14. maaliskuuta 2010

Maksapihvit sipulikastikkeessa


Paistettua maksaa sipulikastikkeessa. Paistettuja maksaviipaleita ihanan herkullisessa kermaisessa sipulikastikkeessa.

Olen aina pitänyt maksasta, ihan lapsenakin vaikka muu perhe luuli että minulla on maksan kanssa suuria ongelmia,  koska söimme sitä säännöllisesti. Ei itse maksa mutta sen kalvot ovat mielestäni edelleenkin inhottavia mutta onneksi olen oppinut miten ne helpoiten poistetaan jotta nykyään pystyn nauttimaan maksapihveistä, ne pari kertaa vuodessa kun niitä teen. Maksa kannattaa ostaa kokonaisena palana jotta kalvon saa irrotettua. Sen irrottaminen onnistuu helpoiten siten että tunkee vain sormet kalvon alle ja vetää sen irti, ja ne irtoavat ihan helposti. Sipulikastikkeen voit myös vaihtohetoisesti valmistaa sipulintäyteisen sipulikastikkeen ohjeen mukaan. Tällä reseptillä ruokaa riittää neljän hengen perheelle.

Maksapihvit sipulikastikkeessa
600 g maksaa

Sipulikastike

5 sipulia
2 dl kermaa
1 tl timjamia
1-2 rkl vehnäjauhoja
suolaa
valkopippuria

Tarvitset noin 150 g maksaa ruokailijaa kohden. Kuoritut ja viipaloidut sipulit ruskistetaan voissa pannulla, maustetaan suolalla ja mustalla pippurilla. Lisätään joukkoon teelusikallinen timjamia ja parisen desiä kermaa jonka jälkeen kerman annetaan kiehua kokoon sopivan paksuksi kastikkeeksi. Kalvojen irrottamisen jälkeen maksa leikataan ohuiksi siivuiksi. Kuivaa pihvien pinta talouspaperilla ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Pihvit jauhotetaan vehnäjauhoilla ennen kuin en paistetaan voissa miedolla lämmöllä pannussa. Maksan pitää olla läpikypsää joten kun ne ovat saaneet kauniin värin ne voi pistää sipulikastikkeen sekaan muhimaan kypsiksi. Meillä maksapihvit tarjoillaan kastikkeessaan kukkakaalin ja puolukkasurvoksen kera mutta perunamuusikin on maukasta sen kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...