6. heinäkuuta 2013

Annosmarjapiirakkakimara


Toiselta nimeltään Törtchenkakkujuhlat. Te jotka olette saksankielien taitoisia tiedätte että törtchen suomeksi tarkoitta pientä torttua tai kakkua, mutta syy miksi käytän sitä sanaa on se että se vain maistuu niin ihanalle, törtchen sanan lausuminen ja sen yhtyminen herkkuun on tässä kohdassa elintärkeää. On kyse ruoantähteiden hyödyntäminen, ja niiden muokkaaminen hävikistä herkuksi. 

Tämä taitaa ehdottomasti olla herkullisin hävikistä herkuksi reseptini, vain sinun oma mielikuvituksesi on rajana, sekä se miten paljon piirakkataikinaa sinulle jää yli. 

Ongelma on tämä, piirakanleipomisessa jää usein yli suurempi tai pienempi pala taikinaa, ja tämä taikina jäi ennen vaivaamaan minua, kun en oikein keksinyt sille mitään hyvää käyttöä.
Otin kuitenkin tavakseni aina tunnollisesti panna ylijääneen taikinan pakkaseen jotta sen voisi hyödyntää toisella kerralla kun ei välttämättä tarvitse niin isoa taikinanpalaa. Tämä ei kuitenkaan toimi jo kerran pakastetun tai pakasteena ostetun taikinan kanssa, jota ei saa pakastaa uudelleen kun sulamisen jälkeen, vaan tämä toimii ainoastaan tuoreen piirakkataikinan kanssa. 

Annoskokoiset marjapiirakkakuoret
Olen nyt kesäaikaan alkanut niistä ylijääneistä piirakkataikinantähdepaloista leipoa pieniä annoskokoisia leivoskuoria. Tämä tarkoittaa sitä että ylijääneestä taikinasta saa tehtyä jotain järkevää sen poisheittämisen sijaan, Itse tehdystä jota meillä jää yli, pakastan sen kokoisina paloina kun niitä jää yli ja paistan ne kaikki samalla kerralla jotta saan tarpeeksi paljon leivoskuoria.

Vaikka olisitkin käyttänyt eri piirakkataikinoita ja pakastanut ne pieninä erinä, ei haittaa mitään jos teet monta eri makuista marjapiirakkaa koska ne kuitenkin eriävät toisistaan. Toinen vaihtoehto on että piirakkataikina erien sulettua yhdistät kaikki pikkuerät keskenään jolloin saat yhtenäisemmän maun piirakkakuoriin.

Mikä täyte toimii parhaiten?
Ja mikä parasta, nämä leivoskuoret voi pakastaa kypsinä uudestaan kunhan ne vain ovat kunnolla jäähtyneet. Nämä kypsennetyt pienet annoskokoiset leivoskuoret säilyvät pakkasessa noin kolmisen kuukautta koska se sisältävät voita tai voita, joten muista kirjoittaa niihin päivämäärä jolloin ne pakastit, olivat ne sitten valmiita käytettäväksi tai vielä taikinanmuodossa ennen kypsennystä jotteivät ne vanhene.

Meille on nyt jo vakiintunut tavaksi kerran kesässä pitää Törtchenleivoskutsut, johon leivon eritavoilla täytettyjä leivoksia tuoreista marjoista ja hedelmistä tuoreiden marjojen ja hedelmin tarjonnan takia. Tällä tavalla on helppoa kokeilla uusia ideoita ja makuyhdistelmiä ilman että koko leivossatsi menee pilalle jos jokin yhdistelmä ei onnistu, tai toimi odotetulla tavalla.

Näitä parhaita leivoksia, joten se onkin sitten sinun oma asiasi, josko teet leivoskokeiluja ja järjestät leivosten arvostelu maistiaisia, vai teet kaikista leivoksista samanlaisia ja tarjoilet ne kakkukahveilla tai juhlissa. 

Nektariinia Frangipanetäytteellä
Joten tässä nyt vain ehdotuksia täytteisiin annoskokoisiin leivoksiin ja huomaa nämä ovat vain tuoreita raaka-aineita. Mansikoita, luumuja, päärynää, kirsikoita, omenaa, herukoita, persikoita, nektariineja, mustikoita, vadelmia, vain sokerilla tai esimerkiksi Frangipanetäytteellä jonka reseptin löydät kirjoituksestani vadelmatorttu

Mutta näitä kuoria ei tietenkään ole täytettävä ja kypsennettävä täytettyinä vaan niihin voi myös käyttää tuoreita kypsentämättömiä marjoja ja hedelmiä, hilloa, hyytelöä, vispikermaa, suklaaganachea. Suklaisena Ganachtäytteenä voit käyttää esimerkiksi suklaalaskiaispullien täytettä tai machatryffelin suklaamassaa.

Saskatooneja Frangipanella
Tai jäätelöä, jäädykettä joita löydät lisää tunnisteella jäätelö tai miksei täyttää avokadovaahtoa samalla tavalla kuin reseptissäni vadelmia avokadovaahdossa, tähän sopii hyvin mutkin marjat kuin vadelmat. Jollei sinulla vielä ole kerättynä näitä piirakkataikinaa voit hyvin tällä reseptillä tehdä sopivan kokoisen piirakkataikinan josta voit heti käyttää osan, ja pakastaa ylijääneet osan toiseen kertaan jolloin sen voi käyttää yllä mainitulla tavalla. 

Hyviä piirakkataikinoita ovat muun muassa Mustikkagaletten kardemummalla maustettu piirakkakuori tai päärymäpiirakan taikinakuori sekä yllä jo kerran mainitun vadelmatortun piirakkakuori, sama jossa on pähkinäinen ja marenkimainen Frangipanetäyte.

Viimeistä ainoaa luumupiirakkaa viedään
Ja tässä pikkuvinkki törtchenjuhlien suhteen, se on hyvä yhdistää kesän hillon keiton kanssa, koska kaikkia marjoja ei tule aina käytettyä ja tuoreita hedelmiä on tarjolla joten jokainen voi jopa itse valita minkä makuisen, tai jos on ahneella tuulella, minkä makuisia leivoksia ja marjapiiraita sitä haluaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...