23. kesäkuuta 2012

Sahramimansikat



Juhannuksen mintulla maustetut sahramimansikat. Sahramilla ja tuoreella mintulla maustettuja tuoreita mansikoita, Juhannuksen mehukas ja vaivaton jälkiruoka.

Sahramilla maustetut mansikat
Tuoreet mansikat ovat mahtavan makuisia, mutta niitä voi jalostaa lisää marinoimalla niitä varsinkin nyt alkukesästä kun makeat mansikkalajikkeet eivät vielä ole valmiita ja kypsiä nautittavaksi. Sekä tuore minttu että kullankeltainen sahrami ovat mansikalle hyväksi todettuja seuralaisia ja tomusokerissa, marinoidut mansikat nousevat taivaallisiin ulottuvuuksiin.

Tässä tapauksessa käytin tähän viherminttua koska sillä on hieman miedompi aromi kuin piparmintulla, jottei mansikoiden ominaismaku sekä sahramin hienostunut aromaattinen maku olisi jäänyt väkevästi purukumille maistuvan piparmintun jalkoihin.

Mansikat maustumassa
Parhaan tuloksen saat kun käytätä huoneenlämpöisiä mansikoita, huuhtele ne huolellisesti ja anna niiden kuivua kokonaan ja lisää niiden sekaan ripaus sahramia ja tuoreita mintunlehtiä tomusokerin kanssa. Tällä tavalla mansikat luovuttavat itsestään hieman nesteitään ja saat tuloksena mansikoiden seuraksi mahtavan herkullisen sahramilla ja mintulla maustetun makean kastikkeen Vain sipikermaa marjojen lisäksi ja jälkiruoka on juhannuksen kunniaksi valmis nautittavaksi.

Tämä jälkiruoka tehtiin tietysti kesällä tuoreista mansikoista, mutta sama onnistuu myös pakastemansikoilla jolloin mausteet lisätään mansikoiden sekaan niiden sulaessa. Mansikat ovat valmiit niiden sulettua, tuoreet tarvitsevat noin vartin marinoitumisajan ennen niiden syöntiä. Tällä reseptillä saat ihanaa jälkiruokaa neljälle hengelle tuttuun tapaan.

Sahramimansikat
1 l tuoreita mansikoita
5 oksaa tuoretta minttua
2-3 rkl tomusokeria
ripaus sahramia

Huuhtele mansikat ja poista niistä niiden karat. Anna mansikoiden kuivua kunnolla lävikössä. Huuhtele myös mintunlehdet ja anna niiden kuivua kokonaan puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Leikkaa isot marjat kahteen osaan ja pane ne isoon kulhoon. Riivi päälle mintunlehdet kokonaisina ja lisää sekaan myös sokeri ja sahrami. Sekoita varovasti marjoja rikkomatta ja anna mansikoiden maustua kymmenisen minuuttia. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.  Lusikoi mansikoita annoskulhoihin ja lisää vispikerma. Viimeistele annokset tuoreella mintulla.

8 kommenttia:

  1. No oli aivan uusi yhdistelmä mulle sahrami ja mansikat. Täytyy kokeilla, mansikka on siitä kyllä ihana. että se "pariutuu" lähes minkä tahansa kanssa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta reseptistä. Se kruunasi vaimoni syntymäpäivän. t. Timo

    VastaaPoista
  3. hei nanna, ja kiitos kommentistasi! niin mansikat ovat ihania mutteivät nekään ihan kaiken kanssa ole hyviä...

    VastaaPoista
  4. hei anonyymi timo, ja kiitos kommentistasi. on aina yhtä hauskaa kuulla kehuja, valitettavan harva vain vaivautuu kommentoimaan...ja hauskaa kun onnistuit yllättämään vaimosi herkullisilla mansikoilla. ja onnentoivotuksen täältäkin vaimollesi, ja hyvää kesän jatkoa sinulle timo!

    VastaaPoista
  5. Ompa ihana idea! Ja ihan uusi minullekkin, mutta varmasti tosi herkkua : )

    VastaaPoista
  6. hei tintsu ja kiitos kommentistasi. joo, alkukesästä kypsyvien mansikoiden mausta jotenkin vielä puuttuu se "tiivistynyt" makea mansikanmaku joten niiden makua on hyvä vähän auttaa "puhkeamaan kukkaan" ja sahrami sopii hyvin mansikoiden avuksi tähän...muutenhan jo makeammat mansikat ovat jo tulossa minä päivänä tahansa nyt...hyvää kesän jatkoa sinulle, tintsu!

    VastaaPoista
  7. Ai kun herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei anonyymi ja kiitos kommentistasi, kommentit ovat aina tervetulleita!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...