastike spagetin kanssa pannulla ja anna hieman nesteiden haihtua. Tarjoile se kauniisti aseteltuna isolta vadilta josta jokainen voit itse ottaa ja raasta juusto vasta oman annoksen päälle.

3. kesäkuuta 2010

Jääkaappi kylmä tonnikalasalaatti


Äidin tonnikalasaalaatti. Kylmää tonnikalaa, tomaattia ja salaattia sekä keitettyjä kanan munia ihanassa kylmässä majoneesikastikkeessa. Ihanaa viilentävää ja nopeaa kylmää ruokaa kesähelteellä.

Kuumina kesäpäivinä ei tee mieli syödä, varsinkin jos lämpöaalto alkaa yllättäen ja ruoan keksiminen ottaa kovasti voimille. Sitä on joko syötävä kylmää salaattia tai syötävä vasta illalla kun sää on vähän viilentynyt. Kylmä salaatti suoraan jääkaapista on ihanaa syötävää. Jotta salaatit eivät aina ole samanlaisia voi itse salaattia vaihdella, tässä tällä kertaa käytetty ihan tavallista jäävuorisalaattia.

Laske noin puolitoista kanamunaa jokaista syöjää kohden, sekä noin puolikas tomaatti jokaista ruokailijaa jos ne ovat hyvin kookaita, ja salaattia noin reilut sata grammaa. Dijonsinappi kastikkeessa tämä salaatti on oivallista piknikevästä, kosk se kestää lämmön paremmin kuin majoneeiskastike. Tällä reseptillä salaattia luonaaksi noin neljälle hengelle, alkuruokana se taas riittää noi kuudelle.

Tonnikalasalaatti

1 prk tonnikalaa
kananmunia
salaattia
1 sipuli
2 tomaattia
½ kurkkua
tuoretta korianteria
Dijonvinaigrette
tai majoneesia

Keitä kanan munat koviksi, 10 minuuttia ja anna niiden jäähtyä. Avaa tonnikala-purkki ja sen nesteet valua pois. Pese vihannekset hyvin ja leikkaa sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi ja sekoita. Vinaigrette käyttämällä Dijonsinappia osana viinietikkaa tai tee majoneesi jota käytät kastikkeena. Sekoita salaatin kaikki ainekset keskenään kulhossa paitsi kanan munat ja korianteri. Leikkaa kananmunat neljään lohkoon ja koristele salaatti niillä ja korianterin lehdillä ennen tarjoilua. Rapea ranskanleipä maistuu hyvälle salaatin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...