13. kesäkuuta 2012

Minttuinen vadelmajäätee



Tuoreella mintulla ja vadelmalla maustettua jääteetä, minttuista vadelmajääteetä jossa ripaus vaniljaa seassa. Ihanan raikasta ja virkistävää jääkylmää juotavaa kesän aurinkoisille hellepäiville.

Kesähelteillä tulee juotua paljon, nesteitä on korvattava hikoillessa ja veden juominen alkaa jossain kohtaan taas olla tylsää joten meillä juodaan kesäisin varsin paljon jääteetä muodossa tai toisessa janonsammuttajana. Itse suosin jääteetä hyvin vähällä makeutuksella, tuskin lisää siihen ollenkaan sokeria tai hunajaa. Jäätee on hyväksi huomattu tapa uusiokäyttää teetä, kunhan se vain ei ole saanut seistä liian kauan teelehtien kanssa. Teen voi tietenkin myös valmistaa jääteetä varten, jolloin sen pitää jäähtyä. Tämän nopeuttamista voi edes auttaa lisäämällä teehen jääpaloja, kunhan vain ottaa huomioon että astia jossa tee on kestää nopeita lämpötilan vaihteluja, ja että tee myös laimenee jäiden sulaessa, joten teen on oltava tämä huomioon ottaen vahvempaa kuin tavallinen jäätee.

Tämän kesän suosikiksi on meillä jo noussut uusi tulokas, uusi variaation vanhasta teemasta, tuoreilla yrteillä maustettua teetä, jossa tällä kertaa minttua, vaniljaa sekä vadelmaa teen seassa. Vaikka kesä toistaiseksi on vielä nuori ja kukkeimmillaan, keksin varmasti lisää uusia juomia kesän mittaan, jollei kesä sattuisi olemaan hyvin kolea, tällöin on vaara saada aikaiseksi liian monta lämmittävää keittoreseptiä. Voit myös kokeilla reseptejäni inkiväärijäätee, minttujäätee sekä aprikoosi jäätee viilentämään kesän helteitä jollet mieluummin kokeile reseptiäni vanhan ajan sitruunalimonadi joka on takuuvarma suosikki raikkaan sitruunaisen juoman ystäville.

Minttuista vadelmajäteetä lasissa
Tätä teetä voi tietenkin myös juoda lämpimänä, mutta se on mielestäni parempaa kylmänä runsaiden jäiden kanssa huuruisesta kylmästä lasista nautittuna auringon poltteelta suojassa varjossa.

Vadelma sopii hyvin yhteen mintun kanssa, mutta kummatkin sopivat myös vaniljan kanssa yhteen joten käytin tähän vaniljalla maustettua mustaa teetä.
Vadelmat ovat pakastimesta suoraan jäisiä, mutta tähän voit myös käyttää tuoreita vadelmia, vaikka ne menevät nopeasti rikki eivätkä ole kauaa edustavan näköisiä. Teetä voi tarjoilla raikastavan boolina sekö aikuisille että lapsille, ja aikuisille tarkoitettuun versioon olen sitä terästänyt sekä vodkalla että Bourbon viskillä.

Riippumatta valmistatko ison kannullisen, vai rakennatko jääteen yhden lasillisen verran tai ison boolimaljan vadelmajääteetä, on jääteen valmistusmenetelmä kuitenkin sama.Tee valmistetaan samoin kuten reseptissäni marokkolainen minttutee, mutta tähän käytetään vaniljalla maustettua teetä marokkolaiseen minttuteen black gun poowder teen sijaan, ja jollet löydä vaniljateetä voit lisätä sekaan puolikkaan vaniljatangon teen ja mintun sekaan teen hautuessa. Tähän voit hyvin hyödyntää vaniljatangon josta jo on raaputettu siemenet johonkin toiseen ruokaan, tai kokonaisesta leikattua puolikasta siemenineen, myös vaniljauute käy jos sinulla sitä sattuu olemaan.

Tuore pesty minttu revitään pieniksi paloiksi, päälle kiehuvaa vettä ja annetaan hautua kymmenisen minuuttia. Mintusta puheen ollen, tähän käy sekä viherminttu että piparminttu, riippuen siitä kummasta itse paremmin pidät, piparmintulla on voimakkaampi maku joten se voi peittää alleen vadelman ja vanilja hienostuneet maut jos sen kanssa liioittelee. Tee siivilöidään hautumisen jälkeen ja annetaan jäähtyä kokonaan. Teen sekaan lisätään vadelmamehua ja siihen voi lisätä oman maun mukaan makeutusainetta, kuten hunajaa tai ruokosokeria jollet mieluummin käytä Stevian lehtiä jos himoaa oikein makeaa jääteetä.

Tee säilyy pari päivää jääkaapin kylmässä säilytettynä ennen mehun lisäämistä, ja teetä kannattaakin sekoittaa vasta kun on tarkoitus juoda sitä. Tällä saat ison kannullisen tai boolimaljan täyteen ihanaa raikasta vienosti mintulle maistuvaa vadelmajääteetä. Aikuisille voit lisätä vodkaa oikeassa suhteessa kun tarkistat se maun ja lisäät sitten vodkaa kunnes se juuri ja juuri maistuu teen seasta.

Minttuinen vadelmajäätee
3 rkl vaniljateetä
7 dl vettä
½ nippu tuoretta minttua
½-2 dl vadelmamehua
1-2 rkl hunajaa tai ruokosokeria

viimeistelyyn:
pakastettuja vadelmia
tuoretta minttua
jääpaloja

Huuhtele minttu kunnolla ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Mittaa vesi kattilaan tai kannuun ja keitä vettä kunnes teeveden poriseminen hiljenee ja se alkaa laulaa. Kaada vesi kannuun teelehtien ja mintun päälle ja anna hautua noin kymmenisen minuuttia. Siivilöi teestä lehdet ja lisää valitsemasi makeutusaine ja anna sen jäähtyä kokonaan. Kaada kannuun jäätä ja lisää vadelmamehu sekä kylmä tee sekaan ja sekoita. Ripottele sekaan jäisiä vadelmia sinne tänne, ja viimeistele juoma pienillä mintunlehdyköillä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...