5. kesäkuuta 2012

Juustomunat lautasella



Oeufs Cantal, savustettua kinkkua, juustoa ja kanamunia. Juustomunat, vaivaton muna-aamiainen pitkään venyneen illan jälkeen, nopeasti uunissa valmistettuna.
Tutustuin tähän bistroruokaan nimellä Oeufs Cantal opiskeluaikoina Pariisissa, ja siitä lähtien se on ollut repertoaarissani mukana monella eri juustolla kuorrutettuna. Tämä on tosilaiskan emännän aamiaisruokaa, maukasta savukinkkua ympäri lautasen reunaa, juustoa sen sisälle renkaana ja kaksi raakaa munaa niiden sisälle ja uuniin. Nopeaa ja helppoa ja aamiainen valmistuu vaikka edellisiltana olisi tullut valvottua pitkään aamuyöhön päivänkoittoon asti kosteissa juhlissa.

Tärkein aisa muistaa tässä ruoassa on että käyttämäsi lautanen kestää uunin lämpöä, ja että se on öljytty jottei munat hyydy liian kovasti kiinni lautaseen ja annoksesta tule mahdotonta syödä sotkematta. 

Raa'at munat juuston ja kunkun keskellä
Ranskalainen Cantaljuusto on se juusto jota annoksessa käytettiin, mutta olen sen vuosien mittaan korvannut vaikka millä hyvin uunissa sulavalla juustolla kuten esimerkiksi Gruyerellä, Appenzellerillä, tms. kypsennetyllä juustolla mutta myös hätätapauksessa kermajuustolla. Tämä vain tuppaa leviämään hieman enemmän kuin muut edellä mainitut juustot, joten sitä ei saa olla liikaa jotta ruoka pysyy lautasella valumatta yli äyräiden.

Tähän kannatta ehdottomasti käyttää hyvälle maistuvia kananmunia, eikä mitään kalalle maistuvia "halpismunia", ja eettisyyden huomioiden on ainoa vaihtoehto luomumunat. Tässä sinun kannattaa tutustua tekstiini munia vaiko munia ja valita ne kananmunat niiden maun mukaan myös huomioiden munien tuotantomuodon ja niiden mahdillisen eettisyyden.

Kinkkua reunalla ja juusto vieressä
Pidän juustosta, varsinkin uunissa sulatetusta ja gratinoidusta juustosta joten joskus innostuksissa tulee vähän liioiteltua sen määrää joissain kohdissa, ja tämä on usein ollut yksi niistä. Liika juusto valuu lautasen reunan yli pitkin uunin pohjaa ja pahassa tapauksessa ulos keittiönlattialle, varsinkin jos on käytössä vanha kaasuliesi jonka uuninluukku jo vähän lonksuu. Näin ei toistaiseksi vielä onneksi käynyt, on vain ollut pari hyvin täpärää melkein tilannetta ja pelastuin vain säikähdyksellä kummatkin kerrat kun juustoa oli valunut lautaselta.   

Kyytipojaksi sopii hyvin pieni lisukesalaatti Rucolasta, jossa on sopivan pippurinen maku, ja jollet halua salaattia viereen voit korvata sen tulisuuden tarpeessa parilla tipalla Tabascokastiketta jota tiputat munan keltuaisten päälle juuri ennen tarjoilua. Sekä juusto että kinkku sisältävät sen verran suolaa ettei tähän mielestäni välttämättä tarvitse sitä lisätä sen enempää. Riippuen miten tuoretta juustoa vai käytätkö kypsytettyä juustoa, voi tässä ruoassa olla laktoosia, gluteenia se ei kuitenkaan sisällä joten tällä reseptillä saat sekä keliakikolle että karppaajallekin sopivaa ruokaa joko aamiaiseksi, lounaaksi tai välipalaksi siitä tavallisesta poikkeuksena vain yhdelle hengelle.

Juustomunat
75 g Cantaljuustoa
2 kananmunaa
100 g savustettua kinkkua reunoille
mustapippuria
2-3 tippaa Tabascoa
(suolaa)
öljyä voiteluun

Leikkaa kinkku ohuiksi viipaleiksi ja kuutioi juusto noin sokerinpalan kokoisiksi kuutioiksi. Voitele lautanen ohuesti öljyllä ja levitä kinkkuviipaleet reunaa seuraten uloimmaksi. Lisää juustokuutiot kinkun sisälle. Katso että juusto tulee sulamaan tasaisesti joka kohtaan kinkun sisäreunaa vasten, jotteivät munat valu lautaselta. Riko juustorenkaan sisälle kaksi kanamunaa. Kypsennä juustomunia uunissa 225 asteen lämmössä noin 10–14 minuuttia kunnes valkuainen hyytynyt mutta keltuainen vielä juokseva ja valuva ja juusto sulanut munien ympärille sekä niiden sekaan. Mausta vasta rouhitulla mustalla pippurilla ja syö heti lämpimänä aamiaiseksi tai lounaaksi Rucolaa lisukkeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...